Käynnissä on oligarkkien ja voimarakenteiden edustajien taistelu vallasta

Alkuperäinen kirjoittaja: Vladimir Fjodorov Moskova

Tänään 7.11. Suomen itänaapurissa alkaa joulukuussa
pidettävien duuman vaalien vaalikampanja. Samassa yhteydessä järjestetään
myös muutamia paikallisia vaaleja. Ensi maaliskuussa valitaan puolestaan
presidentti.

Kuukausi sitten Moskovassa vietettiin vuoden 1993 syksyn veristen tapahtumien
10-vuotispäivää. Nyt on kiistattomasti todettu, että
ne olivat presidentti Boris Jeltsinin ja hänen lähipiirinsä
huolellisesti valmistelema vallankaappaus. Tavoitteena oli anastaa presidentille
ja hänelle kuuliaiselle hallitukselle valta ja näiden taustavoimille
mahdollisuus anastaa valtion ja yhteiskunnallinen omaisuus. Väkivallan
käytöllä lain ja parlamentin suhteen piti lamauttaa varasyksityistämistä,
elintason jyrkkää laskua ja Venäjän hajottamista vastustavat
kansalaiset.

Vaalikamppailujen aikana tullaan kuulemaan reippaita lausuntoja markkinatalouden
ja demokratian voittokulusta vuoden 1991 jälkeen. Kaksi viikkoa sitten
Jeltsin eräässä haastattelussa ilmoitti, että hänen
strategiansa oli ollut täysin oikea.

Mutta mitä markkinademokratia ja markkinatalous ovat runsaan vuosikymmen
aikana maalle antaneet? Tuotantoperustan hajoaminen teollisuudessa ja maataloudessa,
tieteen alamäki, rikollisten ainesten pääsy monille komentopaikoille,
vuoden 1998 deflaatio, korruptio, Tshetshenian sota ja paljon muuta, mitkä
eivät ole kunniaksi valtiolle.

On totta, että valtiolla on nyt enemmän rahaa. Mutta käytännössä
kaikki saavutukset taloudessa on saatu aikaan öljynhinnan nousun ansiosta.
Kremlin vallanpitäjien ”strategian” mukaisesti yli puolet
kansallisesta rikkaudesta keskitti kontrolloimattomasti käsiinsä
pieni ihmisryhmä, noin puolitoista tuhatta henkilöä, 0,0001
prosenttia maan väestöstä. 85 prosentille kansalaisista kuuluu
nyt vain seitsemän prosenttia kansallisrikkaudesta. Lähes 70 miljoonaa
ihmistä elää toimeentulon rajalla tai sen alapuolella.

Lähes päivittäin venäläiset kuulevat tavattoman
suurista omaisuuksista ja satojen miljoonien dollarien kaupoista, mutta
vain harva pystyy selittämään yhteiskunnalle, miten nämä
omaisuudet, rahat ja suurimpien teollisuuslaitosten osakkeet on ansaittu
ja saatu muutamassa vuodessa. Suuremmat tehtaat ja jopa kokonaiset teollisuudenalat
ovat yksityishenkilöiden (eikä aina Venäjän kansalaisten)
omistuksessa, mutta kansa ei voi saada selitystä, miten ja miksi näin
on tapahtunut.

Presidentti Vladimir Putin sanoi eräässä haastattelussaan
äkkirikastuneista, että valtio määritti heidän
miljardööreiksi:

”Yksinkertaisesti jaettiin valtion äärettömän
suuria omaisuuksia käytännössä ilmaiseksi. He itsekin
sanovat: minut määritettiin miljardööriksi. Sen jälkeen
näytelmän etenemisen myötä heillä syntyi vaikutelma,
että jumala nukkuu ja heille kaikki on mahdollista. Ja oikeastaan oli
yritys luoda Venäjällä sellaisen oligarkkisen hallinnon järjestelmä,
jolloin näkyvissä olevien poliitikkojen takana seisovat ihmiset,
jotka eivät näyttäydy mutta jotka todella muotoilevat yhteiskunnallista
merkitystä omaavat päätökset.”

On muodostunut ”kaksi Venäjää”, ja sosiaalisen
eriarvoisuuden äärimmäinen suuruus voi aiheuttaa mitä
kireimmän yhteiskunnallisen konfliktin. Tulevat vaalit eivät muuta
Venäjän valtiollista järjestelmää, mutta ne tekevät
lopun jeltsiniläisyyden aikakaudesta ja johtavat yhteiskunnan poliittisen
ja taloudellisen ilmapiirin uudistumiseen. Tapahtuu melkoinen poliittisen
eliitin vaihtuminen. Näiden vaalien tuloksista riippuu Venäjän
tulevaisuus ja sen paikka maailmassa, ennen kaikkea IVY:n alueella.

Pääongelma on siinä, että kuluneen vuosikymmenen
aikana jäi ratkaisematta kaksi peruskysymystä, jotka koskevat
valtaa ja omaisuutta. Maa elää jatkuvan sosiaalisten intressien
konfliktin, omalaatuisen kylmän sodan oloissa. Tapahtuvien prosessien
olemus on siinä, että on käynnissä kahden ryhmän
välinen taistelu vallasta (joka perustuslain mukaan kuuluu kansalle),
siitä kuka tulee isännöimään maata: virkamies vai
liikemies, ministeri vai oligarkki.

Yhdellä puolella ovat ns. voimarakenteet (olkaimin varustetut miehet)
ja virkavalta, toisella puolella suurpääoma valtavine taloudellisine
resursseineen. Samaan aikaan molemmin puolin on omia sisäisiä
ristiriitoja ja jopa hajaannusta, kuten voidaan nähdä viime viikkojen
äänekkäiden skandaalien kehityksestä.

Suurpääomalla on monia pelkoja. Suurrikkaat pelkäävät,
että heidän omaisuutensa suuruus ja sen hankintatapa pääsee
päivänvaloon, että syyttäjälaitos voi millä
hetkellä tahansa nostaa oikeusjutun ja että kansa tulee tavalla
tai toisella vaatimaan osansa entisestä valtionomaisuudesta ja paljon
muuta.

Tähän saakka suuromistajat ovat oppineet sijoittamaan kansanedustajiin
ja kuvernööreihin, solmimaan sopimuksia duuman eri ryhmien kanssa
sekä kääntymään suoraan hallituksen ja presidentin
puoleen ottamatta huomioon kansan etuja.

Tulevissa vaaleissa he menevät pidemmälle: käytännössä
suuromistajat rahoittavat kokonaisia puolueita oikealta laidalta vasempaan
laitaan. Lisäksi eri puolueiden ehdokaslistoilla voidaan nähdä
suurpääoman edustajia. Tavoitteena on saada valvonnan alle huomattava
osa duumaa ja täten rajoittaa presidentin ja hallituksen mahdollisuuksia
vaikuttaa lainsäädäntötyöhön. Toisin sanoen
tavoitteena on, että duuma saisi ohjeet suuryhtiöiden toimistoista
eikä presidentinvirastosta, kuten nyt.

Virkakunnalla on omia pelkoja. Byrokraatit pelkäävät oligarkkeja.
On melko vaikeaa häiritä niitä, joilla on yllin kyllin rahaa
ja suuri mediaverkosto. Samoin he pelkäävät kansaa, julkisuutta,
vaaleja. Heitä tyydyttää täysin nykyinen puolikriminaalinen
järjestys. Se antaa rajattomat mahdollisuudet itsensä elättämiseen.

Oikeastaan oligarkitkin haluaisivat säilyttää jeltsiniläisyyden
ja yhdessä byrokraattien kanssa elää Venäjän kustannuksella.
Sata vuotta sitten Lenin pani merkille, että Venäjän porvaristo
ei voi olla demokraattista, koska se pelkää kansaa huomattavasti
enemmän kuin byrokraatteja.

Nyt Jeltsinin kauden ”tasapaino” yhteiskunnassa on monista
syistä horjunut. Putin haluaisi erottaa oligarkit vallasta. Samaan
aikaan kommunistien kannatus on Kremlin vallanpitäjien mielestä
sallimattoman korkealla tasolla. Sen takia tehdään kaikki heidän
upottamisekseen. Kreml pitää tarpeellisena saada hinnalla millä
tahansa 213 paikkaa uudessa duumassa. Se turvaisi mahdollisuuden leikata
lainsäädäntöä sen harkinnan mukaisesti. ”Ohjatun
demokratian” rinnalle tulevat ”ohjatut vaalit”.

Entä kansa? Ihmisten keskuudessa vallitsevana tunteena suhteessa vaaleihin
on välipitämättömyys ja epäusko. He eivät
usko, että heidän äänestyslippunsa voi jollakin tavalla
vaikuttaa oman paikkakunnan ja maan kohtaloon. Tuoreiden mielipidekyselyjen
mukaan vain 42 prosenttia vastanneista on varmasti päättänyt
osallistua vaaleihin. Vuodesta toiseen eri vaaleissa sellaisten äänestäjien
määrä on korkea, jotka kruksaavat äänestyslipustaan
kohdan ”kaikkia ehdokkaita vastaan”. Monissa tapauksissa se ylittää
kymmenen prosenttia.

Mutta samat mielipidekyselyt osoittavat, että vähintään
70 prosenttia pitää tarpeellisena maan nykyisen sosiaalis-taloudellisen
järjestyksen muuttamista tavalla tai toisella.. Vain 34 prosenttia
katsoo, että ”asiat maassa sujuvat oikeaan suuntaan”, kun
50 prosentin mielestä ne menevät umpikujaan.

Kymmenen vuoden aikana ihmiset ovat nähneet, kokeneet ja ymmärtäneet
paljon. Lupaukset ja uhkaukset eivät tehoa. Mutta samaan aikaan ilmenee,
että enemmistö kansalaisista ei ole valmis esittämään
suoraan vaatimuksia vallanpitäjille ja aktiivisesti puolustamaan omia
etujaan ja oikeuksiaan. Voidaan puhua tietystä stabiilisuudesta. Kuitenkin
Venäjä selvästi vasemmistolaistuu. Ei ole sattuma, että
vedonlyönnin välittäjät kieltäytyvät ottamasta
vastaan panoksia duuman vaalien tulosten ennustamisesta.