KOLUMNI: Valtio esittää köyhää – rahaa on

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 35/2007

On kiintoisaa ja melko huvittavaakin seurata Suomen valtion muuntautumista tarpeen mukaan joko köyhäksi kirkonrotaksi tai yhdeksi maailman rikkaimmista ja dynaamisimmista talouksista. Valtio on heittänyt köyhän kerjäläisen valekaavun päälleen sopivasti nyt, kun on vihdoinkin alettu puhua matalapalkkaisten julkisen sektorin naisten aseman kohentamisesta.

Keskustelu on saanut ajoittain melko kummallisia piirteitä. Sen sijaan, että syytettäisiin Kokoomusta vaalipetoksesta, on syyllistetty hoitajia. Esimerkiksi OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi totesi radiokeskustelussa, että hoitajien ei olisi pitänyt luottaa liikaa poliitikkojen lupauksiin. On myös sanottu, että hoitajien olisi pitänyt tietää poliitikkojen rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa asiaan.

Aika erikoisia mielipiteitä, sanoisin. Vastuu Jyrki Kataisen vilpillisistä vaalipuheista siirretäänkin näin hoitajille. "Pojat ovat poikia, ei niiden puheisiin pidä mennä liikaa luottamaan. Omaa hölmöyttä, jos luottaa".

Sitä paitsi valtiohan tulee palkkaratkaisuun mukaan 150 miljoonalla eurolla, mikä osoittaa, että vaikuttamismahdollisuuksia on. Ongelma on siinä, että summa ei riitä mihinkään. Poliittista tahtoa todella tuntuvaan satsaukseen ei hallitukselta tunnu löytyvän.

Rahaa nimittäin todellisuudessa löytyisi. Budjetin ylijäämä on kaksi miljardia euroa. Oma lukunsa on se, että valtiolla on ollut varaa haaskata miljardi euroa vuodessa perimättä jätettyinä veroina. Kyse on suomalaisten pörssiyhtiöiden ulkomaisilta omistajilta pidättämistä liian alhaisista veroista (Uusi Vasemmisto-lehti 4/07).

Valtiovalta on armoton, kun on kyse yksittäisestä kansalaisesta. Liikaa maksetut opintotuet ja muut etuudet peritään viimeistä senttiä myöten takaisin. 1990-luvun alun laman velkavankien ahdinkoon ei ole herunut helpotusta.

Pörssiyhtiöiden miljardiluokan vilunkipeliä sen sijaan katsotaan läpi sormien ja nostetaan kädet pystyyn. Niiden tapauksessa on todellakin kyse oikeasti merkittävistä summista, toisin kuin valtiontalouden kannalta merkityksettömissä liikaa maksetuissa etuuksissa. Sitä paitsi valtio säästää näihin verrattuna moninkertaisesti siinä, että ihmiset eivät osaa anoa heille kuuluvia etuuksia.

Valtiovallan "ei ole varaa" -puheilta on kadonnut viimeinenkin uskottavuus. Tosiasiassa varaa matalapalkkanaisten tuntuviin palkankorotuksiin olisi, mutta uusliberalistinen uskonoppi ei salli niitä Asiaan vaikuttanee osaltaan myös ihka aito, syvälle juurtunut sovinismikin.

Kaiken kaikkiaan ei voi kuin tulla siihen johtopäätökseen, että pääoma ja markkinavoimat ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa – eivät kansalaiset.

TOMMI LIEVEMAA

Kirjoittaja on espoolainen musiikko ja musiikinopettaja.