Kamppailua sivistyksellisen tasa-arvoisuuden toteuttamiseksi

11.09.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 33/11.9.2009

"Työväen Sivistysliiton perustaminen oli rohkea ajatus, varsinkin kun se lausuttiin ajalla, jolloin maassa vallitsi valkoinen terrori", kirjoitti toimittaja Yrjö Räisänen liiton syntyvaiheesta.


"Valkoinen terrori" sananmukaisesti sävytti perustavaa kokousta, joka pidettiin syyskuun 1. päivänä 1919 Sos.dem. puolueen toimistossa Helsingissä. Kokous oli pieni ja vähälukuinen. Edustettuna oli vain kolme järjestöä ja viisi järjestöjen nimeämää edustajaa.


Sos.dem. Nuorisoliitto, joka oli huolehtinut valmisteluista ja oli ensimmäisenä päättänyt liittyä sivistysliittoon, lähetti edustajanaan paikalle Hannes Räsäsen. Sos.dem. puoluetta edustivat Väinö Voionmaa, Taavi Tainio ja Mikko Ampuja ja Kulutusosuuskuntien Keskusliittoa Väinö Hupli. Puhetta kokouksessa johti V. Voionmaa ja pöytäkirjan kirjoitti M. Ampuja.


Raittiusyhdistys Koiton edustaja ei ollut paikalla, vaikka Koitto oli ollut keskeisessä asemassa liiton perustamisen valmistelussa. Pian se liittyi TSL:oon edustajanaan puuseppä J. Virtanen.


Perustavassa kokouksessa hyväksyttiin säännöt, keskusteltiin toiminnan suuntaviivoista ja valittiin toimikunta.


TSL:n "tarkoituksena on levittää sosialista valistusta työväen keskuuteen sekä tyydyttää sen henkisiä kulttuuritarpeita", kirjattiin sääntöjen peruspykäläksi.


Puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja prof. Voionmaa, joka hoiti tätä tehtävää pitkän ajan, vuodet 1919–1947.


TSL syntyi tällä tavoin työväen yhteisenä liittojärjestönä, jossa Sos.dem. puolueen ohella olivat mukana siitä vasemmalla olevat vasemmistojärjestöt: Sos.dem. nuorisoliitto ja Koitto. Ne olivat kommunistiseen liikkeeseen suuntautuneita vasemmistojärjestöjä.


Eräs merkittävä työväen sivistystyöntekijä, Otto Ville Kuusinen, joka siihen aikaan oli Helsingissä ja piileskeli aivan kokouspaikan läheisyydessä salaisessa asunnossa Säästöpankinrannassa, ei pystynyt tulemaan kokoukseen. Hän oli etsintä- ja pidätysmääräyksen alainen, ja jos hän olisi tullut kokoukseen, hänet olisi epäilemättä vangittu. Kuusinen on tietenkin tarkkaan seurannut työväen sivistysliiton perustamista ja sanonut siitä käsityksensä.



...



KALLE KUITTINEN

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli