Arktista hysteriaa
DVD:llä kamat ränniin
Jani on parikymppinen rovaniemeläisnuori, jonka päivät kuluvat päihteiden ja pikkurikosten merkeissä. Suosikkikama on kaduille leviävä laiton Subutex -lääke, mutta Janille kelpaa mikä tahansa aine, jolla saa pään edes hetkeksi sekaisin.
Reindeerspotting - pako Joulumaasta kumartaa nimellään 1996 ilmestyneelle Trainspotting-kulttielokuvalle, joka kertoi skotlantilaisten huumenuorten sekoilusta. Reindeerspotting on suomalainen versio, karu ja kaunistelematon tosi tarina: elokuva tulee iholle ja työntyy myös ihon alle, kuin kamankäyttäjän neula konsanaan.
Joonas Neuvosen ohjaama harvinainen K-18-dokumentti kertoo narkomaanin arjesta ja on mitä parasta huumevalistusta, ilman moralisointia ja ylilyöntejä.
Reindeerspottingin pääosanesittäjä Jani kuoli hämärissä olosuhteissa heinäkuussa lomamatkalla Kambodzassa. Alle kolmekymppisen miehen kohtalo surettaa vaikka elokuvan nähneenä ei yllätä.
TA-tähdet: * * * *
Teattereissa digiboksia etsimässä
Dome Karukosken ohjaaman Napapiirin sankarit -elokuvan juoni on kuin suoraan antiikin Kreikan tarustosta: kolme urheaa nuorukaista uhmaa vaaroja suorittaakseen kauniin neidon antaman tehtävän. Suomeen sovellettuna sama: Jannen (Jussi Vatanen) tyttöystävä (Pamela Tola) on sanonut suorat sanat: jos ei taloon saada digiboksia, on parisuhde lopullisesti ohi. Ei auta, mies yön selkään hakemaan joka kodin tuiki tarpeellista laitetta.
Luvassa on seikkailua, komediaa ja road movie -tyyppistä koheltamista lappilaisten outojen tyyppien matkassa - osin onnistuneesti, osin vähemmän onnistuneesti.
Parhaillaan teattereissa pyörivä elokuva on löytänyt yleisönsä: se keräsi avausviikonloppuna enemmän katsojia kuin mikään muu kotimainen elokuva tänä vuonna.
TA-tähdet: * * *
Tulossa toisenlainen joulutarina
Joulukuun alussa tulee ensi-iltaan elokuva, jonka jälkeen jokainen uskoo taas joulupukkiin.
Mainoksilla uransa aloittanut Jalmari Helander teki vuosituhannen alkupuolella pari kulttimaineeseen noussutta lyhytelokuvaa, joissa hän valotti sitä joulun todellista legendaa: kuka tai mikä joulupukki oikeasti on? Jälki oli sen verran hyvää, että Helander sai mahdollisuuden tehdä lyhäreiden pohjalta kokoillan elokuvan, joka poikkeaa perinteisistä jouluelokuvista. Lajityypiltään Rare Exports on jopa kauhuun asti ulottuvaa jännitystä.
Rare Exports oli ennakkokatselussa syyskuussa Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla. Elokuva on ehtinyt jo niittää kansainvälistä menestystä. Se voitti vastikään parhaan elokuvan palkinnon Sitgesin filmifestivaaleilla Espanjassa.
TA-tähdet: * * * *
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kellokoskella asuva lauluntekijä/räppäri Mika Leminen alias MC Cepa on noussut viime vuosien aikana rap-skenen tietoisuuteen terävien punchliniensa sekä kantaaottavaan sävyyn maailmaa havainnoivien riimiensä voimin. Mutta mikä on sijaisräppäri–metodi?
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.