USA:n sotilaat hyökkäävät myös Irakin ay-liikettä vastaan
USA:n sotilaat hyökkäsivät 6. joulukuuta Irakin keskusammattijärjestön
IFTU
:n toimistoon Alawi Al Hillassa Pohjois-Bagdadissa ja pidättivät
kahdeksan liiton johtajaa ja muuta työntekijää. Ammattiyhdistystoimitsijoille
laitettiin käsiraudat ja heidät kuljetettiin tuntemattomaan määränpäähän.
Hyökkääjät rikkoivat tai vahingoittivat muutoin IFTU:n
toimiston irtaimistoa mm. repien alas julisteita ja banderolleja joissa
- ironista kyllä - tuomittiin terrorismi. Sotilaat myös rikkoivat
ovia ja ikkunoita sekä töhrivät mustalla maalilla IFTU:n
nimikyltin.
- Hyökkäykselle ei ilmoitettu minkäänlaista syytä
sen enempää etu- kuin jälkikäteenkään, sanoo
IFTU:n puhemies
Abdullah Muhsin
puhelimitse tavoitettuna.
Hänen mukaansa pidätetyt kylläkin vapautettiin seuraavana
päivänä, mutta edelleenkään ei kerrottu mitään
syytä heidän sekä liittonsa kokemaan kohteluun.
Suomessa kahdeksan vuotta maanpaossa asunut irakilainen kirjailija
Yousif
Abu Al Fawz
on saanut tehtäväksi vedota Suomen kansalais-
ja muuhun yleiseen mielipiteeseen jotta pyrkimykset kansalaisyhteiskunnan
rakentamiseksi Irakissa saisivat kansainvälistäkin tukea.
- Etenkin ammattiyhdistysliikkeen rakentaminen on nyt tärkeää,
sillä se oli pääosin kielletty sinä aikana kun
Saddam
Hussein
oli vallassa Irakissa, Yousif Abu Al Fawz kertoo Tiedonantajalle.
Tämä haastattelu on kuitenkin tehty jo viime perjantaina eli
parisen vuorokautta ennen kuin tieto Saddam Husseinin pidätyksestä
levisi maailmalle.
Abu Al Fawzin mukaan Suomen SAK:ta vastaava Irakin keskusammattijärjestö
IFTU on selkeästi vasemmistolainen järjestö, mutta pelkän
tämän seikan ei kuitenkaan luulisi riittävän amerikkalaissotilaiden
hyökkäykseen.
- Kaiken lisäksi ammattiliitto toimi maanalaisena Saddamin aikana
ja myös vastusti hänen hallintoaan aktiivisesti. En keksi todellakaan
muuta syytä USA:n miehityshallinnon toimeen kuin sittenkin se, että
se haluaa oman amerikkalaisen systeemin mukaisia järjestöjä
Irakiin, ei selvästi vasemmistolaisia ammattiliittoja, Abu Al Fawz
arvelee.
Yousif Abu Al Fawz toteaa, että toki Irakin maanalaisuudesta noussut
ja nyt organisoitumassa oleva ammattiyhdistysliike haluaa USA:n miehityksen
loppumista. Eli tässä taitaa olla yksi merkittävä "synti"
lisää miehittäjien silmissä.
- USA toimii nyt vähän kuten
Robinson Crusoe
, joka kylläkin
pelasti
Perjantain
(Irakin) hengen mutta samalla teki hänestä
orjansa, kuten nyt USA on tekemässä Irakista vaikka kukistikin
Saddam Husseinin, Abu Al Fawz vertaa kirjallisuuden klassikkoasetelmaan.
Jotta vallansiirto irakilaisille itselleen onnistuisi, edellyttää
se kuitenkin kansalaisyhteiskunnan rakentamista maahan aina ruohonjuuritasolta
saakka, ja kansalaisyhteiskunta tarvitsee omat kansalais- sekä muut
joukko- ja etujärjestönsä.
- Mm. juuri tässä USA nähtävästi haluaa poimia
rusinat pullasta ja sallia vain itselleen mieleistensä järjestöjen
rakentelun - ei suinkaan ruohonjuuritasolta vaan huipulta alaspäin,
Abu Al Fawz arvioi.
Hänen mukaansa väkivaltaiset hyökkäykset mm.
YK
:n
ja muiden ulkomaisten humanitaaristen avustusjärjestöjen edustajia
vastaan vain palvelevat USA:n etuja, koska se antaa sille uusia tekosyitä
pysyttäytyä Irakissa.
- Irakilaiset itse, mm. myös ay-liike, päin vastoin haluavat
yhteistyötä mm. juuri YK:n ja
Kansainvälisen Punaisen
Ristin
ja
Punaisen Puolikuun
kanssa, Yousif Abu Al Fawz vakuuttaa.