KAPEAHARTEINEN MIES: Tärkeintä on voitto

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 8/2006.

Tämä on jo vanha juttu, sitä on näytetty ja siitä on puhuttu paljon, mutta se ei hevin katoa muistista. Sen havainnollisti kohta kohdalta ja hidastuksin Ruotsin TV:n urheiluruutu.

Tshekin pelaajalla on kiekko kaukalon laidalla. Muutaman metrin päässä mieheen iskee silmänsä Suomen Jarkko Ruutu, kovien otteiden hempeän näköinen mies. Hän ottaa kovan spurtin ja tähtää tshekkipelaajaan, ei kiekkoon. Mies kolahtaa laitaa vasten, näyttää kuin koko rintakehä rutistuisi, siinä sivussa myös pää ja kypärä saavat aika tällin. Kamera näyttää jäällä makaavan liikkumattoman hahmon, verta valuu päästä jäälle. Avustaja pyyhkii verta valkoisella liinalla.

Runtattu pelaaja on Tshekin ykkösmies Jaromir Jagr. Hänet viedään paareilla pois. Suomen TV:n haastattelussa ykkösnimemme Teemu Selänne kommentoi: Jagrin kypärä oli ikivanhaa mallia, saa syyttää osin itseään.

Kammottavaa. Tärkeintä oli tietysti voitto järkyttyneistä tshekeistä.

* * *

Kuinka on mahdollista, että vasta nyt, tällä vuosisadalla, muuallakin kuin Lahdessa mäkihypystä on tullut tuulten arpajaiset. Kelle tuuli on suotuisa, hälle kunnian kukko laulaa! Tuulet muuttavat suuntaa ja vaihtavat voimaa tämän tästä.

Onko sekin meidän omaa syytämme? Niin kuin muut ilmastolliset uhkatekijät?

Mutta kuka olisi niin viisas kuin ihminen. Torinon mäkikisassakin lähtöluvan antoi tuulten jumalasta seuraava mies: eräässä vaiheessa hän oli Suomen Jarkko Laine, ei se turkulainen runoilija.

Hän sääti liikennevaloja, keltainen, ei lupaa – vihreä, saa laskea. Ja yritti siinä sivussa ratkaista, ettei mäkeen päässyt liian kovalla tuulella, muttei myöskään – poikkeavan hyvällä vastatuulella!

Ja siitä huolimatta Suomen mäkikotkat epäonnistuivat surkeasti. Olisi pitänyt vaihtaa valoihin isänmaallisempi mies. Joka olisi tajunnut, että urheilussa tärkeintä on voitto.

* * *

"Eesti, Eesti, tykkään susta perkeleesti", lauloi aikanaan Juice Leskinen, verraton trubaduuri. Taisi olla neuvostoaikaa, nythän "vapautunut" suomalaisugrilainen veljesmaamme on Viro. Pitäisikö Juicen katua ja muuttaa sanoja? Ei toki.

Eesti on yhä Eesti. Näin luki kolme kultaa maastohiihdossa voittaneitten naapuriemme Kristina Smigunin ja Andrus Veerpalun verkkareissa: ESTONIA. Kuten myös tulosluetteloissa. Kumma juttu.

Miten on mahdollista että vierestä aina viedään. Eteläisen naapurin olisi vielä kestänyt. Mutta Ruotsikin! Sitä emme hevillä kestä, heti alussa pari kultaa – ja vielä naisten matkoilla.

Jokin on nyt pahasti vialla.

* * *

Ehtivätköhän Suomen olympiakomitean herrankekkulit kunnolla hyysätä ne 300 vierastaan, jotka olivat paikalle kutsuneet? Olisi pirunmoinen vahinko, jos media pääsisi mekkaloimaan laiminlyönneistä.

Vaikka olivathan kisaan akreditoidut, sähköisen viestinnän ja lehtien herrat ja leidit toki hienotunteista väkeä. Kukaan ei muistuttanut, että naisten viestimitali, jopa kulta, luovutettiin suosiolla OK:n valinnoilla jo Suomessa. Ei saa mainita Kaisa Variksen nimeäkään.

Eihän se voitto toki aina ole tärkeintä, vaan jalo kilpailu!

* * *

Vaan koko liikkeelle voitto taitaa sittenkin olla tärkein asia. Joku ahkera toimittaja on laskenut, että KOK tienasi TV-sopimuksista 833 miljoonaa jenkkidollaria. Yksitoista päätukijaa, suurta firmaa, toivat parisataa miljoonaa vähemmän. Paikallisten sponsoreiden panos nousi lähes 800 miljoonaan. Puoleen siitä ylsi lisäksi lipunmyynti.

Ehkä tärkeintä sittenkin on voitto.

Ei ihme, että Suomen OK:n urheiluvälinekauppias-puheenjohtaja Roger Talermo haluaisi talvikisat Suomeen.

* * *

Kuka sanoikaan: muut kuin kultamitalit ovat hävittyjä mitaleita. Taisi olla joku suomalainen huippu-urheilija.