Inhimillisyyden ikuiset aarteet

Nojaan ostoskärryyn Lidlissä. Ajankuva irvistelee varashälyttiminä juusto-, liha- ja kahvipaketeissa. Ruuan hinta nousee tasaisesti. Tunnistan itseni monista muista ostoksilla olevista isistä ja äideistä, jotka kiertelevät hyllyjen välissä ja vertailevat hintoja. Muistatteko aikaa, jolloin eurolla sai tarjouksesta viisi makaronipussia? Jos jätän väliin omat mielitekoni ja tarpeeni, saan kasvavalle nuorelle hyvälaatuista lihaa. Vaikka niukkuus on todellista, koen olevani onnellisessa asemassa verrattuna heihin, jotka jonottavat kassan sijaan hitaasti kiemurtelevissa leipäjonoissa. Luokkien välinen kuilu on valtava. Se on suuri myös työväenluokan keskuudessa riippuen siitä, oletko töissä, työtön vai sinnitteletkö pienellä eläkkeellä.

Kokoomuspoliitikko Otto Meri vertasi leipää jonottavia ihmisiä ämpäreiden jonottajiin (Iltalehti 1.1.2026). Päättävän ja eliittinä itseään pitävän ryhmän ylemmyydentuntoinen ja kylmä asenne kuvastaa heidän – kenties tahallista – puutteellista ymmärrystään kapitalistisen yhteiskunnan toiminnan lainalaisuuksista ...