”Maahanmuuttajien työhönotossa esiintyy edelleenkin syrjintää”

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin

– En pidä Suomea erityisen rasistisena maana, mutta mm. maahanmuuttajien
työhönotossa esiintyy edelleenkin selvää syrjintää.
Monikulttuurisuus- ja kansainvälisyyskasvatukseen pitäisikin panostaa
nykyistä enemmän lisäämällä niiden osuutta
mm. jo kouluopetuksessa, sanoo alkuvuodesta perustetun rasismin ja muukalaispelon
vastaisen RASMUS -verkoston koordinaattori

Aysu Shakir

Tiedonantajan
haastattelussa.

Aysu Shakir on päätoimisesti

Ihmisoikeusliiton

projektipäällikkö.
Ihmisoikeusliitto toimii Euroopan rasismin ja muukalaispelon seurantakeskuksen

EUMC

:n Suomen kansallisena seurantakeskuksena. Kun RASMUS -verkosto
perustettiin viime helmikuussa, Shakir alkoi sivutoimisesti hoitaa myös
uuden verkoston koordinaattorin tehtävää.

RASMUS -verkosto on mm. eri kansalaisjärjestöjen, maahanmuuttajayhteisöjen,
uskonnollisten yhteisöjen, työmarkkinajärjestöjen, tutkijoiden
ja myös viranomaisten edustajien sekä yksittäisten henkilöjäsenten
muodostama laaja verkosto, jonka tehtävänä on sekä jakaa
informaatiota maahanmuuttajista ja monikulttuurisuudesta että toimia
eri tahojen rasismin ja muukalaispelon vastaisen toiminnan yhteen kokoajana
ja koordinoijana.

Aysu Shakir korostaa, että RASMUS on varsin avoin verkosto, johon kaikki
aihepiiristä kiinnostuneet tahot – niin järjestöt kuin yksittäiset
henkilötkin – ovat tervetulleita mukaan.

– Toiminta on avointa sikälikin, että verkoston toimintaa koordinoivan
ns. tukiryhmänkin kokoukset ovat kaikille avoinna, ei siis vain ryhmän
varsinaisille jäsenille, hän kertoo ja toteaa tämän
avoimuuden olleenkin eräs verkoston menestystekijöitä.

Verkostona RASMUS toimii keskeisesti myös

internetissä

.
Verkoston internet-osoite on www.ihmisoikeusliitto.fi/rasmus RASMUS:lla
on myös oma sähköpostilista ja tiedotteita mm. monikulttuurisuudesta
ja rasismin vastaisesta työstä julkaistaan parikin kertaa viikossa.

Shakir painottaa kuitenkin, ettei RASMUS pyri kilpailemaan sen yksittäisten
jäsenjärjestöjen ja muiden tahojen oman toiminnan kanssa,
vaan tukee ja koordinoi yhteistä toimintaa.

– Ajankohtainen esimerkki on Eduskunnassa 21.11. järjestettävä
seminaari otsikolla

”Millaista maahanmuuttopolitiikkaa haluamme
Suomeen”

. Seminaarissa kaikilla puolueilla on mahdollisuus tuoda
näkemyksensä esille. Seminaarin päätteeksi on tilaisuus,
jossa muistutetaan Euroopan poliittisten puolueiden peruskirjasta rasismista
vapaan yhteiskunnan puolesta, jonka vuonna 1998 allekirjoittivat kaikki
Suomen silloiset eduskuntapuolueet, Shakir kertoo.

Nyt myös kaikki muut Suomen puolueet voivat liittyä tähän
peruskirjaan, ja kopiot peruskirjasta lähetetään jokaiselle
ensi maaliskuun eduskuntavaalien ehdokkaalle.

Kun Aysu Shakirilta kysyy, mitkä omat maahanmuuttajateeman tiimoilta
suurimmat ongelmat Suomessa, hän hätkäyttää ensin
vastaamalla:

– Suurin ongelma on ongelman liioittelu!

Ilmenee kuitenkin Shakirin tarkoittavan sitä, että maahanmuuton
ja maahanmuuttajien Suomelle aiheuttamia ongelmia liioitellaan.

– On nähtävä, että Suomessa on kuitenkin vain noin
100 000 ulkomaalaista, mikä vastaa vaivaista 1,8 prosenttia koko väestöstä.
Suomesta muuttaa lisäksi pois noin 12 000-14 000 ulkomaalaista vuodessa,
ja tilalle tulee 15 000-17 000, joista suurin osa on suomalaisia paluumuuttajia,
eli nettomuutto on vain noin 3 000 vuodessa. Vuonna 2001 Suomi antoi turvapaikan

neljälle

hakijalle, ja oleskeluluvan 809:lle suojelun tarpeen,
painavan humanitaarisen syyn tai muun syyn vuoksi. Kiintiöpakolaisia
Suomi vastaanotti 750 vuonna 2001. Aina 1970-luvulta saakka Suomi on vastaanottanut
vain 20 000 pakolaista, Shakir latelee faktalukuja osoittaakseen, kuinka
pienistä henkilömääristä loppujen lopuksi on kyse.

Hän vertaa tilannetta Ruotsiin, jossa sekä ulkomaiden kansalaiset
että ulkomailla syntyneet Ruotsin kansalaisuuden saaneet muodostavat
sentään 12 prosentin osuuden väestöstä.

Shakiria ihmetyttää myös se, että Suomessa herkästi
vedetään yhtäläisyysmerkit sanojen ”ulkomaalainen”
ja ”pakolainen” tai ”turvapaikanhakija” välille.

– Olisi tietenkin nähtävä, että valtaosa maahanmuuttajista
Suomessa on siirtolaisia, ja pakolaisia/turvapaikanhakijoita vain pieni
osuus.

Aysu Shakir ei kuitenkaan pidä Suomea erityisen rasistisena maana,
joskin on totta myös se, että tutkimuksen mukaan esimerkiksi yläasteikäisistä
pojista 42 prosenttia väittää, että pakolaisista on
uhkaa ja 41 prosenttia ei haluaisi ulkomaalaisia Suomen kansalaisiksi.

– Vaikka nämä pojat eivät itse osallistuisikaan ns. skinien
ulkomaalaisvastaisiin toimiin, saman tutkimuksen mukaan 66 prosenttia lukion
valinneista yläasteikäisistä oppilaista antaa skineille oikeuden
toimia vapaasti. Mielestäni kouluissa pitäisikin saada ihmisoikeus-,
tasa-arvo-, monikulttuurisuus- ja kansainvälisyyskasvatus pakolliseksi.
Nyt se on sikäli vapaaehtoista, että kukin kunta ja koulu voi
itse päättää otetaanko se opetusohjelmaan vai ei, Shakir
kertoo.

Hän toivookin, että näin voitaisiin edes tulevaisuudessa
vähentää edelleen esiintyvää maahanmuuttajien syrjintää
työelämässä.

– Hiljattainhan herätti huomiota tapaus, jossa tutkijakoulutuksen
omaava maahanmuuttaja lähetti työhakemuksen kaikkiaan 400 eri
paikkaan, mutta ei saanut ainuttakaan kutsua edes työhaastatteluun,
Shakir mainitsee ääriesimerkkinä.

Hän muistuttaa, että peräti 31 prosenttia maahanmuuttajista
Suomessa on työttömänä, ja joidenkin etnisten ryhmien
joukossa osuus on tätäkin suurempi, esimerkiksi irakilaisten kohdalla
jopa 74 prosenttia.

Shakir lainaa myös tutkimustietoja, joiden mukaan yli puolet maahanmuuttajista
on kokenut rasismia arkielämässään.

– Kaduilla huudetaan esimerkiksi ”pakolainen kotiin”, ”mutakuono
mene pois tästä bussista” tai ”lentoasema on tuolla
päin”, hän kertoo törkeyksistä joita on itsekin
kuullut.

Aysu Shakir katsoo kuitenkin, että maahanmuuttajien ns. kotouttaminen
Suomeen ei ole sikäli yksisuuntainen prosessi, että se edellyttäisi
toimia vain suomalaiselta yhteiskunnalta.

– Kyllä kotoutumisessa on keskeinen sija myös maahanmuuttajalla
itsellään eli siinä, että hän haluaa kotoutua ja
mm. opetella suomen kielen. Tähän ei vain aina ole läheskään
riittävästi opetusresursseja. Eikä voi vaatia sitä,
että pitäisi vain istua koulun penkillä neljä vuotta
opiskelemassa täydellistä suomen kielen taitoa, ennen kuin saa
normaalit yhteiskunnalliset oikeudet, Shakir pohtii.