Poliittista peliä köyhien ja sairaiden kustannuksella Jyväskylässä

13.01.2016 - 16:45
(updated: 11.06.2018 - 12:23)

Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen (sdp) käytti otto-oikeutta perusturvalautakunnan 10.12. päätökseen, jossa äänin 7-6 päätettiin nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja 30 prosenttia. Lautakunnassa maksujen korotuksia vastustivat sdp. vas ja vihr. Nostamisen puolesta äänestivät kok, kesk, kd. ja ps.

Kaupunginhallituksen kokouksessa 11.1. käytiin asiasta monivaiheinen äänestyskierros. Matti Vesa Volanen (vas) esitti Tapani Mäen (ps) kannattamana, että kaikkia asiakasmaksuja korotetaan vain indeksin verran. Äänestyksessä he jäivät kaksin.

Sdp teki esityksen, että hoitajamaksua ei oteta käyttöön ja lääkärimaksuun tehdään vain indeksikorotus, mutta muilta osin lautakunnan päätös pidetään voimassa. Tällaisen esityksen läpimenoon oltiin eri tahoilla ennakkoon varmoja sen jälkeen, kun Tapani Mäki oli julkisesti ilmoittanut vastustavansa terveyskeskusmaksujen korotuksia.

Monien yllätykseksi vihreiden Meri Lumela teki esityksen, että hoitajamaksu perutaan, mutta muut maksut pidetään lautakunnan päätöksen mukaisina. Tässä oikeisto haistoi taktikoinnin paikan ja niinpä kokoomuksen Jaakko Selin kannatti Lumelan esitystä. Äänestyksessä Lumelan esitys voitti sdp:n esityksen keskusta-oikeistoryhmien äänin 7-6.

Lopullisessa äänestyksessä vastakkain olivat Lumelan esitys ja kaupunginjohtajan esitys, joka merkitsi lautakunnan päätöksen pitämistä ennallaan. Tässä äänestyksessä keskusta-oikeiston tuki siirtyi pohjaesityksen taakse. Lumelan esitys tuli äänin 7-6 päätökseksi ja sen puolesta äänestivät siis sdp, vas, ps ja vihr.

12.1. Keskisuomalaisessa Jaakko Selin myöntää kyseessä olleen tietoinen manööveri, jolla keskusta-oikeisto varmisti, ettei demarien esitys tule viimeiseen äänestykseen kaupunginjohtajan esitystä vastaan. Se, että hoitajamaksu peruttiin, on tyhjää parempi, lohduttautuu hallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen. (TA-Jyväskylä)

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.