Kuolemantanssi
Toisin kuin Robert Altmanin Tanssin Taika, Darren Aronofskyn Musta joutsen (Black Swan, USA, 2010) ei yritä tehdä katsojaa tutuksi sisäänpäin kääntyneen balettimaailman arkirutiinien ja pikkuhaasteiden kanssa. Jälkimmäinen keskittyy sen sijaan kuvaamaan tuon oudon planeetan asukkeja, seksuaalisesti rajoittuneita, pakkomielteisiä perfektionisteja, joiden arkkityypiksi Natalie Portmanin esittämää Ninaa voisi luonnehtia. Hänen maailmassaan harjoittelu heijastelee päänsisäisiä myrskyjä, henkistä kamppailua ja lopulta romahdusta tytön yrittäessä ylittää omat fyysiset rajansa; myös koreografia on yksi keino ilmaista, kuinka riivatun tanssijan mielikuvitus kääntyy häntä itseään vastaan.
Itse esitys, loppuhuipennus, on jotain yleisölle välittyvän visuaalisen konkretian ja ballerinan hengenvaarallisten harhojen väliltä – Nina tuhoaa oman alitajuntansa ja onnistuu näin nousemaan taiteen vaatimalle huipputasolle, mutta riipii samalla oman identiteettinsä pelkäksi tyhjäksi kuoreksi, jonka ainoaksi tehtäväksi jää tanssin palveleminen. Perfektionismin tavoittelu ei hellitä koskaan, ja kuten filosofiassa uskotaan, äärimmäinen täydellisyys on saavutettavissa vain kuolemassa.
Ei ole suurikaan ihme, että Portman, koko ikänsä täydellisyyteen pyrkinyt hyvän perheen ahkera kympin oppilas, omistautui roolityöhönsä parhaan naispääosan Oscarin arvoisesti. Fyysiseen Kuin raivo härkä -rooliinsa valmistautuvan Robert De Niron sisukkuudella hän sisäisti roolinsa henkisesti sekä fyysisesti niin erinomaisesti, että sitä oli lopulta mahdotonta erottaa näyttelijän omasta persoonasta, henkilökohtaisesta historiasta ja filmikuvausten jälkeisistä tapahtumista. Näyttelijätär nai elokuvan koreografin, tuli raskaaksi, sai himotun ja arvostetun Oscarin ja suunnittelee jäävänsä joksikin aikaa tauolle perheenlisäyksen vuoksi.
Mitä virtuoosimaisiin suorituksiin tulee, tämä on ehdottomasti sellainen ja siis jo itsessään katsomisen arvoinen. Portmanin työskentelyä Mustassa joutsenessa voikin hyvin verrata Charlize Theronin loistoon Monsterissa.
TA-tähdet: * * * *
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.