VIIKON KOLUMNI: Kansainvälisellä naistenpäivällä palkkataistelun historia

06.03.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 9 /6.3.2009

Kun sadat työläisnaiset New Yorkissa 152 vuotta sitten osoittivat mieltään lakkoilemalla, olivat kaiken taustalla alhaiset palkat, pitkät työajat ja epäinhimilliset työolot. Kukaan noista naisista ei osannut varmasti ajatella, että tuosta tapahtumasta nousee jo satavuotinen perinne.


Vasta 35 vuotta myöhemmin Kööpenhaminassa naiset päättivät viettää New Yorkin lakkopäivän ja mielenosoituksen muistopäivää, ja tältä pohjalta kehittyi sittemmin Kansainvälinen naistenpäivä.


Viime vuosisadalla Kansainvälinen naistenpäivä laajentui eri puolille Eurooppaa, ja sen viettoa kirjavoitti myös Venäjällä käytössä ollut toisenlainen ajanlasku. Sittemmin sosialistisissa maissa tuli Kansainvälisestä naistenpäivästä merkittävä juhlapäivä, ja vuonna 1975 YK virallisti 8. maaliskuuta vietetyn päivän yleismaailmalliseksi Kansainväliseksi naistenpäiväksi.


Oleellista on, että kun 152 vuotta sitten naiset lakkoilivat palkoista, työajoista ja työoloista, olivat olosuhteet toiset kuin tänään. Mutta siitä huolimatta ovat nuo samat teemat edelleen ajankohtaisia. Naisten oikeutta tasa-arvoon muun muassa palkkatilastoissa ei meidän maassamme voida vieläkään osoittaa. Sadat tuhannet naiset joutuvat edelleen sinnittelemään alipalkattuina pätkätöissä, ja laman alkaessa ovat ensimmäisten joukossa kun lomautukset alkavat. Tai heistä mitataan kohtuuttomalla työmäärällä kaikki mahdollinen hyöty, minkä työnantaja voi ihmisestä saada.


Ongelmat työelämässä kärjistyvät myös henkiseen väkivaltaan ja työpaikkakiusaamiseen sekä naisvaltaisten alojen aliarvostukseen. Tilanne on monin paikoin todella huolestuttava.



* * *



Nykyisin naistenpäivä on liian usein markkinoiden saalistusareenana. Tietoisesti tänä yhtenä päivänä jopa naiset itse haluavat palkita itseään ja saada siitä vaikka syyn poiketa kahvikupposelle tuttujen kesken. Mutta sen sijaan - tai edes kahvikupposen äärellä - on otettava esille koko päivän oleellinen ydin, sen upea historia. Naiset uskalsivat nousta barrikadeille yli 150 vuotta sitten!


Tämä on nostettava uudelleen laajasti julkisuuteen. Siinä on esimerkkiä aikamme naisille, ay-liikkeelle ja monille päättäjinä ja esimiehinä oleville naisille: onko naisten noustava uudelleen barrikadeille, jotta pääsisimme alkua pidemmälle?



KAIJA KIESSLING


Demokraattisen naisverkoston puheenjohtaja

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli