Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Jos tai kun USA:n hyökkäys Irakiin alkaa, kenenkään
ei pidä sanoa, ettei meitä varoitettu.

USA:n johtajat ovat tehneet asian harvinaisen selväksi. Tuoreimmasta
päästä on varapresidentti Dick Cheneyn viime maanantaina
antama varoitus. Cheney kiirehti USA:n sotilaallista iskua Irakiin. Hän
sanoi, ettei hänellä ole epäilystäkään, että
Saddam Husseinilla on joukkotuhoaseita ja että hän pyrkii hankkimaan
ydinaseita. Siksi USA:n on hyökättävä ennaltaehkäisevästi.

Puolustusministeri Donald Rumsfeld ilmoitti viime viikolla, että
USA:lla ei ole varaa odottaa toimettomana ”lisätodisteita”
Saddamin aseohjelmasta. Heti perään presidentin turvallisuuspoliittinen
neuvonantaja Condoleezza Rice sanoi, että ”meillä ei taatusti
ole ylellisyyttä olla tekemättä mitään”. Ja
aiemmin tässä kuussa presidentti George W. Bush itse julisti käyttävänsä
kaikkia keinoja syöstäkseen vallasta tämän ”uhan
sivilisaatiolle”.

USA:n sotavalmistelut Persianlahdella ovat samaan aikaan kiihtyneet.

Kansainvälisen tuen heiveröisyys ei näytä Washingtonin
haukkoja häiritsevän. Toistaiseksi vain Israel näyttää
olevan sitoutunut USA:n hyökkäykseen, joskin Valkoisessa talossa
lasketaan innokkaan juoksupojan, Britannian pääministerin Tony
Blairin lojaalisuuden varaan. Kotimainen mielipide on kuitenkin ainakin
vielä vahvasti Blairia vastaan.

USA:ssa itsessään sodan kannatus on poliittisen eliitin keskuudessa
silmiinpistävän kapealla pohjalla. Jopa sellaiset kovan linjan
republikaanit kuin Henry Kissinger, Brent Scowcroft ja Persianlahden sodan
kenraali Norman Schwarzkopf ovat esiintyneet Bush juniorin ”uusintaottelua”
vastaan. Mutta nähtävästi tämä olettaa, että
jos mielipidekyselyt osoittavat vahvaa tukea sodalle, toisinajattelu hiljenee.

Sotaretken ”hankalin” este on perustelujen puuttuminen. Ensin
verukkeena käytettiin Irakin olemattomia yhteyksiä al-Qaidaan
ja syyskuun 11. päivän iskuihin, sitten pernaruttohyökkäyksiä,
jotka osoittautuivat USA:n kotikutoiseksi ongelmaksi. Sen jälkeen verukkeeksi
otettiin Irakin väitetyt kemialliset ja biologiset aseet ja sen vastarinta
YK:n asetarkastajien paluulle. Mutta nyt kun Saddam on viestittänyt
perääntymistä tarkastusasiassa, tarkastajat näyttävätkin
olevan sivuasia. USA:n asevalvonnasta vastaava virkailija John Bolton onkin
todennut, että Irakin hallinnon vaihtamiseen tähtäävää
politiikkaa ”ei tulla muuttamaan, pääsevätpä tarkastajat
Irakiin tai eivät”.

Naton Kosovon sodan aikaisen komentajan, kenraali Wesley Clarkin mukaan
Bushin hallinnon haukat ovat myöntäneet yksityisesti, että
Irak ei ole uhka USA:lle. Sen sijaan yhä laajemmin tunnustetaan, että
ainoat olosuhteet, joissa Saddam voi todennäköisesti muodostaa
uhan naapureilleen, on, ironista kyllä, tilanne, jossa USA suorittaa
täysimittaisen tunkeutumisen maahan.

”Johtopäätös kaikesta tästä ei voisi olla
selvempi. USA on sitoutunut kaatamaan Irakin hallinnon ei terrorismin tai
joukkotuhoaseiden tai raa’an sisäisen sorron vuoksi, vaan sen vuoksi,
että Irak on este uuden Pax Americanan toteuttamiselle maailman pääöljyntuotantoalueella”,
kommentoi asetelmaa tunnettu brittiläinen journalisti ja kansainvälisen
politiikan asiantuntija Seumas Milne The Guardian -lehdessä.

Milnen mukaan ”sotapuolueen” vihoviimeinen argumentti on se,
että vaikka USA:n hyökkäyksen odotetaankin tuottavan laajaa
tuhoa ja siviiliuhreja, se ainakin antaisi Irakin kansalle mitä he
haluavat. Epäilemättä monet irakilaiset toivovatkin kiihkeästi
loppua Saddamin komennolle, vaikka asiaa on nykyisissä oloissa mahdoton
testata. Sen sijaan se Milnen mukaan todella tiedetään, että
Irakin oppositio on yhä enemmän jakautunut USA:n sotaretken suhteen.
Molemmat vaikutusvaltaisimmat islamistipuolueet vastustavat USA:n hyökkäystä,
samoin kommunistit, laajin poliittinen voima Irakissa ennen kuin Britannia
ja USA auttoivat Saddamin baath-puolueen valtaan 1960-luvulla.

”Se tosiasia, että jopa CIA:n ja Pentagonin suoraan rahoittamat
Irakilainen kansalliskongressi (the Iraqi National Congress) ja Irakilainen
kansallinen yhteisymmärrys (Iraqi National Accord) tuntevat velvollisuudekseen
käyttää erilaisia kaunistelevia kiertoilmauksia ja verukkeita
ilmaistessaan tukensa palkanmaksajiensa suunnitelmille, osoittaa, että
ulkomainen invaasio ei ehkä olekaan paikan päällä niin
suosittu kuin jotkut haluavat kuvitella”, Milne sanoo. Kun tiedetään,
että irakilaiset ovat joutuneet maksamaan hirvittävän hinnan
yli vuosikymmenen jatkuneista pakotteista ja pommituksista, tämä
tuskin on mikään yllätys.

”Jos Bush pitää kiinni sodastaan Irakia vastaan ja näin
aikaansaa tuhoisan globaalin ennakkotapauksen omavaltaisen ennaltaehkäisevän
hyökkäyksen periaatteesta, siitä muodostuu todennäköisesti
vedenjakaja ei vain Lähi-idässä vaan USA:n ja koko muun maailman
välisessä suhteessa”, Milne arvioi. Tästä huolimatta
hän pitää todennäköisenä, että USA hyökkää,
vain ajoituksesta keskustellaan. USA:n johto on nyt niin julkisesti sitoutunut
Irakin hallinnon tuhoamiseen, että luopuessaan hyökkäyksestä
Bush menettäisi kasvonsa.

Sota on kuitenkin vielä estettävissä mobilisoimalla maailman
yleinen mielipide sitä vastaan ja pakottamalla myös muiden maiden
johtajat sanoutumaan jyrkästi irti hyökkäyshankkeista. Meidän
suomalaisten on suunnattava painostus presidentti Tarja Haloseen, pääministeri
Paavo Lipposeen, ulkoministeri Erkki Tuomiojaan ja koko hallitukseen sekä
kaikkiin puolueisiin. Johtajien vaikeneminen ja ilmiselvä kiertely
– USA:n johtoon kohdistettu kaino korvikearvostelu sinänsä
tärkeissä asioissa, mutta ei tärkeimmässä asiassa
– on jo skandaalimaista. Siitä on tehtävä loppu. Suomen
on asetuttava rauhan puolelle sotaa vastaan. (ES)

USA on jättänyt Naton heitteille, ja EU:lle pitää
saada ihan oikea armeija, pelkkä kriisinhallinta ei enää
riitä, sanoi yhdysvaltalaisesta Notre Damen yliopistosta Suomeen kotiutunut
professori Raimo Väyrynen radion Aamun peilissä.

Miksi armeija, mitä varten, ketä vastaan, sitä Väyrynen
ei perustellut, eikä toimittaja mokomaa kysellyt. Eetteriin vain iskettiin
tällainen tunnus. Professorin arvovallalla.

Sitä EU:n armeijaahan ollaan ”kriisinhallinnan” varjolla
koko ajan rakentamassa, tiiviissä yhteydessä ”heitteille
jätetyn” Naton kanssa. Sitä ei ole vain saanut sanoa armeijaksi.

On toinenkin EU-termi, jota ei ole saanut käyttää: perustuslaki.
Perustuslaki kun on EU-liittovaltion tunnusmerkki, ja liittovaltiotahan
ei myöskään olla rakentamassa.

Nyt saa käyttää. Britannian demariulkoministeri Jack Straw
ilmoitti tiistaina kannattavansa perustuslakia EU:lle. Kyse on merkittävästä
muutoksesta Britannian suhtautumisessa. Mutta Straw arkipäiväisti
asiaa: ”Golf-klubeillakin on omat perussääntönsä”.

Nykyään on muotia epädramatisoida isoja asioita. Sanoihan
Gustav Hägglundkin, että Natoon liittyminen on kohta kuin marttakerhoon
liittymistä. (ES)

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes rökitti tiistaina
hallituskumppaneitaan veronalennuskilpalaulannasta sekä pohjoismaisen
hyvinvointimallin ja perusturvan varassa elävien ihmisten unohtamisesta.

Ministerinä Siimes on hyväksynyt aivan samat päätökset
kuin hallituskumppanitkin. Kyse onkin vaalien lähestymisestä ja
kuuluisasta konditionaalipolitiikasta: muuttaisi, kehittäisi, parantaisi,
puolustaisi Äänestäjiä pidetään tyhminä.
(ES)