Machadon rauhanpalkinto herättää kiistaa – Latinalaisessa Amerikassa provokaatio, Suomessa varovaisuutta

Norjalaisen Nobel-komitean päätös myöntää vuoden 2025 rauhanpalkinto venezuelalaiselle oppositiojohtajalle María Corina Machadolle on herättänyt voimakkaita reaktioita Latinalaisessa Amerikassa – ja maltillista, mutta pidättyväistä keskustelua Suomessa.

Latinalaisamerikkalainen uutiskanava Telesur julkaisi 10. lokakuuta laajan analyysin otsikolla ”De golpista al Nobel de la Paz” (suom. Vallankaappaajasta rauhanpalkinnon saajaksi), jossa Machadon kiistanalainen poliittinen historia esitettiin todisteena palkinnon poliittisesta luonteesta.
Telesur on Latinalaisessa Amerikassa toimiva valtiollinen uutukanava, joka edustaa Venezuelan hallitusta lähellä olevaa näkökulmaa.

Telesurin mukaan Machadon valinta nähdään Venezuelassa osana laajempaa kansainvälistä kampanjaa maan nykyhallintoa vastaan. Presidentti Nicolás Maduron hallinto tuomitsee palkinnon jyrkästi, syyttäen Machadoa vallankaappausyrityksistä, ulkomaisten etujen ajamisesta ja valtion omaisuuden siirtämisestä Yhdysvaltojen vaikutuspiiriin. Erityisesti Machadon yhteydet yhdysvaltalaiseen senaattori Marco Rubioon nostetaan esiin todisteena ulkopuolisesta painostuksesta.

Machadon poliittinen ura on ollut täynnä kiistoja, mukaan lukien hänen roolinsa vuoden 2002 Carmona-dekreettiin eli siirtymäsäännökseen liittyvässä vallankaappausyrityksessä. Artikkelissa viitataan myös käynnissä oleviin oikeusprosesseihin, joiden avulla Maduron hallinto pyrkii estämään Machadon osallistumisen vaaleihin ja poliittiseen toimintaan.

Siirtymäsäännös – Carmona-dekretti, viralliselta nimeltään Acta de Constitución del Gobierno de Transición Democrática y Unidad Nacional, oli asiakirja, joka laadittiin 12. huhtikuuta 2002 Venezuelan epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. Se julisti siirtymäkauden hallituksen perustamisen ja nimitti Pedro Carmona Estangan väliaikaiseksi presidentiksi. Samalla lakkautettiin kansalliskokous ja korkeimman oikeuden toimivalta, sekä syrjäytettiin Chávezin hallinnon nimittämät virkamiehet.

Dekreetti perustui Venezuelan perustuslain artiklaan 350, jonka mukaan kansalla on oikeus olla tunnustamatta hallintoa, joka rikkoo demokratian periaatteita tai ihmisoikeuksia. Siirtymäsäännöksen toimeenpano jäi lyhytaikaiseksi, kun Chávez palasi valtaan vain kaksi päivää myöhemmin. Machadon yhteys Carmona-dekrettiin on ollut osa hallituksen kritiikkiä häntä kohtaan, ja sitä käytetään perusteluna hänen poliittisen toimintansa rajoittamiselle.

Venezuelalainen kulttuuriverkosto En Defensa de la Humanidad, joka kokoaa yhteen vasemmistointellektuelleja ja taiteilijoita Latinalaisesta Amerikasta ja Euroopasta, tuomitsi Machadon palkitsemisen poliittisena kannanottona. Verkoston mukaan kyseessä ei ole rauhan edistäminen vaan geopoliittinen provokaatio, joka uhkaa Venezuelan suvereniteettia.

Venezuelan kommunistinen puolue ja muut vasemmistolaiset tahot näkevät maan oikeiston oppositioryhmät hajanaisina ja maata hajottavina voimina, jotka toimivat usein ulkomaisten intressien ohjaamina ja ovat vastuussa poliittisista levottomuuksista sekä pakotteista, jotka ovat pahentaneet maan talouskriisiä. Vasemmistovoimat korostavat, että Venezuelan kriisi voidaan ratkaista vain rauhanomaisella poliittisella vuoropuhelulla ja sisäisillä neuvotteluilla, ei väkivaltaisten tai ulkopuolisten painostuskeinojen avulla.

Tämän näkemyksen on esittänyt myös suomalainen Ulkopoliittinen instituutti, joka painottaa, että sekä Maduron hallinnon autoritaariset piirteet että opposition hajanaisuus vaikeuttavat kriisin ratkaisua. Instituutin mukaan kestävän ratkaisun löytäminen edellyttää poliittisten ryhmien ja asevoimien yhteistä neuvottelua ja poliittista uudelleenjärjestelyä.

Taustalla kiristyvä suurvaltajännite

Yhdysvaltojen ja Venezuelan suhteet ovat ajautuneet uuteen kriisiin, kun presidentti Donald Trumpin hallinto on keskeyttänyt kaikki diplomaattiset keskustelut Venezuelan kanssa ja ryhtynyt harkitsemaan sotilaallisia ja tiedustelullisia toimia maan hallintoa vastaan. Asiasta raportoi sveitsiläinen sanomalehti Neue Zürcher Zeitung (NZZ) saksankielisessä painoksessaan lokakuun alussa 2025.

Trump määräsi erityislähettiläänsä Richard Grenelliä lopettamaan kaiken diplomatian Caracasin kanssa. Samalla Valkoinen talo on aloittanut sotilaallisen voiman keskittämisen Karibian alueelle, mukaan lukien sota-alukset, sukellusveneet ja hävittäjät. Washingtonin viralliset perustelut liittyvät syytöksiin, joiden mukaan Maduro johtaa huumekartellia ja tukee aseellisia ryhmiä alueella.

Toimet ovat herättäneet laajaa kritiikkiä Yhdysvaltain sisällä. Demokraattisenaattorit ja kansainväliset asiantuntijat kyseenalaistavat operaatioiden laillisuuden ja suhteellisuuden. Myös Trumpin hallinnossa vallitsee erimielisyys: ulkoministeri Marco Rubio kannattaa väkivaltaista hallinnonvaihtoa, kun taas Grenell varoittaa suuremman konfliktin riskeistä ja ristiriidoista aiemman ulkopolitiikan kanssa.

Mahdollinen sotilaallinen interventio voisi johtaa arvaamattomiin humanitaarisiin ja poliittisiin seurauksiin. Aiemmat talouspakotteet ovat pahentaneet Venezuelan kriisiä ja aiheuttaneet myös muuttoliikettä Yhdysvaltoihin. Maduro puolestaan käyttää ulkoista painetta sisäpoliittisen tuen vahvistamiseen ja esittää Yhdysvaltojen uhkauksen ulkopuolisena väliintulona, joka uhkaa Venezuelan suvereniteettia.

Suomalalaiset pidättyväisiä

Suomessa keskustelu Nobelin rauhanpalkinnosta ei ole ollut erityisen näkyvää, mutta sitä ei voi pitää vaikenemisena. Tunnetut poliitikot, asiantuntijat ja kulttuurivaikuttajat eivät ole antaneet räväköitä lausuntoja Machadon palkinnosta, mutta suomalaisessa asiantuntijakentässä on keskitytty enemmän pohtimaan Nobel-palkinnon yleistä luonnetta ja ehdokasasettelun periaatteita kuin yksittäisen saajan poliittisia ansioita. Se että Donald Trumpia ei palkittu on varmaan myös vaikuttanut keskusteluun.

Herää kysymys, joka ei ehkä ole saanut riittävästi huomiota kansainvälisessä keskustelussa: voiko Nobelin rauhanpalkinnon saada ilman konkreettista aloitetta rauhan edistämiseksi?

Machadon valinta pakottaa pohtimaan, onko palkinto muuttumassa – tai ehkä juuriltaankin aina ollut – poliittinen tunnustus, jonka kriteerit eivät enää nojaa rauhanrakennuksen sisältöön vaan sen symboliseen käyttöön poliittisessa propagandassa.

---