Kapitalismi Sotii: Kuka Määrää Rauhan?

Edvard Munchin "Huuto" (1893) on yksi maailman tunnetuimpia maalauksia. Sen syvä, ahdistava tunnetila heijastaa olemassaolon epävarmuutta. Taideteos synnyttää meissä katsojissa samaa epäluottamusta maailmaa kohtaan, jota tunnetaan, kun maailmat romahtavat ja olisi kyettävä ajattelemaan kaikki uusiksi.

Euroopan johtajat ovat juuri kokoontuneet pohtimaan Ukrainan sodan lopettamista. Poliittinen keskustelu on täynnä tyhjää retoriikkaa – siirappista sisäpiiriläisten imartelua Valkoisen talon ja kapitalismin arkkitehtuurissa. Ukrainalle tarjotaan turvatakuita, mutta sota ei vielä ole loppunut. Hyvä että rauhasta puhutaan ja halutaan sopia. Taistelu uudesta maailmanjärjestyksestä on käynnissä, ja siinä on kysymys jostain suuremmasta – ei vain rauhasta, hyvästä tahdosta tai alueellisesta vallasta, vaan maailmanlaajuisen kapitalistisen järjestelmän voimasta ja siitä, saako se yksin päättää siitä, miten sodan ja rauhan asiat lopulta hoidetaan.

Yhdysvaltojen presidentin ja eurooppalaisten päättäjien tapaamiset eivät tunnu johtavan konkreettisiin ratkaisuihin, vaikka keskustelu turvallisuusjärjestelyistä ja turvatakuista käy kuumana. Pääkirjoitusta kirjoittaessani kuulen uutisista, että Putin haluaa tavata Zelenskyn.

Suuret maailmanrauhan keskustelut ovat suoraan sidoksissa siihen, miten pääomasijoittajat ja teollisuusjätit kokevat omat etunsa. Kai olen kyyninen kun ajattelen, että kapitalismin taistelevien osapuolien - kaikin puolin rintamia, määrittävät, milloin ja miksi soditaan. Miten minusta tuntuu, että ihmisen paikka tämän maailman myllerryksessä on rajattu vain natosopivien verojen maksajan rooliksi.

Luottamus ja epäluottamus

Tuore Norstatin tutkimus kertoo karua kieltä: suomalaisista vain 10 % luottaa poliitikkoihin paljon, kun taas Norjassa epäluottamus yltää liki puoleen väestöstä. Eurobarometrin keväällä 2025 julkaiseman tutkimuksen mukaan EU:hun luottaa edelleen enemmän kuin puolet eurooppalaisista. Sen sijaan kansallisiin poliitikkoihin ja parlamentteihin suhtautuminen on jäänyt huomattavasti matalammaksi. Tässä valossa voidaan pohtia, miksi kansalaisten luottamus ei ole noussut edes sodan tai kriisien aikana. Juuri nyt kuulee koko ajan miten poliitikot lupaavat puolustaa yhteistä etua ja turvallisuutta - rauhaa.

European Social Survey (ESS) -tutkimus vuosilta 2023–2024 tuo esiin, että nuorilla eurooppalaisilla on historiallisesti matala usko demokraattisiin instituutioihin. Tämä ilmiö näkyy erityisesti nuorten kohdalla, jotka kokevat, ettei poliittinen järjestelmä toimi heille. Vain kuusi prosenttia nuorista katsoo, että heidän maassaan poliittiset järjestelmät toimivat hyvin.

Olen pitkään seurannut Maailman rauhanneuvostoa (WPC) koska se ei pelkää puhua imperialismista ja kapitalismita toisin kuin muu rauhanliike. Viimeksi tämä kansainvölinen rauhanjärjestö tuomitsi jyrkästi 13. elokuuta 2025 Israelin hallituksen uusimmat suunnitelmat hyökätä Gazan alueelle ja miehittää Gaza City. Tämä lausunto on voimakas muistutus siitä, kuinka imperialistiset toimet Lähi-idässä syventävät maailmanlaajuista epäluottamusta valtaapitäviin instituutioihin. WPC:n mukaan viimeisen 22 kuukauden aikana yli 60 000 palestiinalaista on menettänyt henkensä, ja päivittäiset iskut siviileihin paljastavat miehityshallinnon julmuuden. Rauhanjärjestö vaatii kansanmurhan lopettamista ja Palestiinan kansan oikeutta itsemääräämiseen vuoden 1967 rajojen mukaisesti, pääkaupunkinaan Itä-Jerusalem.

Tämä on myös se aika ja paikka, jossa nuorten radikaalivasemmistolaisten ja työväenluokan ääni  voi nousta esille. Kommunistinuoret, ovat tuoreessa kannanotossaan nostaneet esiin hallituksen politiikan kritiikin. Nuoret radikaalit puhuvat luokkasodasta ja esittävät selkeän vaihtoehdon: demokratiaa on laajennettava talouden päätöksentekoon, jotta jokaisella olisi oikeus elättää itsensä ja vaikuttaa siihen, miten yhteiskunnan varat jakautuvat. Kommunistinuoret vaativat, että työttömyys poistetaan ja ihmiset saavat neuvotella oloistaan tasavertaisina, vaikuttaen yhteiskunnan suuntaan.

Tämä on keskeinen haaste myös rauhan rakentamiselle. Sota ei ole vain aseellista taistelua, vaan myös luokkataistelua, jossa köyhemmät ja heikommat eivät saa ääntään kuuluviin, kun päättäjät tekevät valintoja puolesta, joka ei ole heidän. Kun rikkaat eivät voi enää piiloutua kansan kurjuudelta, silloin heidän on vastattava siihen, mitä työväenluokka todella haluaa: tasa-arvoista valtaa ja mahdollisuuksia. Itse vierastan luokkasodasta puhumista. Rauhasta puhuminen tuntuu minusta tänään jo riittävän radikaalilta.

Nuorten epäluottamus nykymenoon näkyy myös sodan kontekstissa. Miten valtioiden ja poliitikkojen vastuut voivat olla ristiriidassa kansalaisten tarpeiden kanssa, kun suurpääoma määrää, milloin ja miksi sotia käydään? Tutkimukset osoittavat, että Euroopassa, vaikka Nato ja EU saavat edelleen tukea, poliitikkoihin luotetaan entistä vähemmän. Nämä ovat eräitä syitä, miksi rauhanliike ja antikapitalistinen ajattelu ovat nyt erityisen tärkeitä: ne kysyvät, kuka todella päättää sodista ja rauhasta.

Tiedonantajan kansi ei ole vain kuva Palestiina-solidaarisuudesta, mitä se konkreettisimmillaan on, mutta se on aikamme kuva vastarinnasta ja edistyksellisestä joukkovoimasta, joka haluaa muuttaa maailmaa. Tiedonantajalla on hieno valokuvaaja – Emma Grönqvist – kiitos hienosta ajankuvasta.