Miksi USA on Afganistanin ja Iranin kimpussa
Barack Obaman hallinto aloitti kolmisen viikkoa sitten paljon huomiota saaneen USA:n Afganistanin-politiikan sisäpiirin arvioinnin, joka arvioidaan huipentuvan45000 miehen vahvuisten lisäjoukkojen lähettämiseen sotaan jo aiemmin lähetettyjen lisäksi.
Samoihin aikoihin Genevessä USA:n hallitus kävi Iranin kanssa ensimmäiset suorat keskustelut 30 vuoteen. Keskustelut olivat osa kuuden suurvallan Iranin kanssa pitämää kokousta, jonka tarkoituksena oli uhata Irania talouspakotteiden kiristämisellä ja suoralla sotilaallisella toiminnalla, jos se ei taivu USA:n vaatimuksiin luopua väitetystä ydinaseohjelmastaan.
Median huomio alueella on viime kuukaudet kohdistunut päivittäisiin tapahtumiin–lännen vilpillisiksi väittämiin Iranin presidentinvaaleihin ja todistetusti vilpillisiin Afganistanin vaaleihin, USA:n ja Naton miestappioiden jatkuvaan kasvuun Afganistanissa sekä metelöintiin Iranin salaiseksi väitetyn ydinlaitoksen väitetystä paljastumisesta.
Muun muassa Helsingin Sanomat on toistanut tätä väitettä näihin päiviin asti, vaikka se osoittautui jo tuoreeltaan ankaksi. Iran oli asianmukaisesti ilmoittanut rakennusvaiheessa olevasta laitoksesta Kansainväliselle atomienergiajärjestölle ja USA oli ollut koko ajan tietoinen sen rakentamisesta.
Iranin vallankumous ja USA:n kriisi
Sitä vastoin on vain vähän tai ei ollenkaan erittelyä USA:n Lounais-Aasiaan suorittaman intervention todellisista liikkeellepanevista voimista, jotka voidaan ymmärtää vain tarkastelemalla historiaa.
Kolmen vuosikymmenen ajan–Jimmy Carterin, Ronald Reaganin, George H.W. Bushin, Bill Clintonin, George W. Bushin ja nyt Obaman demokraattien ja republikaanien hallintojen aikana–USA:n imperialismi on sukeltanut yhä syvemmälle Lähi-itään ja Kaspianmeren länsi-, etelä- ja itäpuolisille alueille
Toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella USA:n Persianlahden öljyvaroja koskenut herruus oli riippuvainen kolmesta strategisesta pilarista, suurimmasta yksittäisestä öljyntuottajasta Saudi-Arabiasta, USA:n rahoittamasta ja aseistamasta liittolaisesta Israelista ja Iranin shaahista, jonka julman diktatuurikomennon CIA:n vuonna 1953 junailema vallankaappaus sementoi ja jota amerikkalaisten aseiden ja neuvonantajien tulva pönkitti.
Kukistamalla shaahi Reza Pahlevin helmikuussa 1979 Iranin vallankumous tuhosi yhden näistä linnakkeista ja aiheutti USA:n imperialismille strategisen kriisin, joka edelleen jatkuu. Shaahi oli palvellut Persianlahden santarmina ja Neuvostoliiton vastaisena pääliittolaisena. Saudi-Arabia oli sotilaallisesti liian heikko ja Israel liian pieni ja eristetty näytelläkseen näitä rooleja.
”Venäjän Vietnam”
USA:n ensimmäinen reaktio oli julkaista ”Carterin doktriini”, joka valtuutti USA:n sotilaalliseen interventioon mitä tahansa öljytoimituksiin Persianlahdelta kohdistuvaa uhkaa vastaan. Tähän yhdistettiin asteittainen interventio uuden Iranin islamilaisen tasavallan kummallekin sivustalle, Afganistaniin ja Irakiin.
Afganistanissa poliittisen provokaation ja horjutuksen kampanja Kabulin neuvostomielistä hallitusta vastaan provosoi Neuvostoliiton maahan marraskuussa 1979 suorittaman intervention, jolla saavutettiin Carterin kansallisen turvallisuusneuvonantajan Zbigniew Brzezinskin asettama tavoite neuvostoarmeijan vetämisestä pitkälliseen veriseen umpikujaan, mitä Brzezinski kuvaili haltioituneesti ”Venäjän Vietnamiksi”.
Saddamin sodat
Irakissa Carterin hallinto yllytti vasta hiljattain valtaan noussutta Saddam Husseinin hallintoa hyökkäämään Iraniin tavoitteena ottaa haltuun suuren arabiväestön asuttaman eteläisen Khuzistanin maakunnan öljykentät. Seurasi kahdeksan vuotta kestänyt valtava verilöyly. Iranin ja Irakin sota vaati miljoonan ihmisen kuoleman, ja USA avusti kumpaakin puolta pitääkseen taistelun käynnissä niin kauan kuin mahdollista.
….
ERKKI SUSI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
