Katu on meidän

Suomesta löytyy aktiivisia kansalaisia, jotka ovat kyllästyneet kabineteissa toteutettavaan politiikkaan ja ovat yhteisessä rintamassaa ryhtyneet vastustamaan muun muassa Sipilän hallituksen eriarvoistavaa politiikkaa, rasismia, militarismia, suuryhtiöiden ylivaltaa ja poliittista korruptiota vaatimalla toimivampaa demokratiaa. Tästä on osoituksena esimerkiksi Joukkovoima-niminen kansanliike: Joukkovoimassa on ymmärretty se, että ilman katujen kapinaa, protesteja ja mielenosoituksia toteutettava politiikka jää irralliseksi ihmisistä sekä etäiseksi niistä, joita päätökset koskevat. Julkisen tilan haltuunotto on erinomainen keino jo yksin siitä syystä, että mielenosoitusta on hankala olla huomaamatta: se hyppää silmille.

Mielenosoituksissa ja protesteissa oleellista on se, että ne ovat kyenneet Suomessa tuomaan ruohonjuuritasolta kumpuavia näkökulmia osaksi poliittista keskustelua sekä luoneet uusia, valtavirrasta sekä kuivasta poliittisesta jargonista poikkeavia puhetapoja.

Mielenosoitusten ja protestien kautta vastarinnan ja ruohonjuuritason toimijoiden sekä pienituloisten ja köyhien eli yhteiskunnassa syrjityssä asemassa olevien ääni on saatu laajemman yleisön tietoisuuteen ja sitä kautta osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Joukkovoima-mielenositukset ovat usein myös ylittäneet uutiskynnyksen ja niistä on raportoitu eri medioissa tosin vaihtelevin äänensävyin. Medianäkyvyys on joukkoliikkeelle tärkeää, koska sen on kyettävä tavoittamaan mahdollisimman laaja ihmismassa, jotta muutos olisi tulevaisuudessa mahdollinen.

Katu tarjoaa tilan mielenosoituksille, protesteille ja aktivismille mahdollistaen näin vastarinnalle paikan, missä kertoa näkemyksistään sekä esittää kritiikkiä, joka usein suuntautuu vallitsevaa hegemoniaa ja toteutettavaa poliittista toimintakulttuuria kohtaan.

Toimiva demokratia takaa kansalaisilleen mahdollisuuden osallistua ilman virallista järjestäytymistä tai valtion ja poliittisten puolueiden ohjausta.

Samalla, kun yhteiskunnallisesti aktiiviset ihmiset kokoontuvat julkisiin tiloihin yhteisten vaatimustensa ja tavoitteidensa kanssa, kadut muodostavat oivallisen oppimispaikan ja tilan, jossa muutosta haluavat voivat jakaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan sekä yhdessä kulkemalla oppia toinen toisiltaan. Onnistuessaan tämä puolestaan johtaa yhteiskunnallisen tietoisuuden lisääntymiseen sekä oppimisen kautta haluun ratkaista yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia ja epäkohtia.

Mikäli kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet rajataan ainoastaan vaaleissa äänestämiseen, se johtaa elitismiin, jossa kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet ovat vähäisiä. Usein jätetäänkin liian vähälle huomiolle se, että demokraattiseen yhteiskuntaan ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksiin kuuluvat äänestämisen ohella muun muassa mielenosoitukset, jotka tarjoavat mahdollisuuden julkiseen keskusteluun ja poliittisen päätöksenteon kritisoimiseen. Toimiva demokratia takaa kansalaisilleen mahdollisuuden osallistua ilman virallista järjestäytymistä tai valtion ja poliittisten puolueiden ohjausta.

Yhteiskunnallisen osallistumisen ja vaikuttamisen ohella mielenosoituksissa valta- ja alistussuhteet tehdään näkyviksi. Monet mielenosoituksiin osallistuvista kokevat, että valtakunnallinen politiikka on vieraantunut ihmisten arjesta. On perusteltua väittää, että yhteiskunta koostuu pienestä hallitsevasta eliitistä ja niin sanotusta kansasta eli suuresta hallittujen joukosta. Samalla kun mielenosoittajat kritisoivat toteutettavaa politiikkaa sekä tekevät valta- ja alistussuhteet näkyviksi, on heillä mielessään myös pidemmälle tulevaisuuteen suuntautuva visio: he haluavat tehdä alistussuhteet näkyviksi ja tehdä yhteiskunnasta aidosti tasa-arvoisen eli muuttaa nykyistä yhteiskuntaa radikaalisti.

Aktivismilla tähdätään yhteiskunnalliseen vapautumiseen sekä nykyistä laajempaan demokratiakäsitykseen, missä enemmistöllä on aktiivisempi rooli ja siten paremmat mahdollisuudet vaikuttaa kansalaisten hyvinvointia koskeviin päätöksiin.

Sorrettujen ja vapautuksen pedagogiikka ovat vahvasti sidoksissa kasvatukseen, oppimiseen ja yhteiskunnalliseen aktivismiin sekä oikeudenmukaisuuteen ja demokratiaan.

Sorrettujen ja vapautuksen pedagogiikka ovat vahvasti sidoksissa kasvatukseen, oppimiseen ja yhteiskunnalliseen aktivismiin sekä oikeudenmukaisuuteen ja demokratiaan. Siinä korostetaan vallitseviin olosuhteisiin ja ihmisten arkeen tutustumista sekä sitä, että opitaan ja toimitaan yhdessä epäkohtien muuttamiseksi: käsitykset oikeudenmukaisuudesta ja laajasta demokratiakäsityksestä otetaan vakavasti. Sorrettujen ja vapautuksen pedagogiikassa ovat korostuneesti läsnä ihmisten välinen kanssakäyminen ja dialogi: samalla se on tapa nähdä, olla ja toimia maailmassa.

Lisääntyneet mielenosoitukset kertovat kuitenkin konkreettisella tavalla siitä, että arkikansa on poliittisen eliitin kanssa eri mieltä toteutettavan politiikan sisällöstä. Mielenosoittajien vaatimuksissa ja brasilialaisen kasvatustieteilijä Paolo Freiren ajattelussa on löydettävissä yhtäläisyyksiä. Freire ymmärsi jo nuorena, että yhteiskunta ei toimi niin kuin sen kuuluisi: eriarvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus eivät ole maailmanjärjestykseen väistämättä kuuluvia asioita, eikä niihin pidä Freiren mukaan sopeutua saati alistua. Freiren ajattelussa ja toiminnassa yhdistyvät kasvatus, tutkimus ja yhteiskunnallinen aktivismi.

Freire ymmärsi, että koulutus, imperialismi ja vapautuminen ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Häntä voidaan pitää ajattelijana ja yhteiskunnallisena toimijana, joka tiedosti kansan todellisuuden ja ymmärsi sen, että yhteiskunnallisessa muutoksessa käytännöstä ja ihmisten arjesta kumpuavalla toiminnalla on keskeinen rooli.

Monet kansalaisaktivisti hyödyntävät toiminnassaan joko tietoisesti tai tiedostamattaan Freiren oppeja. Hänen toimintansa punaisena lankana oli se, että todellisen intellektuellin on kirjoitettava ja toimittava kansan parissa. Mielestäni tämä on keskeinen teesi ja toimintamalli kaikille, yhteiskunnallista muutosta janoaville toimijoille: mikäli ihmisten arkea haluaa ymmärtää ja vaikuttaa heidän elinolosuhteisiinsa, on oltava kosketuksessa kansanjoukkoihin ja astuttava rohkeasti ulos kokoussaleista.

Aktivistit toimivat ihmisten parissa: he eivät karsasta teorioita ja kirjoituspöytiä, mutta eivät myöskään kulkemista kaduilla kansan syvien rivien keskuudessa. Mikäli aktivisti haluaa ymmärtää sosiaalista todellisuutta ja kyetä vaikuttamaan ihmisten elämänlaadun ja elinolosuhteiden parantamiseen, emme voi tyytyä ainoastaan asioiden teoretisointiin. On oltava läsnä ihmisten parissa, toreilla ja turuilla: näin toimimalla, kykenemme kehittämään näkemyksiämme ja vahvistamme samalla yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen tähtäävää teoreettista puolta.

Freire painottaa maailman lukemista yhdessä sorrettujen kanssa. Se on tärkeää, koska siten avautuu mahdollisuus molemminpuoliseen oppimiseen ja mikä tärkeintä, yhteiskunnalliseen muutokseen. Kun ihmiset liittyvät yhteen, heillä tarjoutuu tilaisuus muuttaa historiaa sekä yhteiskunnallisia instituutioita ja ajattelutapoja. Freireläisestä näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuus ei ole vain passiivista vastaanottamista, vaan se voi parhaimmassa tapauksessa ollaan jotain sellaista, minkä he itse luovat.

Mikäli yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuteen uskotaan ja aidosti pyritään, niin se antaa yhteiskunnalliselle aktivismille sisällön ja merkityksen. Samalla on muistettava se, että yhteiskunnallisesti heikoimmassa asemassa olevat, eivät ole ainoastaan sorrettuja, vaan he ovat myös kulttuurin luojia, koska heillä on konkreettinen tarve – jopa suoranainen pakko – omien elinolosuhteidensa parantamiseen.

Hyödyntäessämme Freiren ajattelua aktivismiin ja yhteiskunnalliseen muutokseen, tulee muistaa, että hän painotti yhteistoiminnassa tapahtuvaa opiskelua ja toimintaa. Yhteistyö muutosta haluavien kanssa on ainut vaihtoehto, mikäli haluamme saada aikaiseksi radikaalin muutoksen sekä ravistella toteutettavaa politiikkaa. Joukkoliikkeiden rooli ja merkitys korostuvat tänä päivänä entisestään.

Jotta Joukkovoiman kaltainen kansanliike olisi mahdollisimman vahva, tulee sen kyetä kokoamaan nykyistä laajemmat ihmismassat riveihinsä: ainoastaan siten se kykenee olemaan uskottava poliittinen vaihtoehto ja saamaan kapitalismia kritisoivan äänensä nykyistä voimakkaammin kuuluviin.

Kansa on opettajamme ja kadut luentosalejamme: aina voittoon asti!

SKP saavutti kevään kuntavaaleissa Hangossa vaalivoiton ja saimme oman edustajan valtuustoon. Hanko on kaupunkina konservatiivinen ja poliittiselta ilmapiiriltään jo siinäkin mielessä outo kummajainen, että puolueista RKP eli ruotsalainen kansanpuolue, on lähestulkoon aina ollut valtuutettujen määrässä mitattuna joko kaupungin suurin tai vähintään toiseksi suurin puolue.

Todellinen aktivisti ja katujen parlamentaristi toimii ihmisten parissa. Jokaisen aktivistin tulee omalla toiminnallaan vahvistaa sekä kannustaa kanssaihmisiä yhteiskunnalliseen toimijuuteen.

Kumouksellinen kulkee kansanjoukkojen rinnalla. Kansa on opettajamme ja kadut luentosalejamme: aina voittoon asti!