Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja



.



Tasavallan presidentti

Tarja Halonen

sanoi valtiopäivien
avajaispuheessaan toivovansa, että elinkautisvankien rutiininomainen
armahtaminen siirrettäisiin pois häneltä, vaikkapa jollekin
tuomioistuimelle. Näin hän ilmeisesti myös ennakoi poliitikoille
annettavien tuomioiden yhä vain pitenevän. Saattaisihan presidentti
olla jopa jäävi ottamaan kantaa vanhojen poliittisten kamujensa
armonanomuksiin. Vähintäänkin kiusaus niiden hylkäämiseen
voisi olla suuri.



Politiikkahan on muutenkin yksi niistä inhimillisen toiminnan alueista,
jossa on tapana antaa armon käydä oikeudesta. Miten muutenkaan
olisi selitettävissä, että moni poliitikko tulee valituksi
uudelleen seuraavissakin vaaleissa?



Politiikka ja tuomioistuinkin kuuluvat varsin luontevasti yhteen.



Kun seuraavan vaalikampanjan yhteydessä saamme lukea lehtien ehdokasilmoituksista
esimerkiksi, että kansanedustaja se ja se on "valmis uusiin haasteisiin",
ei välttämättä ole kyse

Tony Halmeen

tai edes

Anneli Jäätteenmäen

vaali-ilmoituksista.



Kyse voi olla myös vaikkapa

Kauko Juhantalosta

.



Vaan älä tuomitse, jottei sinua tuomittaisi. Jotenkin tuon
suuntaisesti taidetaan sanoa ns.

Isossa kirjassa

. Ja parempi on vapauttaa
kuin langettaa, kuten vissiin myös vanha lautamiesohje kehottaa.



Tästä huolimatta kuitenkin sen ns. ensimmäisen kiven heittäminen
on nykyään tullut yhä suositummaksi, kun sitä vielä
takavuosina pidettiin jotenkin poliittisesti epäkorrektina.



Esimerkkiä näissä kivitysriehoissa meille näyttävät
televisiossa mm.

Heikoimman lenkin


Kirsi Salo

ja vieläkin
loputtomina uusintoina esitettävän

Idols

-kisan tuomariston
jäsenet.



Kannattaako

Paavo Lipposen

tölväisyjä tämän
jälkeen enää yhtään ihmetellä? Onhan se nyt
tiedetty, että television väkivaltaviihde raaistaa sitä töllisteleviä.



Heittipä nyt sitten tuon ensimmäisen kiven kuka hyvänsä,
jos kohta toisenkin, mutta kuka peeveli heitti tämän

kolmannen

kiven

Auringosta

eli

Maan

juuri siihen kohtaan missä
se nyt pyörii? Ja ennen kaikkea miksi?



Tämän kuin moderni rikostutkimustiede sormenjälkinäytteineen
ja dna-profiileineen vielä pystyy selvittämään, niin
johan taitaa olla tulossa niin pitkää elinkautiskakkua ettei siitä
selviä edes millään armonanomuksilla minkään valtakunnan
presidentille!


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli