Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
Kysymyksiä pääministerille
Uusi pääministeri Sanna Marin jatkaa hallituksensa työtä samalla ohjelmalla, kuin edellinen. Tällä hetkellä vasemmalta tietysti kysytään, kuinka paljon henkilövaihdokset mahdollisesti muuttavat tulevia päätöksiä? Tiedossa on, että Marin on menneisyydessä linjannut omaa politiikkaansa tietyistä asioista demareista ”vasemmalta ohi”. Näiden asioiden parissa aktiivisesti toimivien mielessä liikkuu nyt, onko pääministeri niistä yhä samaa mieltä.
Ennen kysymyksiä haluan palata kuitenkin hetkeksi niihin syihin, joiden vuoksi entinen pääministeri Antti Rinne joutui luopumaan virastaan. On täysin käsittämätöntä, että Rinteen hallitus ei asettunut vastustamaan Postin työehtoshoppailua heti, kun tieto asiasta saavutti ministerit. Hiljaisuus vallitsi suurilta osin myös tiedonsaannin jälkeen.
Rinne otti selvästi kantaa pakettilajittelijoita koskevaa työehtoshoppailua vastaan vasta kun PAU ja useat muut ammattiliitot ryhtyivät lakkotaisteluun. Keskustan ministerit ja kansanedustajat olivat sitä mieltä, että pääministeri ei olisi saanut puuttua valtion omistajaohjausyksikön siunaamaan työehtoshoppailuun, jolla Posti olisi alentanut pakettilajittelijoiden palkkoja ja pidentänyt heidän vuosityöaikaansa.
Tämäkin on yksi tavoista, joilla oikeisto yrittää tehdä työmarkkinoista villin lännen. Kukaan ei saisi puuttua millään tavoin yhtiöiden päätöksiin, joissa työehtoja heikennetään. Kaikkein vähiten työntekijät itse.
Linjauksista nyt
Nyt kuitenkin hallitus jatkaa siitä, mihin ennen postilaisten työtaistelua jäätiin. Tietyissä asioissa toivon, että uusi pääministeri saa aikaan oman linjansa näköisiä päätöksiä. Tämä tietysti siinä tapauksessa, että linjaukset ylipäätään ovat edelleen samoja.
Työajan lyhentäminen kuuteen tuntiin päivässä olisi hyödyllinen uudistus, joka koskettaisi koko yhteiskuntaa. Lyhyempi työpäivä ansiotasoa alentamatta lisää työhyvinvointia, luo uusia työpaikkoja ja vapauttaa ihmisille lisää aikaa perheen, järjestötyön ja harrastusten parissa. Automatisointi on lisännyt työn tuottavuutta moninkertaisesti sadan vuoden aikana, mutta työaikaa ei silti ole lyhennetty. Sitä ei pysty oikeistolainenkaan kiistämään.
Pääministeri Marin kysyi viime elokuussa, voisiko kuuden tunnin työpäivään siirtyminen olla seuraaval askel. Tämä oli ilahduttava uutinen ja kysymys kuuluukin nyt, onko Marin edelleen samaa mieltä?
Toisen kysymyksen kanssa on mentävä hiukan pidemmälle menneisyyteen, mutta pidän kysymystä kuitenkin erittäin tärkeänä. Pääministeri Marin esitti kirjoituksessaan vuonna 2014, että SDP:n on ajettava Palestiinan valtion tunnustamista. Tämä aihe on tietysti Tiedonantajan lukijoille tuttu, sillä samaa on esitetty lehtemme sivuilla useiden kirjoittajien toimesta ja vuositolkulla.
Onko uusi pääministeri edelleen samaa mieltä Palestiinasta? Tähän haluaisi vastauksen minun lisäkseni varmasti moni rauhanliikkeen aktiivi. Mikäli vastaus saadaan, niin jatkokeskustelua on käytävä pääministerin linjauksista hävittäjähankintaan ja Turkin asevientilupiin.
Toivoa sopii, että Marin vielä johtoasemassaankin vetää näistä aiheista demareista ”vasemmalta ohi". Asiakirjojen salailusta juuri ryvettynyt hävittäjähankinta on syytä laittaa heti jäihin, kuten myös aseviennit Turkkiin.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Maailma on syvän ympäristökriisin edessä. Perimmäiset syyt tälle ovat sidoksissa taloudellisen vallan ja riiston rakenteisiin.
Suomen työttömyystilanne on koko EU:n heikoimpia. Lisäksi työelämän laatu on heikentynyt.
- 1 / 94
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Pääkirjoitukset
Maailma on syvän ympäristökriisin edessä. Perimmäiset syyt tälle ovat sidoksissa taloudellisen vallan ja riiston rakenteisiin.
Suomen työttömyystilanne on koko EU:n heikoimpia. Lisäksi työelämän laatu on heikentynyt.
Työsuojeluviranomainen tarkasti kesällä alle 30-vuotiaiden nuorten työpaikkoja ja havaitsi selkeitä puutteita nuorten palkkauksessa. Nuorten työpaikoilla valvottiin myös työturvallisuutta ja tarkastuksilla havaittiin monenlaisia puutteita perehdytyksen suhteen.