KOLUMNI: Terveisiä kotisohvalta

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 39/2007

Media jakaa vinkkejä elämiseen. Mainoskanavalla keski-ikää lähestyvät miehet sukeltavat nostalgisesti perinteisiin äijä-ammatteihin ja kertovat, miltä roolileikissä tuntuu. Toisella kanavalla kilpaillaan laihduttamisessa.

Meillä katsojilla on puolestaan omat mielipiteemme siitä, kuka on televisiotähti, kenen selitykset uskottavimpia ja kenet pitää äänestää ulos. Kotisohvilla lojuu lisäkseni pari miljoonaa muuta televisio-asiakasta, joiden olemassa olosta muistutetaan aina kun ohjelmistoja rakennetaan.

Tutkija Jussi Vähämäki puhuu 2000-luvun elämästä yleisöjen varjossa. Tämä yleisö on persoonaton massa, johon toistuvasti vedotaan – kaikkialla läsnä oleva ihmisjoukko, jota mediakin palvelee. Tätä joukkoa ei yhdistä politiikka, vaan enemminkin yhteen tulemisen paine. Sitä ei kiinnosta argumentit, syyt, lopputulokset ja järkeily.

Tavaroituneessa yhteiskunnassa asiakas on aina oikeassa. Katsojien typistäminen kuluttajiksi pistää kuitenkin jo niin silmään, että sen luulisi ärsyttävän muitakin kuin kulttuurikriitikkoja.

Populismi luottaa arkijärkeen ja perinteisiin arvoihin – niihin, joiden nimeen valtaosa edelleen vannoo. Lonkalta heitto syrjäyttää perustellut pohdinnat ja pysähtymisen jonkun kysymyksen äärelle. Ajallemme tyypillistä näyttävät olevan pika-analyysit ja melkein kenen tahansa nimeäminen asiantuntijaksi.

Asiakkaan roolissa on vaikea nähdä, että televisio-ohjelmilla on sekä käyttö- että vaihtoarvo. Yleensä tunnistamme vain ensimmäisen, kun ohjelma viihdyttää tai voimme jopa kokea jotakin meitä itseämme koskettavaa. Samalla ohjelma voi olla hyvin laskelmoitu tuote.

Suuret tuotantoyhtiöt maailmalla ottavat tarkasti käyttöönsä sen, mikä ajassa liikkuu. Tarinan ainesosiksi kelpaavat lähes kaikki aatteet, teemat ja ristiriidat, joiden arvioidaan askarruttavan tarkkaan tutkittuja katsojaryhmiä. Niinpä huoli länsimaiden väestön vanhenemisesta, lääketieteen eettiset kysymykset ja ilmastomuutos ovat nousseet televisiodraamankin aineksiksi.

Laatutelevision tuotteet on kohdistettu kulutuskykyisimmille katsojaryhmille ja ne käsittelevät erityisesti näiden katsojaryhmien pelkoja ja toiveita. Muiden on vaikea löytää niistä omia tarinoitaan.

IIRIS RUOHO

Kirjoittaja on tiedotusopin dosentti ja televisiotutkija Tampereen yliopistossa