Kansainvälistä rauhanpäivää vietetään sunnuntaina

18.09.2014 - 14:45
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
PAND -taiteilijat rauhan puolesta tempaisee kansainvälisenä rauhanpäivänä pop up –rauhankulttuurikeskuksen muodossa. Helsingin Kaivopuistossa Eteläsataman rauhanpatsaalla järjestettävä tilaisuus on osa kansainvälistä World Peace Minute -kampanjaa. / Veikko Koivusalo |

Vuonna 1981 YK:n yleiskokous päätti asettaa kansainväliseksi rauhanpäiväksi syyskuun 11. päivän. Päivä on omistettu rauhan vahvistamiselle niin kansojen sisällä kuin niiden välilläkin. Rauhanpäivän ajaksi toivotaan kaikkien konfliktien taukoavan.

Vuoden 2001 New Yorkin WTC:n tornien romahdettua terrori-iskun seurauksena yleiskokous päätti, että kansainvälistä rauhanpäivää vietetään vuodesta 2002 lähtien 21. syyskuuta. YK soittaa päivän kunniaksi rauhankelloja.

Vuodet 2001-2010 YK julisti kansainvälisen rauhankulttuurin ja väkivallattomuuden vuosikymmeneksi erityisesti maailman lapsille. YK:n määritelmän mukaan rauhankulttuurilla tarkoitetaan väkivaltaa ja konflikteja ehkäiseviä arvoja, asenteita, elämäntapoja ja käyttäytymismalleja. Konflikteja pyritään ehkäisemään vaikuttamalla erityisesti yhteiskuntien rakenteellisiin tekijöihin, kuten köyhyyteen ja epätasa-arvoon. YK:n mukaan avoin keskusteluyhteys ja vuorovaikutus yksilöiden, ryhmien ja valtioiden välillä on avainasemassa tässä työssä.

Tutkimusten mukaan jopa 100 miljoonaa ihmistä menetti henkensä 1900-luvulla valtioiden välisissä sodissa. Kylmän sodan jälkeisissä sodissa ja muissa väkivaltaisuuksissa arvioidaan kuolleen yli viisi miljoonaa ihmistä.

Taiteilijoiden pop up –tapahtuma

PAND -taiteilijat rauhan puolesta tempaisee kansainvälisenä rauhanpäivänä pop up –rauhankulttuurikeskuksen muodossa. Helsingin Kaivopuistossa Eteläsataman rauhanpatsaalla järjestettävä tilaisuus on osa kansainvälistä World Peace Minute -kampanjaa ja sen We Have Right for Peace -teematapahtumaa, jossa tarkoituksena on ottaa itsestään kuvia rauhan vaatimuksella.

Tilaisuuden avaa klo 13 taiteilijoiden rauhanjärjestön puheenjohtaja, origamitaiteilija Eeva-Helena Inomaa. Mukana ovat muun muassa teatteriohjaaja Rauni Salminen, tanssija Satu Kahanpää, muusikko ja lauluntekijä Katja Luhtala, graafikko Sari Toivola, muusikko Merikukka Kiviharju, parantajanoita Kaliakka, yhteisötaiteilija Ritva Harle sekä näyttelijä Arja Pekurinen.

Puheenvuoroja käyttävät Lea Launokari Naiset Rauhan Puolesta -liikkeestä, Suomen Palestiinalaistensiirtokuntayhdistyksen puheenjohtaja Sadek Elwan, SKP:n puheenjohtaja, käsitetaiteilija JP Väisänen sekä Suomen Polisarion edustaja Menna Lehbib.

Katso tiedot muistakin tapahtumista >>>

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri