Työttömyyden hoito jätetään markkinavoimien armoille

31.07.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 27 / 31.7.2009

Porvarihallitus ei halua puuttua jättityöttömyyteen eikä kerro todellista työttömyystilannetta tilastolukujen takaa.


Valtionvarainministeri Jyrki Kataisen johdolla valmisteltu budjettiesitys lupaa noin 330 miljoonan euron pakettia, jonka pitäisi tuottaa 10 000 uutta työpaikkaa. Kataisen mielestä se on paljon, vaikka viimeisen vuoden aikana työpaikkoja on menetetty varovaistenkin arvioiden mukaan moninkertainen määrä, noin 60 000.


Samaan aikaan valtio jatkaa tuottavuusohjelmaansa, jonka seurauksena julkisen sektorin työpaikkoja vähennetään noin 10 000. Tämänkin valossa Kataisen työllistävä panostus on plus miinus nolla.


Tosiasia on, että hallitus jättää työttömyyden hoidon markkinavoimien armoille tilanteessa, jossa maailmanlaajuinen lama jatkuu vielä pitkään.




Työttömyys kasvaa rajusti



Laskettiinpa miten tahansa, viralliset työttömyysluvut ovat valtavia, ja jopa hallituskin on ilmaissut huolensa erityisesti nuorten räjähdysmäisesti kasvavasta työttömyydestä.


Tilastokeskuksen lukujen mukaan Suomessa oli kesäkuun lopussa työttömiä noin 255 000, kun Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoittaa luvuksi noin 276 000. Alle 25-vuotiaita työttömiä on reilu 40 000 ja kasvua viime vuoteen verrattuna 64 prosenttia.


Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan suhteessa eniten on vuoden aikana kasvanut lomautettujen määrä. Kesäkuun lopussa oli lomautettuna noin 28 000 ihmistä, kun vuosi sitten luku oli 5 600. Myös lyhennettyä työviikkoa tekevien määrä on kasvanut yli 300 prosenttia.




Tilastoja kaunistellaan



Tilastoja tarkemmin lukemalla kuva työttömyydestä synkentyy edelleen. Työttömyystilastoista on siivottu liki 60 000 ihmisen kasvava joukko, joka on syrjäytetty työvoiman ulkopuolelle. Kyse lienee niin sanotuista toivottomista tapauksista, pitkäaikaistyöttömistä, jotka on sysätty kunnallisen sosiaalitoimen niskaan. Toinen tilastoja kaunistava ryhmä ovat erilaisiin työllistämistoimenpiteisiin ja työvoimakoulutuksiin sijoitetut, joita on reilu 75 000.


Laman pitkittyessä on myös entistä todennäköisempää, että suuri osa lomautuksista muuttuu irtisanomisiksi. Myös työssä olevien työnhaku on lisääntynyt vuoden aikana, mikä kielii epävarmuudesta oman työpaikan tulevaisuuden suhteen.


Nuorten työllisyystilanne on muodostumassa hälyttäväksi. Työministeriö arvioi, että työttömien nuorten määrä saattaa ensi keväänä yltää jopa 100 000:een. 1990-luvun laman jälkeen työttömiksi jääneiden nuorten työllisyysaste on jäänyt pysyvästi alemmalle tasolle.


Myös monet opiskelijat ovat jääneet ilman kesätyötä, mikä aiheuttaa kasvavia toimeentulo-ongelmia syksyn koittaessa.



MARKO KORVELA

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli