Georgia ja Etelä-Ossetia – konfliktin taustaa
1. Etelä-Ossetia ei kuulunut ennen vuotta 1922 Georgian alueeseen. Neuvostoliiton perustamisen yhteydessä ossetialaiset saivat oman kansallisen valtiojärjestelmänsä: Pohjois-Ossetia aluksi autonominen alue, vuodesta 1936 autonominen tasavalta Neuvosto-Venäjän Federaatiossa ja Etelä-Ossetia autonominen alue Georgian neuvostotasavallan sisällä.
1980-luvun lopussa Georgiassa alkoi – oikeastaan elpyi – radikaali kansallisen itsekkyyden liike tunnuksilla ”Georgia georgialaisia varten”, ”Emme halua sekoittua muihin” ja ”Ossetialaista kansallisuutta ei ole olemassa”. Muutkin kansallisuudet leimattiin ”vuokralaisiksi” ja niiden osuutta Georgian väestöstä kehotettiin supistamaan viiteen prosenttiin. Vuonna 1990 valitun presidentti Zviad Gamsahurdian mukaan ”vuokralaisilta” piti riistää oikeudet tai heidän piti kirjoittautua georgialaisiksi.
Kun Georgia irtautui Neuvostoliitosta, Etelä-Ossetia ei seurannut sitä vaan julistautui Georgiasta riippumattomaksi, mutta Neuvostoliittoon kuuluvaksi Etelä-Ossetian demokraattiseksi neuvostotasavallaksi. Vuoden 1990 lopussa Etelä-Ossetian parlamentti vahvisti eroamisen Georgiasta ja hyväksyi julistuksen Etelä-Ossetian tasavallan riippumattomuudesta. Georgian johto lakkautti jo sitä ennen Etelä-Ossetian ja Abhasian autonomian. Ne nimettiin Georgian piireiksi.
Etelä-Ossetian väestöstä yli 90 prosenttia ei ole koskaan ollut nyky-Georgian kansalaisia, he ovat Venäjän kansalaisia. Poikkeuksena on 12 sen alueella sijaitsevaa kylää, jotka ovat Georgian valvonnan alaisia.
Vuoden 1991 alussa Georgian poliisi ja kaarti saapuivat Etelä-Ossetiaan ”panemaan asiat järjestykseen”. Siviiliväestöä kohdeltiin julmasti. Ossetialaiset onnistuivat puhdistamaan alueensa, mutta lukuisten kuolonuhrien ohella noin 50 pakolaista lähti Pohjois-Ossetiaan ja Venäjälle.
Tässäkin kuussa, kun georgialaiset sotilaat marssivat Tshinvaliin, vanhuksia tavallisesti vietiin syrjään, mutta nuoria miehiä ja synnytyskykyisiä naisia ammuttiin tai poltettiin taloihinsa. Sellaisten tekojen nimi on etninen puhdistus ja kansanmurha.
Georgian hyökkäyksen tavoitteena voidaan nähdä pyrkimys murhata osa ossetialaisista, pakottaa muut kirjoittautumaan georgialaisiksi tai ajamaan heidät Venäjälle sekä asuttamaan vapautuneet alueet georgialaisilla. Operaation nimikin oli ”Puhdas pelto”.
Vuonna 1992 Sotshissa (Dahomisissa) allekirjoitettiin sopimus Georgian ja Etelä-Ossetian konfliktin rauhanomaisen ratkaisemisen periaatteista. Raja-alueelle tulivat venäläiset, georgialaiset ja ossetialaiset rauhanturvaajat. Sopimus mahdollisti Etelä-Ossetian tunnustusta vailla olevan, mutta itsenäisen tasavallan olemassaolon. Nyt Georgian aggression jälkeen sen ja Georgian välille on tullut verinen juopa.
2. Tapahtumiin kätkeytyy myös kansainvälinen tekijä. Nato nimesi jo kauan sitten Kaukasian omien strategisten etujensa alueeksi Euroopan ja Aasian rajalla. Siellä Etelä- ja Pohjois-Ossetialla on keskeinen paikka. Niiden kautta kulkee kaksi strategista autotietä Venäjältä Kaukasuksen vuorten takaiseen Taka-Kaukasiaan ja Etu-Aasiaan.
Georgiaa pidetään sillanpääasemana USA:n vaikutuksen pystyttämiseksi Kaukasiaan – siellä sijaitsee öljy- ja kaasuyhteyksien solmukohta. Kaspianmeren öljy on amerikkalaisille vakuutusturva siltä varalta, että he menettävät valvontansa Lähi-idän esiintymiin. USA:lla on tukikohtia Keski-Aasiassa ja Afganistanissa. Tukikohta Georgiassa sopisi Iranin vastaisen hyökkäyksen valmisteluihin.
Zbigniew Brzezinski lipsautti aikoinaan, että 1980-luvun etniset konfliktit ja sodat olivat USA:n geopolitiikan hedelmiä tarkoituksessa muuttaa tämä rauhan Kaukasia tulta syökseväksi paikaksi.
3. Georgian johto osallistuu aktiivisesti tilanteen horjuttamiseen koko Kaukasiassa. Aikoinaan se antoi tshetshenialaisille terroristiryhmille mahdollisuuden käyttää maansa aluetta, ennen kaikkea Pankisin solaa, oleskelupaikkanaan ja tukikohtanaan. Jatkuvasti paljastetaan georgialaisia vakoilu- ja diversioryhmiä, joiden tehtävänä on toimia Kaukaisia eri osissa.
4. Puhutaan Etelä-Ossetian separatismista. On vallan väärin asettaa vastakkain valtioiden suvereenisuutta, alueellista eheyttä, rajojen koskemattomuutta (Etykin päätösasiakirjat periaatteet I, III ja IV) ja kansojen tasa-arvoisuutta ja oikeutta määrätä kohtalostaan ja periaatetta VIII kaikkien kansojen tasa-arvoisuudesta ja oikeudesta todellisen vapauden oloissa määrätä, koska ja miten ne haluavat järjestää oman sisäisen ja ulkoisen poliittisen statuksensa ilman ulkoapäin sekaantumista ja toteuttaa harkintansa mukaan oman poliittinen, taloudellinen ja kulttuurikehityksensä.
Etykin päätösasiakirjassa korostetaan, että on tärkeätä olla ”sallimatta tämän periaatteen rikkomista missä tahansa muodossa”.
VLADIMIR FJODOROV
Kirjoittaja on moskovalainen kansainvälisen politiikan asiantuntija ja historiantutkija.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
