Linken paluu ja oikeiston nousu

Saksassa järjestettiin ennenaikaiset liittopäivävaalit 23. helmikuuta 2025. Ne olivat välttämättömät, koska SPD:n, vihreiden ja liberaalien (FDP) välinen ”liikennevalokoalitio”¹ hajosi loputtomiin yhteenottoihin hallituksen sisällä.

Konservatiivit (CDU/CSU) sinnittelivät voittajiksi saaden yhdessä 28,52 prosenttia äänistä (CDU 22,6 %, CSU 6 %) vaikka jäivät alle 30 prosentin rajan, mikä on heidän toiseksi huonoin tuloksensa liittopäivävaalien historiassa. Alternative für Deutschland (AfD) nousi toiseksi suurimmaksi voimaksi ja oli 20,8 prosentin äänisaaliillaan näiden vaalien suurin voittaja. Puolue kaksinkertaisti tuloksensa edellisistä liittopäivävaaleista, ja se on nyt vahvin puolue kaikissa itäisen Saksan osavaltioissa Berliinin kaupunkia lukuun ottamatta. Kun tarkastellaan AfD:n suoran mandaatin ehdokkaiden parhaita tuloksia², nähdään Itä-Saksan olevan AfD:n sininen pienillä konservatiivisilla mustilla ja radikaaleilla punaisilla saarekkeilla, kuten Berliini, jossa Die Linke nousi vahvimmaksi puolueeksi.

Kaikki kolme hallituspuoluetta hävisivät. Liittokanslerin puolue, SPD, putosi 25,7 prosentista vuonna 2021 16,41 prosenttiin vuonna 2025 – historian alhaisin kannatus. Ensimmäistä kertaa liittopäivävaalien historiassa siitä tuli vasta kolmanneksi vahvin voima. Sitä seurasivat vihreät 11,6 prosentilla maltillisin tappioin (2021: 14,7 prosenttia). Sen sijaan liberaalit (FDP) putosivat vuoden 2021 11,4 prosentista 4,3 prosenttiin vuonna 2025 eivätkä näin ollen saaneet liittopäiville pääsemiseen tarvittavaa 5 prosentin ääniosuutta. FDP:n rooli aiemman hallituksen tinkimättömänä sisäisenä oppositiopuolueena. FDP:n vaaliohjelmassaan julistama superrikkaita palveleva politiikka, avoimesti osoitettu vallankäyttäjän ylimielisyys, sekä puolueen kärkiehdokkaan Friedrich Merzin vetoomus äänestäjille, etteivät he antaisi toista ääntään FDP:lle, johtivat FDP:n äänisaaliin huomattavaan laskuun.

BSW (Bündnis Sahra Wagenknecht - Sahra Wagenknechtin liitto) jäi 4,9 prosentin kannatuksellaan niukasti pois liittopäiville pääsystä, eikä pystynyt yltämään vuoden 2024 eurovaaleissa ja osavaltiovaaleissa saamiinsa tuloksiin.

Toisin kävi Die Linke:n kohdalla: puolue, joka ennen vaaleja oli jo melkein julistettu marginaaliin, teki loistavan comebackin 8,77 prosentin tuloksella ja voitti pelkästään Berliinissä neljä suoraa mandaattia Gregor Gysin (Treptow-Köpenick), Ines Schwerdtnerin (Berlin-Lichtenberg), Pascal Meiserin (Friedrichshain, Kreuzberg ja Prenzlauer Berg East) ja Ferat Koçakin (Neukölln). Tämän lisäksi puolue sai lisäksi Bodo Ramelowin (Erfurt) ja Sören Pellmannin (Leipzig) paikat.

Liittopäivien oikeistolaistuminen

Die Linken menestyksestä huolimatta Saksan liittopäivät siirtyy yhä enemmän oikealle. Linke-SPD-Vihreät -leiriin kuuluu nyt vain 43 prosenttia kansanedustajista. Lähes joka toinen äänestäjä antoi äänensä konservatiiveille tai äärioikeistolaiselle AfD:lle. CDU/CSU sai yhdessä yli 12,6 miljoonaa ääntä, AfD yli 10 miljoonaa. Suorat äänet antavat selkeimmän kuvan: Länsi-Saksa on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta musta (CDU/CSU). Sen seassa on punaisia ja vihreitä kaupunkeja hajallaan. Kuitenkin - ja tämä on uutta - AfD:stä on tullut ensimmäistä kertaa johtava voima jopa entisissä kaivos- ja teollisuuskaupungeissa Gelsenkirchenissä ja Kaiserslauternissa. Saksan itäosa on lähes kokonaan AfD:n sininen. Poikkeuksen tekee punainen Berliini, jossa Die Linke on vahvin voima, ja muutamat mustat kaupungit Saksissa ja Brandenburgissa. Itä edustaa kuitenkin vain 20 prosenttia Saksan äänestäjistä. Toisin sanoen yli 10 miljoonasta AfD:n äänestäjästä vain 3,2 miljoonaa (31,9 %) asuu idässä – kun taas kaksi kolmasosaa heistä asuu lännessä. Tämä tarkoittaa, että AfD on koko Saksan ongelma, johon ei ole todellisia vastauksia sen paremmin menneisyyden liikennevalopuolueilla kuin CDU/CSU:llakaan.

Die Linke -puoluetta lukuun ottamatta kaikki Saksan liittopäivillä edustettuina olevat puolueet puhuivat maahanmuuton välttämättömästä rajoittamisesta ja hahmotellen välillä SPD:n ja vihreiden tapaan joitakin karkottamista koskevia rajoituksia. Siten maahanmuutosta tuli julkisten tiedotusvälineiden avulla vaalien toiseksi tärkein kysymys talouden jälkeen. 
Konservatiivien liittokansleriehdokas Friedrich Merz teki yhteistyötä AfD:n kanssa ja rikkoi historiallisen tabun kieltää yhteistyö radikaalioikeistopuolueen kanssa. Näin pyrittiin toisaalta pysäyttämään CDU:n äänestäjien ajautuminen oikealle ja toisaalta luomaan ”liikkumavapautta” tulevia, mahdollisesti mutkikkaita koalitiotilanteita varten.

Die Linke osallistuu säännöllisesti Portugalin kommunistisen puolueen järjestetämään Festa do Avante! -kulttuuritapahtumaan. Kuva: Wikimedia Commons

Linken paluu

Sosiaaliset kysymykset, kuten ilmasto- ja ekologiset kysymyksetkin, jäivät televisiokeskusteluissa varjoon ja niitä käsiteltiin tuskin lainkaan, vaikka vihreät ja sosiaalidemokraatit olivat niissä hyvin edustettuina. Sitä vastoin Die Linke keskittyi juuri sosiaalisiin kysymyksiin: vuokriin ja vuokrakattoon, peruselintarvikkeiden ja hygieniatuotteiden arvonlisäverottomuuteen sekä julkiseen paikallisliikenteeseen. Nämä olivat keskeisiä vaatimuksia vaalikampanjassa, ja niiden argumentteja muokattiin kaduilla ja sosiaalisessa mediassa.

Vielä joulukuussa 2024, monista uusista puolueen jäsenistä huolimatta, ei kuitenkaan ollut aistittavissa mitään siitä dynamiikasta, joka syntyi vuoden 2025 alussa. BSW:n muodostuminen puolueeksi ja sen sisäiset ristiriidat Thüringenin koalitioneuvottelujen aikana, BSW:n uusien puoluejäsenten salliminen vain puoluejohdon tarkasti valitsemina ja puolueen pysähtyneet kannatusluvut syksystä 2024 lähtien eivät aluksi vaikuttaneet Linken mielipidemittauksiin. Puolueen ulkoinen kuva muuttui kuitenkin yhä enemmän lokakuun 2024 puoluekokouksen jälkeen. Puoluejohto ja Die Linken kärkiehdokkaat esiintyivät yhtenäisinä, autenttisina, taistelevina, pätevinä ja selkeinä kaikissa vaalikampanjan keskeisissä kysymyksissä. Samaa voidaan sanoa julisteista, jotka löysivät uudelleen puolueen selkeän ja ymmärrettävän kielen.

Vasta tammikuun 2025 puoluekokouksen jälkeen Die Linke aloittaessa vaalikampanjansa kriittisen vaiheen, se pystyi muutamassa viikossa kolminkertaistamaan äänestäjien määrän. Kärkiehdokas Heidi Reichinnekin sytyttävä puhe Bundestagissa terävänä vastauksena Friedrich Merzin tabun rikkomiseen - tämä teki yhteistyötä AfD:n kanssa lakiesityksen yhteydessä - katsoi 25 miljoonaa ihmistä, mikä teki siitä historiallisesti kaikkien aikojen katsotuimman Bundestag-puheenvuoron sosiaalisessa mediassa.

Instagramin kautta Die Linke tavoitti yli neljä miljoonaa ihmistä, Tik-Tokin kautta lähes 9 miljoonaa, jotka edustivat ennen kaikkea nuoria. Ilman tätä toimintaa sosiaalisessa mediassa Die Linken menestys 18–24-vuotiaiden nuorten äänestäjien keskuudessa (27 prosenttia, kun seuraavaksi vahvin puolue AfD sai vain 21 prosentin kannatuksen ikäryhmässä) olisi mahdoton ajatella. Tänä aikana puolue kasvoi yli 95 000 jäseneen (vuonna 2023 sillä oli n. 50 000 jäsentä), jotka koputtivat vaalikampanjan aikana yli 600 000 ovelle. Konkreettinen paikan päällä annettu apu kohtuuttomia vuokria ja kohtuuttomia lämmityskustannuksia vastaan teki puolueesta menestyksekkään yhteiskunnallisen voiman, joka ei myöskään kaihtanut rauhankysymystä. Tavoite ja viesti oli muotoiltu selkeästi. Puolueen johtohahmot olivat uudella tavalla virkistäviä, uskottavia ja taistelevia. Nyt puolueen on kuitenkin tutkittava menestystään ja asemoitava itsensä uudelleen puolueena sekä organisatorisesti että strategian ja ohjelman suhteen. Sen on hyödynnettävä tämä menestyksen hetki.

¹Nimetty sen kolmen jäsenpuolueen värien mukaan: punainen - SPD, vihreä - Vihreät, keltainen - Liberaalit.

²Saksassa äänestäjät äänestävät kahdella äänellä: ensimmäisellä äänestetään eri puolueiden ehdokkaita, jotka ovat ehdolla yksittäisinä henkilöinä, ja toisella äänellä äänestetään puoluelistaa. 

Cornelia Hildebrandt on Transform! europe -järjestön varapuheenjohtaja ja puolueiden ja yhteiskunnallisten liikkeiden sekä ideologisen vuoropuhelun neuvonantaja Rosa Luxemburg säätiön (RLS) kriittisen yhteiskunnallisen analyysin ja poliittisen koulutuksen keskuksessa.

Artikkeli on alunperin julkaistu Transform! Europen blogissa osoitteessa transform-network.net/blog nimellä Die Linke’s Comeback at a Time of the Radical Right’s Rise. Artikkelin on tekoälyavusteisesti suomentanut Tiina Sandberg.