Kaupunkikulttuuria, mutta kenen ehdoilla?
Helsinki ja sen identiteetti muuttuu nykyään kovaa vauhtia. Identiteetin rakennusaineena on yhteisöllisyys, joka syntyy parhaiten tutustumalla oman asuinalueensa ihmisiin, yhdessä tekemällä ja toimimalla.
Omaehtoisen kulttuurin tekeminen, vaikkapa kaupunginosajuhlien järjestäminen tai nuorisotilojen ylläpito, vaatii rahaa ja resursseja, joita harvoin löytyy omasta takaa. Apua tarvitaan kaupungilta.
Viime aikoina ovat monet havainneet signaaleja siitä, että kaupungin asenne omaehtoista epäkaupallista kulttuurista toimintaa kohtaan olisi muuttunut tylymmäksi. Helsingin kaupunkikulttuuriyksikkö lakkautettiin vuoden alusta, ja samalla säädettiin katto kaupunginosajuhlille myönnettäville avustuksille. Ruohonjuuritason kulttuurin kehtona tunnettujen VR:n makasiinien tilalle rakennetaan maksavalle eliitille suunnattua Musiikkitaloa. Myös pitkään toiminut nuorison toimintakeskus Oranssi Herttoniemessä on saanut häädön.
Kevätkauden viimeisellä Maanantaiklubilla 4. kesäkuuta pohdittiin, minkälaisen viestin Helsingin kaupunki antaa ihmisille, jotka pyrkivät luomaan jotain omaa, kaupallisesta valtavirrasta poikkeavaa kulttuuria.
Illan aluksi esiintyneen trubaduuri Philip Carrin mainiossa kappaleessa laulettiin säkein ”Helsinki, Helsinki… reilu kaupunki?”. Tarkka kuuntelija ymmärsi, että reiluus voi olla sangen suhteellista.
Kaupunki muutosten kourissa
Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Pekka Timonen kertoi muutamistaa muutostrendeistä. Kohta joka kymmenes helsinkiläinen on syntyjään jostain muualta kuin Suomesta. Myös joka viides helsinkiläinen on muuttanut vuoden sisällä, joko kaupunkiin tai kaupungin sisällä.
Kiinteistöjen hinta ja hallinta on mennyt järjettömyyksiin, minkä vuoksi Helsingissä on vain vähän kohtuuhintaista tilaa esimerkiksi taiteilijoiden käyttöön.
Myös edellytykset kaupunkikulttuurin ylläpitämiseen ovat muuttuneet.
– Melkein joka kymmenes helsinkiläinen tienaa leipänsä kulttuurialalla. Kulttuurista on tullut kaupunginkin näkökulmasta ammattimaista elinkeinonharjoittamista. Kääntöpuolena on se, että kaikki alkaa maksaa, sanoi Timonen.
Hän halusi korostaa, ettei kaupunginosatapahtumille myönnettävä tuki ole vähentynyt ja että avustuksille säädetty kattosumma on tullut vastaan vain muutaman tapahtuman kohdalla.
Käpylässä ei juhlita
Kaksi avustuskatosta kärsivää juhlaa ovat Käpylän kyläjuhlat sekä elomarkkinat. Asukasaktiivi Heikki Takkinen Käpylän yhdyskuntaklubilta kertoi, miten kyläjuhlia on pidetty jo pitkään. Saatu voitto on käytetty aluekulttuurityöhön, jota kaupungilla ei muuten ole ollut varaa tai halua hoitaa.
Tänä vuonna kyläjuhlat jäävät resurssien vähyyden vuoksi pitämättä.
– Kaupunki tuntuu havittelevan suuria, näyttäviä tapahtumia, joita suunnataan ammattimaisille, voittoa tuottaville tekijöille.
Takkisen mielestä valittu suunta ei ole hyvä.
– Mahdollisuus toimia uudella asuinalueella edellyttää että alueella on pitkäjänteinen oma aluekulttuuri, muistutti Takkinen.
Hän piti laatusuhdetta hyvänä, kun aikaisempina vuosina on 8 000 euron avustuksella tehty Käpylään 35 000 ihmisen tapahtuma.
Pekka Timonen myönsi, että nykyisessä tukijärjestelmässä on puutteita, joiden takia Käpylän kyläjuhlien kaltaisille tapahtumille pitäisi luoda jonkinlainen oma tukimuoto. Hän lisäsi, että vähästä on paha jakaa. Kulttuuristrategioista huolimatta kaupungin rahallinen panostus pyörii reaalisesti vuoden 1993 tasolla.
Lupaviidakkoa karsittava
Helsingin sanomien taannoin julkaisema lista pääkaupungin kesätapahtumista vaikutti monen mielestä pahaenteisen lyhyeltä. Tapahtumien määrä ei ole Timosen mukaan pääkaupunkiseudulla ainakaan vähenemään päin. Hän totesi, että kaupunki on epäonnistunut tiedonkulun suhteen ja lupasi tehdä jotakin sen parantamiseksi.
Timosen mielestä tapahtumien järjestäjän kannalta huolestuttavin asia ovat kaupungin pelisäännöt ja lupaviidakko, jossa erityisesti pienten tapahtumien järjestäjät joutuvat turhaan suunnistamaan.
Heikki Takkisen mukaan tapahtumien järjestäminen maksaa liikaa. Kaupungin sääntöjen mukainen jätteenkierrätys, luvat, sähköt ja muut maksavat. Myös kaupungin tiloistaan perimä vuokra ylittää kaikkien ruohonjuuritason toimijoiden kyvyt. Takkinen kaipasi yksinkertaisempaa lupamenettelyä, kaupungin resurssien järkevämpää käyttöä sekä jonkinlaista tappiotakuuta tapahtumille.
Yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta
Vaikka tiloista on puutetta, pitää kaupunki useita talojaan tyhjän panttina. Aktiiviset kansalaiset ovatkin omatoimisesti vallanneet tyhjillään olevia tiloja käyttöönsä. Viimeisin tempaus, toukokuussa vallattu Katajanokan ”Karkku” päättyi poliisitoimiin.
Talonvaltaukseen osallistunut Yakup Albekoglu pitää kaupunkikulttuurin pääperiaatteena epäkaupallisuutta. Hän korosti yhteisöllisyyttä ja naapuruston solidaarisuutta eikä usko, että menestyvän kaupunkikulttuurin ehtona on kaupallinen kilpailukyky.
Toisaalta Albekoglun mielestä vastuuta kaupunkikulttuurin tilasta ei voi sysätä viranomaisten harteille. Kaupunkilaisilla on mahdollisuus muuttaa tilannetta.
– Kulttuuritapahtumissa ollaan liikaa totuttu menemään valmiiseen pöytään ja ottamaan passiivisen vastaanottajan rooli, hän pohti.
Albekoglun mukaan tarvitaan kaupunkilaisten omaa aktiivisuutta ja osallistumista kulttuurin järjestämiseen. Kaupungin vastuulle jää toiminnan tukeminen ja resurssien turvaaminen.
Arvokas kulttuuri
Pekka Timonen yhtyi toivomukseen positiivisemmasta ja kannustavammasta kaupunkikulttuurista. Hän peräänkuulutti kaupunkitilan käyttäjiltä myös vastuullisuutta. Esimerkiksi talonvaltauksessa on pidettävä huoli siitä, että valtauksen naapureita kunnioitetaan
Vuosaaren 35 000 asukkaan kaupunginosasta toi terveisiä Marjaliisa Siira. Kaupunginosajuhlat ovat hänen mukaansa erittäin tärkeitä yhdessäolon tapahtumia sekä tilaisuus alueen asukkaille esitellä omaa osaamistaan. Vuosaaressa on neljä vuotuista juhlaa, joista kaksi näkyvästi monikulttuurista. Siira moitti kaupungilta saatavaa tukea riittämättömäksi tuhansille ihmisille tarkoitettujen juhlien järjestämiseen.
Kaupungin strategioissa mainitaan kulttuuriala nousevana työllistäjänä ja talouden moottorina, mutta itse käsitettä ei määritellä. Kulttuurista uhkaa muodostua vain taloudellisen toiminnan väline.
Käsitetaiteilija Juha-Pekka Väisänen korosti, että kaupungilta on löydyttävä radikaalia, ennakkoluulotonta otetta, kun se lähtee hakemaan tulevaisuuden kulttuuritekijöitä. Kulttuurille on osattava antaa oma, markkinoista riippumaton arvonsa.
MARKO KORVELA
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
