Poliittinen mielenilmaus Pasilan Postikeskuksessa
Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n Pasilan Osasto ry päätti toteuttaa poliittisen mielenilmaisun joka kestää noin vuorokauden.
Hallituksen tavoitteet työllisyyden parantamiseksi ovat kunnianhimoiset ja sinänsä kannatettavia. Tämä siis juhlapuheiden tasolla. Teot eivät tue hallituksen tavoitetta vähentää maamme työttömyyttä jäljellä olevan hallituskauden aikana noin 70 000 työpaikalla.
Asumistuen heikentäminen eikä niin sanottu aktiivimalli luo maahamme yhtään uutta työpaikkaa.
Päättyneessä puoliväliriihessä hallitus tarjosi työttömillä lähinnä keppiä. Asumistuen heikentäminen eikä niin sanottu aktiivimalli luo maahamme yhtään uutta työpaikkaa. Päinvastoin edellä mainitut teot lisäävät työttömien ja muiden pienituloisten taloudellista ahdinkoa.
Omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä pääministeri Juha Sipilä olisi voinut tukea hallituksen tavoitteita ohjaamalla valtionyhtiöiden voitoista edes osan kyseisten yhtiöiden toiminnan parantamiseen.
Esimerkiksi Posti Oyj:n 60 miljoonan euron osingoista ei ole ohjattu euroakaan yhtiön jakeluvaikeuksien parantamiseen. Pääministerillä pitäisi olla tiedossa Posti Oyj:n ongelmat. Niihin ratkaisua haetaan muun muassa töiden ulkoistamisella alihankintaan ja jopa ulkomaille.
Työntekijöitä kiusataan
Postiala on murroksessa, sen tuhansia työntekijöitä kiusataan loputtomilla YT-neuvotteluilla, jotka yleensä päättyvät ylimitoitettuihin irtisanomisiin. Omistajaohjauksesta vastaavaa pääministeriä ei kuitenkaan tunnu alamme ja sen henkilöstön ahdinko kiinnostavan.
Postilaiset muistuttavat, että mielenilmaus ei ole suunnattu työnantajaa vastaan vaan maamme hallituksen epäonnistunutta työllisyyspolitiikkaa vastaan.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Orpo-Purran hallitus myy yleistukea hallinnollisena yksinkertaistuksena, mutta työväenluokan näkökulmasta kyse on jostain aivan muusta: sosiaaliturvasta tehdään kontrollin ja leikkausten väline, jossa nuori työtön mitataan perheen tuloyksikön kautta eikä yksilönä. Samalla kun pääoma saa vapaat kädet budjettikuriin ja markkinoistamiseen, työntekijöiltä ja opiskelijoilta viedään itsenäisyyden ja ihmisarvon edellytykset. Kysymys kuuluu: kenen arkea helpotetaan ja kenen elämää vaikeutetaan, kun sosiaaliturva muutetaan oikeudesta ehtojen varaan annetuksi armopalaksi? SKP:n SOTE-ryhmän vaihtoehto – 1500 euron perusturva ilman karensseja ja tarveharkintaa – piirtää näkyviin todellisen jakolinjan: leikkausten Suomi vai ihmisarvoinen turva kaikille.
Miksi etuoikeutettu, keskiluokkainen nuori kykeni sanomaan ääneen sen, mitä moni työväenluokkainen ei enää uskalla? Politiikan tutkija Angelina Giannopoulou väittää Transform! Europen julkaisussa, että Greta Thunbergin radikaali ilmastoaktivismi ei ollut vain huuto ilmastokriisin edessä, vaan suora haaste pääoman valta-asemalle ja yhteiskunnalliselle välinpitämättömyydelle. Kun nuoret kieltäytyvät neutraaliudesta ja yhdistävät kamppailunsa kolonialismin, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden vastaiseksi liikkeeksi. Paljastivatko nuoret myös vasemmiston kyvyttömyyden tunnistaa omaa luokkasokeuttaan.
Miksi osuustoiminnallinen Tradeka, jonka juuret ovat työväenliikkeessä, sijoittaa aseisiin? Samaan aikaan, kun rauhan ja aseidenriisunnan periaatteet rapautuvat globaalisti, myös suomalaiset sijoittajat – kuten Tradeka – ovat alkaneet nähdä aseteollisuudessa "positiivisia mahdollisuuksia". Työväenluokan varallisuutta hallinnoidaan nyt tavalla, joka palvelee sotataloutta ja pääomaa – ei osuuskunnan jäseniä. SKP:n Yrjö Hakanen vaatii, että Tradeka sulkee asetuotannon kokonaan pois sijoituksistaan ja ryhtyy kehittämään vaihtoehtoisia rahastoja, joissa vaikuttavuus korvaa militarismin.
- 1 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen yliopiston tutkija Pentti Raittila käsitteli työväenlehdistön sisäisiä ristiriitoja Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarissa. Hämeen Yhteistyön toimitus kamppaili 1960–70-luvuilla journalistisen itsenäisyyden ja puolueuskollisuuden välillä, mikä johti ideologisiin törmäyksiin ja toimituksen kriisiin.
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.