Sosiaalirasismi kurittaa työttömiä ja köyhiä Saksassa

Thilo Sarrazin, Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen ja Saksan liittotasavallan pankin johtokunnan jäsen – tai entinen sellainen – on kirjoittanut kirjan, joka on islamvastaisuuden läpitunkema. Deutschland schafft sich ab (suom. Saksa lopettaa itsensä) -teosta on myyty tällä hetkellä yli 400.000 kappaletta.

Mutta kirja ei ole vain muslimeja ja niin sanottuja ”integraatiota vastustavia” maahanmuuttajia vastaan.

Sarrazin hyökkää yhtä rajusti pitkäaikaistyöttömiä ja yhteiskunnan alempia sosiaalisia ryhmiä (unterschicht) vastaan, jotka hänen mukaansa lisääntyvät huomattavasti nopeammin kuin keski- tai ylempi sosiaaliluokka. Sazzarinin mukaan ns. alaluokan lisääntymisen taustalla on liian hyvä Hartz IV -lainsäädäntö ja sosiaaliturva. Vaarana on se, että tätä kautta Sarrazinin mukaan nimenomaan heikompilahjainen aines yhteiskunnassa lisääntyy. Tyhmyys siirtyy perimässä entistä suuremmalle joukolle.

Tämä vaarantaa ensinnäkin Saksan kansan tulevaisuuden ja on toiseksi epäoikeudenmukainen, koska yhteiskunnan ”suorituskykyiset” joutuvat maksamaan tyhmien ”luuserien” lisääntymisen ja elämän. Tässä palataan 1920-ja 30-lukujen rotuhygieniapuheeseen. Sarrazin on saanut puheidensa tueksi myös muun muassa sosiaalipedagogiikan professori Gunnar Heinsohnin.

Arvokkaat ja arvottomat ihmiset

Saksassa on poliittisen eliitin piirissä voimistumassa niin kutsuttu sosiaalirasimi. Yhteiskunnan lisääntyvä epävarmuus ja kasvava sosiaalis-taloudellinen eriarvoisuus on synnyttänyt 1930-luvun malliin keskustelun niistä, jotka hyödyttävät yhteiskuntaa ja niistä, jotka ovat yhteiskunnan painolastia.

Tuolloin (vuonna 1928) perinnöllisyystieteen johtava professori Otmar von Verschuer hyökkäsi raivokkaasti yleistä työttömyysturvaa vastaan seuraavasti:

”Nykyisten työttömyyskorvausten hyväksikäyttäjät ovat suuressa määrin työtävieroksuvia, henkisesti ja eettisesti ala-arvoisia ihmisiä, jotka ymmärtävät osittain kiertää lakeja... Sellaiset ihmiset rajoittuvat minimityömäärään ja nauttivat muuten valtiollista työttömyysavustusta. Sillä, että tällä tavalla osa työhaluisten palkasta hukataan työtävieroksuvien ylläpitämiseen, on taloudellista ja sosiaalieettistä merkitystä."

Otmar von Verschuer varoitti työttömyysturvan johtavan Saksan kansan degeneroitumiseen (samoin kuin Sarrazin tänään):

"Valtiollista tukea saavat työttömät ovat... alttiita sukupuoliselle irstailulle; laiska elämä voimistaa viettejä ja lamauttaa estot... Myös yhä pitemmälle menevät helpotukset aviottomille lapsille voivat tässä mielessä vaikuttaa rotuhygienisesti vahingoittavasti. Tällaisten olosuhteiden seurauksena voimme todeta: että ...juuri ne ihmiset (lisääntyvät), joiden olisi toivottavaa jäädä tulevien sukupolvien etujen ajatellen lapsettomiksi. Kun ala-arvoisten syntyvyys lisääntyy, niin vastaavasti muun väestön keskuudessa syntyvyys vähentyy. Siten rappeutumisprosessi kiihtyy edelleen."

Nyt Saksassa on jälleen alkanut keskustelu arvokkaista ja arvottomista ihmisistä sekä siitä miten arvottamat ihmiset uhkaavat koko läntisen maailman tulevaisuutta. Tämä toimii myös ideologisena perusteluna ja oikeutuksena sille, että Saksan liittotasavallan hallitus on päättänyt säästää pitkäaikaistyöttömien tuesta neljän vuoden aikana noin 30 mrd. euroa. Koko säästötavoite on 80 mrd. euroa.

Ongelmat poistuvat kun avustukset lopetetaan

Sosiaalipedagogiikan professori Gunnar Heinsohn on huolissaan Saksan väestökehityksestä. Erityisesti hän on huolissaan siitä, että Saksassa ns. ”ylemmän sosiaaliryhmän karrieerinaiset” eivät saa lapsia, vaan ”sosiaaliavustusten varassa elävät äidit”. Hänen mielestään Saksan ongelma on se, että nimenomaan pitkäaikaistyöttömät (Harz IV-tuella elävät) tuottavat yhteiskunnan kannalta ”tarpeettomia” lapsia, koska ne lapset eivät älyllisesti kykene vastaamaan "high tech-yhteiskunnan laatuvaatimuksiin”. Hänen mielestään on enemmän kuin kyseenalaista yrittää tehdä heistä yhteiskunnan varoilla ”päiväkodissa älykkäitä”.

Heinsohn vaatiikin muun muassa lapsirahan rajoittamista alemman sosiaaliluokan kohdalla viiteen vuoteen, jotta sen ryhmän äidit eivät näkisi lapsiaan tulevan ”pääomana”. Tämän linjan oikeudellisuuden on osoittanut Yhdysvaltojen lainsäädäntö, jossa esimerkiksi Kaliforniassa sen vuoksi on afroamerikkaisten kohdalla syntyvyys pudonnut 1,7 lapseen per äiti.

Mutta tuen lopettaminen ei ole tarpeeksi. Valtion on myös ryhdyttävä heidän kohdallaan syntyvyyden kontrolliin.

Heinsohnin argumentaation taustalla on Yhdysvaltojen kokemus. Siellä sosiaaliavustusten saajien määrä on laskenut 12,2 miljoonasta (1996) 4,5 miljoonaan (2005). Syynä tähän kehitykseen Heinsohn näkee sen, että Clintonin aikana sosiaaliavustus rajoitettiin viiteen vuoteen.

Tässä logiikassa työttömyys syntyy työttömyysavustusten vuoksi ja köyhyyden synnyttävät sosiaaliavustukset. Kun poistetaan avustukset, niin ongelmatkin poistuvat. Tosin tässä argumentaatiossa ei huomioida sitä, että köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten määrä ei USAssa ole laskenut. Se on vain merkinnyt, että sosiaaliavustukset menettäneet henkilöt ovat joko turvautuneet sukulaisten ja ystävien apuun, harmaaseen talouteen tai yksinkertaisesti rikollisuuteen.

Nyky-Yhdysvalloissa vankilalaitos onkin oleellinen vastaus yhteiskunnan sosiaalisiin ongelmiin. Samalla vankilasta on yksityistämisen myötä tullut yksi keskeinen orjatyön lähde. Käytännössä ollaan palaamassa tässä suhteessa vanhaan kunnon orjayhteiskuntaan.

Kaikkiaan Heinsohnen argumentaatio on sukua suosituksille, että köyhät ja pitkäaikaistyöttömät voisivat alkaa myymään elimiään elinsiirtoja varten. Tätähän ehdotti Bayreuthin yliopiston kansantalouden professori Peter Oberender.

Artikkeli perustuu saksalaisen Analyse&Kritik-lehden arvioihin.