Luokkasodan vaietut tarinat päivänvaloon

Näihin aikoihin 95 vuotta sitten käytiin taistelua Helsingistä. Elettiin vuotta 1918, kun Suomeen maihinnousun tehnyt Saksan Itämeren divisioona valtasi valkoisten tuella pääkaupungin punaiselta kaartilta 10. - 14. huhtikuuta. Helsingin menettämisestä luokkasodan loppuun ja valkoisten voittoon oli enää kuukausi.  

Monille sodille tyypillisiä virallisia aselepo- ja rauhanneuvotteluja ei käyty, eikä virallisia sopimuksia Suomen sisällissodan lopettamiseksi koskaan allekirjoitettu. Vankileireillä kuoli lopulta enemmän ihmisiä kuin sodassa. 

Tuusulalaista luottamusmiestä Markku Niemistä ärsyttää, ettei asioista vieläkään puhuta niiden oikeilla nimillä.

– Sodassahan kuolee ihmisiä taisteluissa, se on ihan selvä. Mutta sitä, mitä tapahtui sodan jälkeen, nimitetään Suomessa edelleen "jälkiselvittelyksi". Syyttömiä ihmisiä ammuttiin montunreunalle hatarin perustein. Jälkiselvittelyn sijaan pitäisi puhua sotarikoksesta Jugoslavian sotien tapaan. 

Nieminen on Suomen Työväen Järjestyskaartin Perinneyhdistys ry:n puheenjohtaja. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää keskustelua ja tietämystä vaietuista sotarikoksista, tuottaa kunniaa ihmisille, jotka uhrautuivat aatteensa puolesta, kunnioittaa Suomen työväenluokan historiaa ja perinteitä sekä edistää tietämystä Suomessa 1914-1922 tapahtuneista sotasurmista. 

Historian ja nykypäivän yhteys 

Idea järjestyskaartien perinneyhdistyksestä syntyi Tampereella Metalliliiton järjestämällä kuukauden kurssilla vuonna 2009, kun joukko ay-aktiiveja totesi kansalaissodasta kerrotun virallisen tarinan yksipuolisuuden. Suojeluskuntalaisten omat perinneyhdistykset pitävät yllä vapaussodan myyttiä. 

– Aluksi mietittiin, pannaanko me nimeksi punakaartin perinneyhdistys, mutta työväen järjestyskaartien nimellähän ne alun perin kulkivat. 

Työväen järjestyskaartit perustettiin virallisesti Suomen Ammattijärjestön ja SDP:n kehotuksella 20. lokakuuta 1917, kun porvariston nähtiin suojeluskuntineen aseistautuvan työväenluokkaa vastaan. Suomen suuriruhtinas, Venäjän tsaari Nikolai II oli luopunut vallasta helmikuun vallankumouksen myötä ja marraskuussa Suomessa nähtiin yleislakko. Helsingin kaarti oli ensimmäinen, joka muutti nimensä punakaartiksi. 

Järjestyskaartien perinneyhdistys perustettiin huhtikuussa 2010 Kilvakkalan työväentalolla Ikaalisissa. Siitä lähtien yhdistys on herättänyt paljon kiinnostusta. 

– On kyselty, voiko perustaa paikallisosastoja. Ilman muuta saa, Nieminen kannustaa.

Helsingin metalli- ja konepajatyöväen ammattiosastoon kuuluvalta Niemiseltä on myös kyselty, miksei yhdistystä ole perustettu aikaisemmin. Tarvetta työväenperinteen elvyttämiselle on. Historia on unohtunut myös ammattiyhdistysten piirissä.

– Viime syksynä esitettiin kahdeksan tunnin työpäivän säätävästä työaikalaista luopumista, eläkeiän nostamista ja vaikka mitä ihmeellistä. Kahdeksantuntinen työpäivä oli nimenomaan yksi niistä asioista, jotka työväki saavutti yleislakolla 96 vuotta sitten. Nyt halutaan pyöräyttää historian pyörää taakse päin.

Nykypäivänä monia oikeuksia pidetään itsestään selvinä. Ilmaiseksi ei mikään uudistus kuitenkaan ole tullut, ay-aktiivi muistuttaa. Lakkoliikkeen ansiota oli esimerkiksi yleinen äänioikeus vaaleissa.

– Työpaikallani pääluottamusmiehenä olen muutaman kerran joutunut muistuttamaan työpäivän pituudesta, että miettikää nyt, sen takia on ihmisiä tapettu, Nieminen sanoo vakavana.

Oikeiston nousu kertoo toivottomuudesta

Työnantajien asenteiden lisäksi huolestuttavana Nieminen pitää äärioikeiston ja rasismin nousua. Vasemmistoa vastaan on hyökätty kaasuiskuin, puukotuksin ja ilkivallalla. Verkkosivuille on kerätty vihollisten tappolistoja. Niemisestä ilmiöt kertovat ennen kaikkea kasvavasta toivottomuudesta. 

– Ihmiset kuvittelevat vihollistensa löytyvän vasemmistosta tai maahanmuuttajista. Ajatellaan että somalit tulevat ja vievät työpaikat. Siihen ei ole muuta ratkaisua kuin tehdä sitä työtä, mitä aina ollaan tehty. On ajettava heikompiosaisten asioita, ihan joka päivä.

Kilpavarusteluun tai sapelinkalisteluun oikeiston kanssa Nieminen ei ole lähtemässä.

– Joku kysyi minulta, perustitteko te nyt uuden punakaartin. Vastasin ei, me ei perustettu aseellista järjestöä, pikemminkin rauhanjärjestö. Ainoat marssit joihin me osallistumme ovat vappumarssi ja rauhanmarssit. 

Tällä hetkellä yhdistys on vielä niin alkutekijöissään, ettei varoja juuri ole. Yhdistyksen tiedotuskanavana toimii sivu Facebookissa, jolta löytyy myös verkossa täytettävä liittymiskaavake. Jäsenmaksu on 15 euroa vuodelta. Suunnitelmissa on perustaa yhdistykselle oma verkkosivu, jonka kautta voi liittyä jäseneksi. 

– Vuosi sitten päätettiin reteästi, että kunnostamme kaikki punaisten muistomerkit mitä Suomessa on olemassa. Mutta ei sitä kannata yksin tehdä, pitää mobilisoida porukkaa enemmän. Usein muistomerkit ovat paikallisten yhdistysten hoidossa. Joskus jopa seurakunnat ylläpitävät hautapaikkoja, mikä tuli minulle yllätyksenä, Nieminen kertoo.

Kaartilaisten muistot kulkevat suvussa

56-vuotias Nieminen on alun perin kotoisin Sipoon Talman kylästä. Suvussa tiedettiin olleen punakaartilaisia. Isoisä oli sodan aikaan vasta yhdeksän vanha, mutta silti mukana keittämässä kaartilaisille puuroa. Isosetiensä kanssa Nieminen keskusteli asiasta ensi kertaa vasta vuonna 1981.

– Minä en sitä kysellyt, mutta heillä oli tarve kertoa asioista. Vuonna 1917 tilanne ajautui siihen pisteeseen, ettei ollut vaihtoehtoja. Valta piti ottaa aseiden kanssa, sillä verilöylyn pelättiin tulevan joka tapauksessa.

Perhe oli muuttanut 50-luvulla Talmaan, joka oli aikoinaan punainen kylä. Alueella toimii edelleen SKP:n osasto.

– Faijalla oli vielä 90-luvulla Talman työväenyhdistyksen vanha jäsenmaksukirja, joka oli keväällä 1918 piilotettu rakenteilla olevan mökin täytteisiin. Se otettiin esiin vasta kun mökki purettiin 60-luvulla. Kirjassa oli 176 nimeä, eikä Talmassa juuri enempää ihmisiä asunutkaan. Talmassa kerrotaan olevan myös teloituspaikka ja hauta, mutta emme tiedä missä.

Tätä historiaa ei Sipoossa juuri kerrota. Vanhan kirkon pihassa seisoo valkoisten muistomerkki, muttei punaisten. Tarinat historiasta leviävät suusta suuhun - tai häviävät. 

– Jotta vuoden 1918 kaltaiseen tilanteeseen ei jouduttaisi uudestaan, ihmisten ja erityisesti duunareiden on pidettävä aktiivisesti huoli asioistaan ja oikeuksistaan, Nieminen alleviivaa. 

Performanssit muistuttavat menneestä

Luokkasodan päättymistä 95 vuotta sitten muistetaan tässä kuussa monenlaisilla performansseilla. 

Lahdessa taiteilija Kaisa Salmen vapaaehtoisvoimin järjestämässä elävässä monumentissa Fellmaninpuistoon kerääntyy 22 000 ihmistä. Sunnuntaina 28. päivä alkavalla performanssilla muistutetaan ihmisiä Fellmanin pellolla sijainneesta Suomen suurimmasta punavankileiristä. Samalle viikonlopulle ajoittuu paikallisten työväenyhdistysten järjestämä 1918 sodan Lahden ympäristön 95-vuotismuistoviikonloppu autenttisilla tapahtumapaikoilla.

Joensuussa sunnuntaina 14. päivä Siilaisilla järjestettävällä esityksellä halutaan puolestaan muistella aseettomia venäläisiä joukkomurhan uhreja, joiden hauta on nyt moottoritien alla. He olivat tavallisia venäläissotilaita, jotka olivat jääneet Suomeen sisällissodan jalkoihin ja tulivat murhatuiksi kansallisuutensa takia vuonna 1918.

Performanssissa tummiin pukeutuneet osallistujat seisovat juoksuhaudan reunalla klo 13.00 - 13.15. Performanssin aikana filosofian tohtori Jukka Partanen kertoo 95 vuoden takaisista tapahtumista.