Kirjallisuuden Nobel yllätysnimelle

Alkuperäinen kirjoittaja: ARTO TUOMINEN

Vastikään kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaneen itävaltalaisen Elfriede Jelinekin (s. 1946, Mürzzuschlag) suomenkielistä tuotantoa on turha etsiä kirjastoista ja kirjakaupoista. Sitä ei nimittäin ole olemassa. Ruotsiksikin hänen tuotantoaan on käännetty vain kolmen niteen verran, De utestängda, 1992 (Die Aussgesperrten, 1980), Pianolärarinnan 1986 (Die Klavierspielerin, 1983) ja Lust, 1990 (1989).

Suomessa Jelinek on tähän saakka ollut tunnettu oikeastaan vain Cannesissa palkitusta elokuvasta Pianonopettaja, joka perustui hänen kirjaansa Die Klavierspielerin. Muistattehan Isabelle Huppertin vahvan suorituksen Michael Haneken ohjauksessa.

Paitsi prosaisti on Elfriede Jelinek myös dramaatikko. Eikä ihan millainen dramaatikko tahansa; häntä on pidetty Itävallan provokatiivisimpana näytelmäkirjailijana edesmenneen Thomas Bernhardin jälkeen.

Alkujaan musiikkia opiskelleen Jelinekin tekstissä on rankoista aiheista huolimatta musiikillinen klangi ja kepeys. Niinpä kirjailija onkin pitänyt tekstiensä kunnollista kääntämistä liki mahdottomana tehtävänä.

Vaikka Jelinek on lukevan yleisön keskuudessa suhteellisen tuntematon, ennätti ruotsalaisen työläiskirjailijan Stig Dagermanin mukaan nimetty seura palkita hänet jo aiemmin tänä vuonna.

Kansallista itseruoskintaa

Jelinek on niin proosa- kuin draamatuotannossaankin pitänyt esillä yhteiskunnallisia ja poliittisiakin teemoja. Jo varhain hän harjoitti kansallista itseruoskintaa syyttämällä Itävallan yläluokkaa haluttomuudesta tehdä tiliä natsimenneisyyden kanssa. Tähän teemaan liittyvä romaani Die Kinder der Toten (1995) on hänen feministisen perspektiivin sisältävä tilintekonsa Itävallan kanssa.

Jelinekin Itävallalla ei ole paljonkaan tekemistä Sound of Musicin vehreiden niittyjen ja sulosointujen kanssa.

Kun äärioikeisto, Jörg Haider FPÖ-puolueineen, nousi Itävallassa valtaan, alkoivat Jelinekin vaikeudet. Äärioikeisto kutsui Jelinekiä ”Itävallan häpeätahraksi.” Jelinek puolestaan vastasi Haiderille kieltämällä kaikkien näytelmiensä esittämisen Itävallan valtiollisissa teattereissa.

Haider meni kirjailijavainossaan niin pitkälle, että kampanjoi vuoden 1995 vaaleissa tunnuksella: Rakastatteko taidetta ja kulttuuria, vai Elfrieda Jelinekiä?

Jelinek päästi näytelmänsä pannasta vasta, kun Itävallan hallitus vuonna 2002 vaihtui. Hän pitää tämän päivän Itävaltaa kuitenkin hiukan stabiilimpana kuin 1990-luvun Itävaltaa.

Bambiland kertoo Irakista

Elfriede Jelinek ei ole jäänyt toimettomaksi Haiderin kanssa käydyn kamppailun jälkeenkään. Vuonna 2000 ilmestyi teos In der Alpen, joka kertoi 155 ihmisen hengen vaatineesta hiihtohissiturmasta, ja ennen kaikkea siitä kuinka bisnesmiesten huolimattomuus ja saiturimainen voitontavoittelu aiheuttivat tuon onnettomuuden.

Vastikään hän on saanut valmiiksi näytelmän Bambiland, joka kertoo USA:n miehittämästä Irakista. Näytelmä on ominta Jelinekiä, joka reagoi poliittisiin tapahtumiin nopeasti olematta silti vähääkään propagandistinen.

Jelinek on poliittinen kirjailija, joka on kamppaillut vuosia ylikansallista viihdeteollisuutta vastaan. Hänen mukaansa ”viihdeteollisuus muokkaa massoja vastaanottamaan talouseliitin yksipuolista sanomaa.”

Sosialisti ja samalla misantrooppi

Elfriede Jelinek myöntää olevansa sosialisti ja samalla misantrooppi (ihmisvihaaja). Mikä paradoksi! Se tarkoittaa Jelinekin mukaan kuitenkin sitä, että hän uskoo ihmiskunnan pahaan enemmän kuin hyvään. Hän on valmis taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta, mutta pelkää sen olevan turhaa.

Hän on kieltäytynyt osallistumasta Nobel-juhlallisuuksiin Tukholmassa ilmoittaen syyksi sairaalloisen arkuutensa, hän puhuu vaikeasta sosiaalisesta fobiasta, eikä usko suoriutuvansa sellaisesta juhlasta. Sen sijaan hän on luvannut kirjoittaa juhlatilaisuuteen puheen, jonka joku muu saa juhlatilaisuudessa lukea.

Otava julkaissee Jelinekin tuotantoa suomeksi. Suomennoksia odotellessa kannattaa suunnata vaikka teatterimatkalle Tukholmaan. Piskuisessa Teater Galeasenissa esitetään parhaillaan Jelinekin näytelmää Prinsessadamer. Jää nähtäväksi mikä suomalainen teatteri ensiksi tarttuu Jelinekin näytelmien musiikillisen kauniiseen kieleen.