Yhteiskunnallinen liike vaatii omaa viestintää
Kulttuurivihkot -lehti saavuttaa keväällä 2008 kelpo 35 vuoden iän. Tiedonantaja-lehti päätti juhlavuoden kunniaksi haastatella lehden päätoimittajaa Elias Krohnia, joka istuu Kulttuurivihkojen uusissa toimitiloissa Helsingin Vilhovuorenkadulla viimeistelemässä Vihkojen seuraavaa numeroa, jonka on määrä ilmestyä helmikuun lopulla.
Toimistossa vallitsee ehkä tavallistakin hallitsemattomampi kaaos. Tilanne on ymmärrettävä, sillä toimitus on vastikään muuttanut Sörnäisiin uusiin tiloihin, eivätkä kaikki huonekalut, laitteet ja kirjat ole vielä paikkaansa löytäneet.
Motiivina innostus
Elias Krohn on ollut Kulttuurivihkojen päätoimittajana kohta neljä vuotta. Sitä ennen hän toimi reilut kaksi vuotta ensin toimitussihteerinä ja myöhemmin myös toimituspäällikkönä.
Krohn kertoo, että hänen profiilinsa Kulttuurivihkojen päätoimittajana on demokraattinen. Tulevien lehtien teemoista ja juttujen aihepiireistä päätetään yhdessä toimitus- ja avustajakollektiivin kanssa. Mitään omavaltaisia, suureellisia linjauksia hän ei lehdessä halunnut tehdä.
Kulttuurivihkojen toimittaja- ja avustajakaartista löytyykin vuosikymmenten varrelta iso liuta eri alojen toimijoita, jotka ovat sittemmin vakiintuneet osaksi suomalaisten kulttuurivaikuttajien joukkoa: Matti Rossi, Anssi Sinnemäki, Veronica Pimenoff, Tarleena Sammalkorpi, Tuomaat Kilpi ja Nevanlinna, vain muutamia mainitaksemme. Krohn myöntää, että Kulttuurivihkot on aina onnistunut vetämään mukaansa nuoria, luovia ihmisiä. Paradoksaalisesti eräs taustatekijä voi olla lehden sangen rajallisiin resursseihin perustuva palkkiopolitiikka.
– Kukaan ei tee Kulttuurivihkoja pelkästään rahan takia. Jos jutuista maksettaisiin enemmän, kirjoittajakunta olisi ehkä varttuneempaa, ammattimaista joukkoa. Nyt meille kirjoittavat opiskelijat ja ylipäätään nuoret, joita motivoi enemmän innostus kuin palkkiot, pohtii Krohn. Tämä tuo Kulttuurivihkoihin positiivisessa mielessä tee se itse -lehden piirteitä.
Resurssien niukkuuden kääntöpuolena on, ettei aina pystytä tekemään kaikkea mitä haluttaisiin.
– Jatkuvasti on aiheita, jotka jäävät käsittelemättä vaikka voisivat sinällään olla käsittelyn arvoisia, harmittelee Krohn.
Laaja kulttuurin käsite
Kulttuurilehden tekeminen on luonteeltaan hidasta eikä Kulttuurivihkot pyrikään kilpailemaan päivittäisen uutisvirran käsittelyssä. Lehden tarkoituksena on pureutua eri aiheisiin perusteellisemmin, löytää syvempiä näkökulmia. Tosin nopeakin reagointi on tarvittaessa mahdollista lehden internet-sivustolla. Perspektiivi yritetään pitää myös maantieteellisesti koko Suomen kattavana, kulttuuria kun on muuallakin kuin Kehä 3:n sisäpuolella. Elias Krohn kertoo, miten provinssiin suuntautuminen onkin ollut viime aikoina eräs tietoinen Kulttuurivihkojen linjaus, jonka hedelmiä oli muun muassa viime vuonna ilmestynyt Pohjois-Karjala-teemanumero.
Lehdessä on myös otettu huomioon monikulttuurisuus ja pyritty nostamaan esiin kiinnostavia maahanmuuttajataustaisia taiteilijoita ja kirjailijoita. Krohn arvioi, että vähemmistökysymyksiä käsitellään Kulttuurivihkoissa jatkossa entistä enemmän. Hän mainitsee uusien vähemmistöryhmien lisäksi esimerkiksi saamelaiset sekä romanit, joiden kulttuuriin olisi mielenkiintoista perehtyä.
Kulttuuri sinänsä on melkoisen hankala käsite, josta ei ole akateemisen tutkimuksenkaan sisällä yleisesti päteviä määritelmiä. Lehdistössä on vakiintunut tapa käyttää kulttuuri-sanaa synonyymina taiteelle.
Kulttuurivihkoissa tämä ongelmallinen termi on päässyt nimeen saakka, joten on luonnollista, että lehden toimituksessa on aina silloin tällöin pohdittu, mitä kulttuuri sen näkökulmasta oikein on.
– Kulttuurivihkoissa käytämme laajaa kulttuurin määritelmää. Se lähenee antropologiasta tuttua käsitystä, jonka mukaan kulttuuria on kaikki inhimillinen toiminta, määrittelee Krohn.
Kulttuurikäsitys on lehden historian kuluessa myös vaihdellut.
– 1970-luvulla oli vallalla enemmän välineellistävä näkemys taiteesta ja taiteen tehtävistä. Taide nähtiin aatteen tai oikeanlaisen tietoisuuden levittämisen työkaluna. Silloin pyrittiin helppotajuisuuteen, mihin saattoi joskus liittyä liiallinenkin yksinkertaistaminen ja mustavalkoistaminen, kertoo Krohn.
Seuraavalla vuosikymmenellä Kulttuurivihkojen linjaa syytettiin elitistiseksi.
– Anssi Sinnemäen päätoimittajakaudella painotettiin korkeakulttuuria ja Kulttuurivihkot olikin hyvin korkeatasoinen kulttuurilehti. 1970-luvun kansankulttuuripuoli jäi tosin hieman vähemmälle.
1980-luvun loppupuolella nousi populaarikulttuuri voimalla mukaan Kulttuurivihkojen teemavalikoimaan. Krohnin mielestä lehti on osannut oivalla tavalla seurata kulttuurissa tapahtuneita muutoksia. Palstatilaa ovat saaneet niin digitaalinen media kuin esimerkiksi sarjakuvat, jotka nykyään on jo yleisesti hyväksytty osaksi virallista taide-establishmenttia.
– Kulttuurivihkoissa on pyritty yhdistelemään korkeaa ja matalaa kulttuuria ja muuttamaan niitä koskevia mielikuvia. On myös nostettu esille uusia kulttuurin ilmiöitä, summaa Krohn...
MARKO KORVELA