Naton uusi itälaajentuminen ja Venäjä
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi viime viikon keskiviikkona puhuessaan duumassa, että ”jokaisella maalla on oikeus tehdä itsenäisiä päätöksiä” mutta että samaan aikaan Ukrainan ja Georgian hyväksyminen Natoon olisi ”valtava geopoliittinen siirtymä”, johon Venäjä suhtautuisi omien kansallisten etujensa pohjalta. Duuma oli vähän aikaisemmin hyväksynyt yksimielisesti lausunnon, jossa Ukrainaa uhattiin Nato-jäsenyyden varalta ”hyvin kielteisillä seurauksilla veljeskansojemme suhteille”.
Ukraina ja Georgian johtajat haluavat Natoon
Sekä Ukraina että Georgia selvästi haluavat liittyä Natoon. Kyse on näiden maiden hallitsevan eliitin halusta, ainakin Ukrainassa kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä.
Heinäkuussa Ukrainassa on tarkoitus järjestää yhteiset monikansalliset sotaharjoitukset, joihin osallistuu myös USA:n joukkoja. Ukrainassa on osoitettu mieltä harjoituksia vastaan. Ukrainan hallitus on väittänyt Venäjän lietsoneen mielenosoituksia.
Georgia on ilmoittanut, että se aikoo rakentaa Nato-yhteensopivan sotilastukikohdan Goriin. Senakskajassa on jo tällainen tukikohta.
Naton laajentuminen Ukrainaan olisi Venäjän näkökulmasta ”läpimurto”. Kun siihen lisätään Naton tukikohta Kaukasiassa, se ehdottomasti vakuuttaisi Venäjän siitä, että USA suunnittelee Venäjän saartamista. Venäjä on kiireesti yrittänyt osoittaa tämän strategian kustannukset Natolle ja USA:lle. Se on aktivoitunut USA:n etupiirikseen katsomilla alueilla Lähi-idässä, erityisesti suhteessa Hamasiin ja Iraniin. Se ei ole tehnyt tätä niin aggressiivisesti kuin se voisi, mutta se on viestittänyt, että asiat eivät välttämättä suju lännen laskelmoimalla tavalla. Mutta kun Naton tunkeutuminen Ukrainaa ja Georgiaan häämöttää, tilanne muuttuu yhä vähemmän miellyttäväksi.
Perustavanlaatuinen ero
Georgian ja Ukrainan hyväksymisellä Natoon on verrattuna entisten Neuvostoliiton liittolaismaiden hyväksymiseen perustavanlaatuinen ero. Nato on sotilasliitto. Unkarin ja Tshekin liittyminen Natoon merkitsee tästä näkökulmasta vähän; se ei merkitse todellista, välitöntä uhkaa Venäjälle eikä myöskään Naton velvoitteille ”suojella” niitä.
Mutta Ukrainan ja Georgian hyväksyminen merkitsisi astumista muodolliseen liittoon sellaisten maiden kanssa, jotka ovat Venäjän rajanaapureita ja jotka sotilasliiton jäseninä joutuisivat potentiaalisen alueellisen uhan kohteiksi. Se merkitsisi Natolle sitoumusta puolustaa noita maita ja tietyssä mielessä varmistaa niiden vakaus. Epävakaata maata on vaikea puolustaa.
Mikä tahansa aikaisempi Naton laajentuminen on ollut käsitteellinen. Se on ollut paljon enemmän poliittinen signaali kuin vakava poliittinen sitoumus. Näin ei ole asian laita Ukrainan ja Georgian osalta. Itse asiassa juuri tämän seikan osoittamiseksi Venäjä ponnistelee kovasti. Lavrovin duumassa pitämä puhe oli viesti: Venäjä pitää Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyyttä suurena, epätoivottavana geopoliittisena siirtymänä. Moskova tulee vastustamaan tätä prosessia, ja jos se epäonnistuu, se tulee pitämään näitä kahta maata uhkana Venäjälle.
Kyse ei ole siitä, että Ukraina ja Georgia (tai Baltian maat) ovat kuuluneet Neuvostoliittoon, kuten suomalaiset Nato-propagandistit ovat koko ajan vihjailleet perustellessaan Suomen Natoon liittymisen ongelmattomuutta. Kyse on noiden maiden geopoliittisesta asemasta. Ja sama pätee vielä suuremmassa määrin Suomeen.
Maantieteellisesti molempien maiden puolustaminen suurta alueellista valtaa Venäjää vastaan on puolestaan Naton näkökulmasta merkittävä taakka. Kumpikaan maa ei pysty puolustamaan itseään siinä kuvitteellisessa tai potentiaalisessa tilanteessa, jossa Venäjä niitä uhkaisi. Kaiken lisäksi kummallakin maalla on muita alueellisia vastapooleja, joita vastaan Nato sitoutuisi asettumaan. Georgian tapauksessa sellainen on Armenia. Pahimmillaan Nato sekaantuisi melkoiseen sotkuun.
Venäjän saartaminen
Se mikä USA:ta viehättää, on tilaisuus Venäjä Nato-jäsenillä ympäröimällä taata, ettei Venäjästä tule uudelleen supervaltaa. Taustalla on myös suuri taistelu luonnonvarojen hallinnasta.
Myös Venäjän vastainen kansainvälinen propagandakampanja liittyy tähän. Kampanjan alullepanijoita ei huolestuta tipan tippaa Venäjän demokratian tila, kyse on Venäjän saartamisesta, taistelusta luonnonvaroista ja maailmanherruudesta.
Venäläiset näkevät Naton itään tunkeutumisen tällaisena, ja sen lisäksi uhkana Venäjän federaation pitkän aikavälin alueelliselle eheydelle. Venäläiset eivät usko, että he voivat yksinkertaisesti hyväksyä tämän väistämättömänä, kuten he hyväksyivät muut Naton laajentumiset. Siksi uhka Ukraina ja Georgian liittämisestä Natoon tulee laukaisemaan Venäjän reaktioita lähialueellaan ja laajemminkin.
Tässä suhteessa tärkein silmällä pidettävä asia ovat Venäjän ja Kiinan suhteet. Kiina on varonut huolellisesti joutumista sotketuksi USA:n vastaisiin liittoihin. Sillä on tärkeitä taloudellisia kysymyksiä hoidettavana. Mutta kun otetaan huomioon USA:n tuoreet lausunnot sen suhtautumisesta Kiinaan, mahdollisuus hyödyntää Venäjän sotilasteknologiaa tulee Pekingille yhä tärkeämmäksi. Ja Venäjä tietää, ettei sillä ole yksin riittävää painoa vastustaa USA:ta. Siksi logiikka vie tulevina kuukausina Moskovan ja Pekingin suhteiden entisestään lähentymiseen. Kun tämä tapahtui viimeksi vuonna 1948, USA löysi itsensä epämukavasta tilanteesta. Sen takia Washingtonin täytyy laskea, miten nopeasti se voi liikkua ja vakiinnuttaa Naton kautta valtaamansa asemat ennen kuin Venäjä pystyy toimimaan.
Tähän kaikkeen liittyy tietysti myös kysymys Naton länsieurooppalaisista jäsenmaista, erityisesti Ranskasta ja Saksasta, joiden hyväksyntä Naton laajentumiselle tähän pisteeseen on ollut Washingtonille signaali niiden yhteistyöhalukkuudesta. Toisaalta Natosta on tulossa monimutkainen ja vaarallinen paikka. Pariisilla ja Berliinillä ei ehkä ole suurta hinkua mennä mukaan Washingtonin peliin.
ERKKI SUSI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
