Pääkirjoitukset
Suomalaisten taivuttelemiseksi EU-jäsenyyden kannalle meille luvattiin
yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Lupausten
antajat tiesivät lupaukset valheellisiksi jo silloin. Niinpä heti
EU-kansanäänestyksen kyllä-tuloksen ja jäsenyyden arkipäivän
alkamisen jälkeen lanseerattiinkin myytti, jonka mukaan suomalaiset
halusivat EU:hun ennen kaikkea turvallisuuspoliittisista syistä. Kaikille
lupauksille onkin käynyt ohraisesti — eikä se turvallisuuskaan
ole vahvistunut vaan heikentynyt.
Jos jollakin lupauksella oli suomalaisten EU-kantoihin suuri merkitys,
niin se oli lupaus elintarvikkeiden hintojen halpenemisesta. Ruuan halpenemisesta
puhuttiin kuin itsestäänselvänä asiana. Erityisesti
lihatuotteiden halpenemisesta pidettiin kovaa meteliä. Ja lupaukseen
oli houkutus uskoa ennen kaikkea niillä, joiden tuloista välttämättömät
ruokaostokset lohkaisivat sietämättömän suuren osan.
Jonkin verran joidenkin elintarvikkeiden hinnat EU-jäsenyyden alkuvaiheessa
laskivatkin. Mutta markkinataloudessa voitot ratkaisevat, oli EU:ta tai
ei, ja pian tuotanto-, tukku- ja kauppaportaat turvasivat voittonsa hilaamalla
hintoja ylöspäin. EU-alueen sisäinen elintarvikealan kilpailu
hillitsi hintoja tilapäisesti, mutta toisaalta voiton tarve sekä
elintarvikesektorin keskittyminen ja sitä kautta kilpailun väheneminen
nostivat hintoja.
Tilastokeskuksen tuoreiden laskelmien mukaan vuodesta 1994 vuoteen 1995
ruuan hinta laski kuluttajahintaindeksin mukaan 7,4 prosenttia. Sen jälkeen
elintarvikkeiden hintataso nousi vakaasti mutta hitaasti viime vuoden loppupuolelle
saakka niin, että viime vuoden keskimääräinen hintataso
oli ”vain” kaksi prosenttia kalliimpi kuin vuoden 1995.
Tämä kesänä nousulukema vuoteen 1995 verrattuna on
jo seitsemän prosenttia. Ensimmäiseen EU-jäsenyysvuoteen
1995 verrattuna elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat ovat siis kallistuneet
seitsemisen prosenttia eli suunnilleen saman verran kuin ruuan riemuittiin
halventuneen EU-jäsenyyden ensimmäisenä vuonna.
Pysyvästi halventuvaksi luvattu liha on kallistunut vuodessa keskimäärin
yhdeksisen prosenttia, sianliha kokonaista 16 prosenttia, lenkkimakkara
15 prosenttia, maitotuotteet yli seitsemän prosenttia, niinikään
pysyvästi halventuviksi luvatut hedelmät keskimäärin
toistakymmentä prosenttia sekä virvoitusjuomat kahdeksisen prosenttia.
Kananmunat ja kalat ovat pikkaisen halventuneet — mutta niissähän
onkin pahaksi onneksi kolesterolia, dioksinia ja elohopeaa.
EU-oppitunti on näin tälläkin alalla saatu. Toivottavasti
viisastutaan: herrojen mihinkään lupauksiin ei ole luottamista!
(ES)
Kohtalokkaista elokuun tapahtumista Moskovassa 1991 on kulunut kymmenen
vuotta.
Tiedonantaja on jo kevätkaudella omistanut Neuvostoliiton viimeisille
vaiheille kolme keskiaukeamaa. Niillä on analysoitu syvempiä syitä,
jotka johtivat Neuvostoliiton kehityksen vinoutumiseen, pysähtymiseen
ja kriisiytymiseen ja lopulta neuvostovaltion tuhoon. Syvempien syiden erittely
on välttämätöntä tapahtuneen ymmärtämiseksi
ja yksinkertaisten salaliitto- ja petturuus-teorioiden välttämiseksi.
Ja kommunisteille se on tietysti välttämätöntä
tulevaisuuden kannalta.
Samalla kirjoituksissa on kuitenkin myös muistutettu siitä,
ettei Neuvostoliiton tuhoutuminen ollut pelkästään objektiivisen
kehityksen ja vanhojen virheiden väistämätön ja automaattinen
seuraus, vaan valtion pelastamiseen sosialistisella ja demokraattisella
perustalla olisi ollut mahdollisuuksia. Siihen, miksi näin ei käynyt,
miksi perestroika kehittyi vastavallankumoukselliseksi prosessiksi ja miksi
Neuvostoliitto ajettiin alas, vaikuttivat myös monet subjektiiviset
tekijät, niin ulkoiset kuin sisäisetkin. Niissä myös
päättämättömyydellä, pelkuruudella ja petturuudella
oli sijansa.
Neuvostoliiton valtion poikkeustilakomitean toimintaa elokuussa 1991
on kutsuttu vallankaappausyritykseksi. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin myöhästyneestä,
huonosti valmistellusta ja epätoivoisesta yrityksestä valtion
yhtenäisyyden ja perustuslaillisen järjestelmän pelastamiseksi.
On myös perustellusti väitetty, ettei hanke ollut salaliitto presidentti
Mihail Gorbatshovia vastaan, vaan tapahtui hänen tietensä; Gorbatshov
vain halusi hankkeesta vastuuta ottamatta seurata sivusta mitä tuleman
pitää.
Myttyyn mennessään hanke kääntyi jyrkästi tarkoitustaan
vastaan. Hankkeen myttyynmeno ja sitä vastaan noussut epäilemättä
suurelta osin spontaani kansalaisliikehdintä aukaisi tien varsinaiseen
vallankaappaukseen. Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan
johtaja Boris Jeltsin rikkoi valansa sekä Neuvostoliiton ja Venäjän
perustuslait ja anasti vallan. Siitä alkanut järjestelmän
ja valtiorakenteiden hajottaminen sinetöitiin Jeltsinin sekä Ukrainen
ja Valko-Venäjän johtajien kolmen miehen päätöksellä
Neuvostoliiton lopettamisesta.
Vuotta 1991 seuranneena aikana on käynyt vuosi vuodelta selvemmäksi,
että Neuvostoliiton hävittämiseen johtaneet tapahtumat olivat
traaginen onnettomuus niin silloisen neuvostovaltion kansoille kuin ihmiskunnan
enemmistöllekin. Maassa seurasi villin rosvokapitalismin, pirstoutumisen,
sotien ja selkkausten kausi. Maailmassa seurasi yksinapaisen järjestyksen
ja imperialismin ylivallan kausi. Ilmankos Moskovan elokuun 1991 tapahtumia
voittajien puolella juhlitaankin taas hartaasti — ja läpeensä
valheellisesti. Mutta tosiasiat ovat itsepintaisia. (ES)
Propagandakampanja pitkään jatkunutta lääkärilakkoa
vastaan on saanut yhä demonisoivampia piirteitä. ”Suuripalkkaisia”,
”itsekkäästi ahneita etujaan ajavia” lääkäreitä
on alettu syyttää jo lähes hoitamatta jääneiden
potilaiden murhaajiksi. Leikkaus- ja muut potilasjonot on pantu lakkolaisten
syyksi muistamatta, että jonot ovat olleet pitkiä jo ennen lakkoakin.
Lääkäreitä syyllistämällä on painettu
taka-alalle kansanedustajien ja korkeiden virkamiesten jättimäiset
palkankorotukset sekä maan hallituksen ja kuntatyönantajan, käytännössä
suurimpien puolueiden, vastuu julkisen terveydenhuollon surkeasta tilasta
ja lakon jatkumisesta. Lakon lopettamista pakkosovittelulla ja lailla on
vaadittu.
Lääkärilakko on hallituksen, kuntatyönantajan ja
puolueiden kannalta vakavasti yhteiskuntapoliittinen kolmesta syystä.
Ensiksikin siksi, että ne ovat lakon toinen osapuoli.
Toiseksi siksi, että lakko on nostanut esiin paljon todistusaineistoa
sairaanhoidon kriisistä, joka on hallituksen ja muiden päättäjien
tietoisen politiikan tulosta. Sairaanhoidossa on säästetty kymmenessa
vuodessa 20 miljardia markkaa. Seurauksena potilasjonot, työuupumus,
sairastavuuden kasvu, terveyspalvelujen yhtenäisen valtakunnallisen
palvelujärjestelmän murtuminen. Paavo Lipposen keskiviikkoinen
parahdus terveydenhuollon kunnostamisprojektista oli itse asiassa tahaton
syyllisyyden tunnustus.
Kolmanneksi siksi, että lakolla uhkaa olla koko julkiseen sektoriin
ulottuva esimerkkivaikutus. Mitä jos tupo-ratkaisujen pakkopaitaan
ahdetut matalapalkkaiset julkisen sektorin työntekijät seuraavat
lääkärien esimerkkiä?
Kansalaisten kannalta on tärkeää, että lääkäreitä
ei panna polvilleen. Kun syyttävä sormi osoittaa lääkäreitä,
kannattaa katsoa, kenen sormi. (ES)
