Beatin huuto kaikuu yhä

Beat-sukupolvi oli 1950- ja 60-luvulla Yhdysvalloissa – erityisesti San Franciscossa ja New Yorkissa – vaikuttanut beatnik-kirjailijoiden, -runoilijoiden ja muiden taiteilijoiden liike. Beat vastusti auktoriteetteja ja keskiluokkaista arvomaailmaa sekä vannoi vapauden, vapaan rakkauden ja päihteiden nimeen. Beat-termin etymologia on varsin monitulkintainen, eikä yhtä ja oikeaa vastausta ole. Osa väittää, että beat-sukupolvi on otettu käyttöön vuonna 1957, kun Jack Kerouacin Matkalla romaani ilmestyi, joidenkin mukaan sana on peräisin jazz-beatista, tosille se tarkoittaa elämäntapaa ja tosille lyötyä tai iskevää.

Beat-sukupolvi oli ennen kaikkea kirjallinen liike.

Beat-sukupolvi oli ennen kaikkea kirjallinen liike, jonka kuuluisimmat edustajat ovat kirjailijat Jack Kerouac ja William S. Burroughs sekä runoilijat Allen Ginsberg, Gregory Corso, Gary Snyder ja Lawrence Ferlinghetti.

Markku Into on kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu runoja ja proosaa. Omien kaunokirjallisten töiden ohella Into on tehnyt merkittävän uran kääntäjänä ja miehen suomennosvalikoimaan sisältyy laaja kattaus mm. amerikkalaista beat-kirjallisuutta.

Amerikkalainen kulttuuri-ilmiö

1950-luvulla noussut beat-sukupolvi oli yksi amerikkalaisen vastakulttuurin ilmentymistä.

– Kyse on amerikkalaisesta kulttuuri-ilmiöstä, joka oli ensisijaisesti kirjallinen. Se tunnetaan erityisesti beat-tyylillä kirjoittaneista prosaisteista ja runoilijoista ja heidän tuotannostaan, joka oli täysin toisenlaista ja uutta, mihin aikaisemmin oli totuttu. Beat-sukupolvi ja heidän edustamansa elämäntapa vaikutti suuresti 60-luvun amerikkalaisen vastakulttuurin ja hippikulttuurin syntyyn.

”Beat-kulttuuri ei näytä kuolevan koskaan, koska se nousee aina uudestaan ja uudestaan uusien lukijoiden tietoisuuteen.”

– Beat oli täysin urbaani ilmiö, jonka keskuspaikkoina toimivat San Francisco ja New York. Beat-sukupolven tunnetuimmat edustajat ovat kirjailijat Jack Kerouac ja William S. Burroughs sekä runoilijat Allen Ginsberg, Gregory Corso sekä Gary Snyder ja Lawrence Ferlinghetti, jotka ryhmästä ovat ainoina enää elossa. Ferlinghettin ansioihin kuuluu oman kirjallisen tuotantonsa lisäksi se, että hän perusti City Lights -kustantamon, joka julkaisi aikanaan suurta kohua herättäneen Ginsbergin Huuto -runon ja järjesti tilaisuuden eräässä galleriassa, missä Ginsberg lausui runonsa yleisölle ensimmäistä kertaa. Suuren yleisön keskuudessa tunnetuin beat-kirja on kuitenkin Kerouacin romaani Matkalla.

– Beat-kulttuuri ei näytä kuolevan koskaan, koska se nousee aina uudestaan ja uudestaan uusien lukijoiden tietoisuuteen. Tämä pätee myös muihin aikanaan pilkattuihin kulttuuri-ilmiöihin kuten undergroundiin, surrealismiin ja dadaismiin.

Todellisuutta kaikkine hajuineen ja makuineen

Mitä vastaan beat-sukupolven edustajat kapinoivat ja mihin he halusivat muutosta?

– Kyse oli uuden taistelusta vanhaa vastaan. Yhdysvalloissa asian tekee mielenkiintoiseksi se, että tuolloin itärannikon suurissa yliopistoissa luotiin ns. virallinen ja yleisesti hyväksytty korkeakulttuuri sekä määriteltiin se, mikä on ”fiksua” ja ”oikeaa kulttuuria”.

– Yhä edelleen yhdysvaltalaiset kirjailijat ja runoilijat ovat kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen opettajia yliopistoissa. Beat-kirjailijoista kenelläkään ei ollut tällaista taustaa ja esimerkiksi Gregory Corso ammensi runoihinsa aineksia suoraan kaduilta, kasvatuslaitoksista ja lastenkodeista sekä vankiloista, joissa hän oli ennen 20 ikävuottaan lusinut kolmen vuoden ajan.

– Ginsberg, Kerouac ja Burroughs tapasivat toisensa Columbian Universityssa, mutta viettivät yliopistossa kuitenkin aikaa ainoastaan pari vuotta. He olivat yliopistossa kirjoilla, mutta heidän opinnoistaan ei tullut yhtikäs mitään, koska kirjoittaminen vei miehet täysin mukanaan.

”Beat nosti punk-henkisesti keskiöön arjen ja ihmisen.”

– Beat ampaisi kaikkien valtiollisten instituutioiden ja yliopistojen ohi: siinä ei piitattu senaikaisesta korkeakulttuurista ja Corso kirjoitti eräässä runossaan vihaavansa vanhoja runomiehiä. Beat-kirjallisuudessa pyrittiin tallentamaan todellisuutta kaikkine hajuineen ja makuineen.

– Beat nosti punk-henkisesti keskiöön arjen ja ihmisen. Beat-kirjallisuus vilisee muun muassa paikkojen nimiä, kuvauksia siitä; minkälaista missäkin on sekä marginaalissa olevia ihmisiä kuten esimerkiksi homoseksuaaleja ja narkkareita. Beatissa tuotiin esille ns. oikeaa elämää niin rehellisesti, realistisesti ja silottelematta kuin mahdollista.

Beat-kirjailijat korostivat spontaaniutta ja usein mieltä avarrettiin tai ainakin siihen pyrittiin huumeiden avulla.

– Huumeet olivat olennainen osa beat-kulttuuria ja niitä pidettiin hyvänä asiana: ne olivat osa nuoruuden huumaa ja vapautumista. Huumeet tarjosivat samalla erinomaisen väylän vanhoillisuuden ravisteluun. Esimerkiksi Kerouac piti kuitenkin enemmän dokaamisesta ja hän kärsi myöhemmällä iällä vakavasta alkoholismista kuollen lopulta ihmisrauniona viinan aiheuttamaan maksakirroosiin.

– Ginsberg ja Burroughs harrastivat huumetouhuja enemmän: he tutkivat huumeiden avulla ikivanhoja intiaanien rituaaleja ja käyttivät muun muassa meskaliinikaktuksesta tehtyä peyote-huumetta, eli samaa ainetta, joita intiaanitkin olivat käyttäneet. 60-luvulla LSD tuli mukaan kuvioihin.

– Harvoin he kuitenkaan kirjoittivat huumeista tai huumausaineiden aiheuttamasta tilasta. Esimerkiksi Burroughsin teos Nisti on kuvaus huumeita käyttävistä ihmisistä.

Individuaali-anarkistit

1950-luvulla Yhdysvaltojen johtavan nuoren älymystön liike ei ollut enää perinteinen vasemmisto vaan beat-sukupolvi.

”Toiminta oli edistyksellistä, mutta beat-kirjallisuus ei ollut poliittista sanan perinteisessä merkityksessä.”

– Beat-kirjailijat eivät koskaan puhuneet vasemmistosta tai oikeistosta. Ei Beateilla ilmeisesti mitään vasemmistoa vastaan ollut, mutta radikaalin vasemmiston liikehdintä on aina ollut Jenkeissä varsin pientä, eikä se siksi juurikaan vedonnut beat-kirjailijoihin.

– Toiminta oli edistyksellistä, mutta beat-kirjallisuus ei ollut poliittista sanan perinteisessä merkityksessä, eivätkä kirjailijat myöskään toimineet poliittisesti tai poliittisissa liikkeissä, vaan he olivat lähinnä individuaali-anarkisteja jos jotain määritelmää halutaan käyttää. Tärkeintä oli uuden kokeminen ja löytäminen.

Monissa tutkimuksissa on nostettu esille se, että eräs beat-sukupolven tavoitteista oli kirjallisuuden avulla vapauttaa yksilö yhteiskunnan masentavan raadollisesta todellisuudesta.

– Näin varmasti on. Esimerkiksi Ginsbergin Huuto-runolla on ollut vaikutusta myös yhteiskuntaan. Ginsberg oli julkihomo aikana jolloin homous oli laitonta. Huuto-runo saattoi osaltaan vaikuttaa homoseksuaalisuuden laillistamiseen Yhdysvalloissa. Vaikkei taiteella tehdäkään suoranaisesti byrokraattisia päätöksiä, niin se saattaa edistää ja ravistella pinttyneitä arvoja sekä siten raikastaa yhteiskunnan konservatiivista ja tunkkaista ilmapiiriä.

Ensimmäinen ajatus on paras ajatus

Beat-kirjailija Gregory Corsosta on kerrottu, ettei hän korjannut tai viilannut tekstejään, koska ensimmäinen ajatus on paras ajatus.

– Tämä oli Corson näkemys kirjoittamisesta, eikä hän juurikaan piitannut editoreista, vaan katsoi, että tietää itse parhaiten sen, mitä tekee ja miten kirjoittaa. Corso ei korjannut virheitään ja tämä on myös tuottanut itselleni ajoittain hankaluuksia, kun olen kääntänyt hänen tekstejään.

– Corso oli hyvin lahjakas runoilija ja kirjoitti runsaasti hyviä, mutta myös kamalan huonoja tekstejä, koska ei koskaan korjannut niitä. Kustantajat ilmeisesti ajattelivat, ettei äijän kanssa viitsi ruveta rähisemään, vaan päättivät antaa hänen vetää omalla tyylillään. Oletan että Corso halusi säilyttää kirjoituksensa sellaisinaan virheineen kaikkineen, koska hän pyrki autenttisuuteen.

– Yleisellä tasolla beat-kirjallisuus oli eräänlaista muodonvapautta ja kun ajattelee esimerkiksi Ginsbergin Huutoa, niin se ei noudata lainkaan sellaista runoilmaisua, mihin aikaisemmin oli totuttu, vaan on täysin omanlaistaan. Burroughs puolestaan kirjoitti teoksensa Alaston lounas paperilapuille ja Kerouac kokosi paperit kirjaksi käydessään Burroughsin luona Pohjois-Marokossa Tangerissa. Beatit tekivät kirjallisuudessa asioita tavalla, jota ei aikaisemmin tehty eikä saanut tehdä. He tekivät asiat, kuten itse tahtoivat.

Keskeisimmät beat-kirjailijat: Kerouac ja Burroughs

Jack Kerouac:

”Kerouac kirjoitti teoksensa Maanalaiset kolmessa päivässä.”

– Hän kirjoitti todella kovalla tempolla, jotta hän saisi kaikki ajatuksensa paperille. Kerouac kirjoitti teoksensa Maanalaiset kolmessa päivässä. Hänen kuuluisin teoksensa Matkalla on kirjoitettu sellaiselle paperirullalle, jota käytettiin myös sähkösanomissa rautateillä. Kerouac työskenteli aikanaan rautateillä ja ilmeisesti pölli rullan sieltä. Matkalla -romaani on siis kirjoitettu yhteen putkeen pitkälle rullalle ilman kappalejakoa. Ilmeisesti hän halusi saada tekstiinsä vauhtia, hengitystä ja jazzin rytmiä. Rulla on olemassa ja se myytiin jokin aika sitten huutokaupassa muutamalla miljoonalla dollarilla.

Usein unohdetaan se, että Kerouac oli myös runoilija.

– Hän kirjoitti amerikkalaisia haikuja, joissa tavujen määrä ei ole sama kuin perinteisessä haikurunoudessa. Kerouacin runoilijuus on unohdettu osaltaan siksi, koska hän ei ollut erityisen hyvä runoilija. Hän oli parhaimmillaan nimenomaan prosaistina. Nämä ovat toki makuasioita, eikä määritelmiä kannata muutenkaan liian tiukasti tuijottaa.

William S. Burroughs:

– Toista samanlaista ei ole: hän on täysin oma itsensä. Hän käytti huumeita läpi elämänsä, vaikka yritti olla välillä ilman, mutta lankesi aina uudestaan ja uudestaan. Burroughs oli heroinisti, eli siis varsin kovien aineiden käyttäjä. Hän kärsi lähes koko aikuiselämänsä opiaattiriippuvuudesta ja kokeili erilaisia hallusinogeeneja. Huumeiden vaikutus näkyy myös hänen teksteissään lähinnä siten, että niissä esiintyy ihmisiä, jotka käyttävät huumeita.

– Burroughsilla oli hyvin vapaa ja lennokas kirjoitustyyli sekä vilkas mielikuvitus ja tuskin hän olisi tähän kamaa tarvinnut. Burroughsilla oli kiinnostusta kaikenlaisiin ulkoavaruusjuttuihin, salaliittoihin ja ties mihin. Hänellä oli hyvin erikoisia harrastuksia ja tapoja, jotka ilmenivät muun muassa hirvittävien sairauksien innokkaana tutkimisena.

Keskeisimmät beat-runoilijat: Ginsberg ja Corso

Allen Ginsberg:

”Ginsberg nautti suuresti esilläolosta, esiintyi runsaasti ja luki julkisesti paljon runojaan.”

– Ginsberg oli keskeisin ja tunnetuin beat-runoilija. Hänellä on erinomaisen hyvä tuotanto. Ginsberg nautti suuresti esilläolosta, esiintyi runsaasti ja luki julkisesti paljon runojaan. Hän oli ihmisenä hyvin sanavalmis ja antoi mielellään lausuntoja. Ginsberg oli luonteeltaan hyvin lempeä ja inhimillinen, eikä kiihtynyt juurikaan mistään.

– Ginsbergin tuotanto on runouden ohella vaikuttanut muun muassa rock’n’rolliin ja monet rock-äijät pitävät hänen ja myös muiden beat-runoilijoiden tuotannosta.

Ginsbrgin Huuto on hänen tunnetuin runokokoelmansa.

– Huuto soljuu vauhdilla ja intensiivisesti eteenpäin. Se ei ole taidelyriikkaa, vaan hän pyrki tietoisesti olla sortumatta taiteellisuuteen

– Huudosta sen ilmestymisvuotena 1956 noussutta kohua ja vuonna 1957 käytyä oikeudenkäyntiä on vaikea ymmärtää. Ainoat asiat, joista Huutoa on voitu silloisessa kontekstissa syyttää, on homoseksuaalisuus ja marihuana. Muuten teoksessa ei ole mitään ”laitonta” ja koko Huuto-oikeudenkäynti olikin varsinainen farssi. Kysymys kuuluukin: miten runouden takia on ylipäätänsä mahdollista joutua syytettyjen penkille?

Into on henkilökohtaisesti tavannut Ginsbergin, kun beat-suuruus vieraili Suomessa vuonna 1983.

”Kävimme Ginsbergin kanssa syömässä Havis Amandan kalaravintolassa, koska hän oli vegaani ja buddhalainen.”

– Tapio Korjus toi Ginsbergin Suomeen ja myöhemmin myös Burroughsin, mutta Burroughsia en tavannut. Ginsberg lausui runojaan Vanhalla Ylioppilastalolla samanistisella tyylillä. Ginsberg pyrki aina hyvin elävään esitykseen.

– Kävimme Ginsbergin kanssa syömässä Havis Amandan kalaravintolassa, koska hän oli vegaani ja buddhalainen. Ginsbergin vierailu osui talveen ja hänen poikaystävänsä oli pukeutunut shortseihin, eikä näin ollen päässyt ravintolaan sisään, vaan joutui pistäytymään hotellilla vaihtamassa housut jalkaansa.

Gregory Corso: beat-runoilijoista hurjin:

– Corso tutustui alaikäisenä ravintoloissa toisiin beat-kirjailijoihin ja ajautui sitä kautta mukaan kuvioihin. Muut beat-runoilijat suorittivat yliopistossa joitakin kursseja, mutta Corsolla ei ole minkäänlaista akateemista taustaa ja on kirjoittajana täysin itseoppinut katujätkä. Corsolle oli vankilassa istumisesta se hyöty, että hän tutustui lusiessaan kirjallisuuteen ja innostui sitä kautta myös kirjoittamisesta.

Lopuksi

1960-luvulla beat-kirjallisuudesta ja beat-elämäntavasta imivät vaikutteita muun muassa monet bluesia ja folkia soittaneet artistit sekä hippien ”make love, not war” –ideologia ja esimerkiksi beat-runoilijoista suurin Allen Ginsberg vietti 60-luvulla aikaa kukkaiskansan keskuudessa viihtyen peace-meiningeissä kuin kala vedessä. Beat-perinne ja -kulttuuri elää ja voi hyvin myös tänään, koska uusia asiasta innostuneita lukijoita syntyy jatkuvasti lisää.

Lopuksi Markku Innon beat-henkiset terveiset lukijoille:

– Lounaalle kannattaa pukeutua!