Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Suomen valtamediaa seuraamalla saa vain kalpean aavistukseen siitä
syvästä kriisistä, johon George W. Bushin ja Tony Blairin
hallinnot ovat joutuneet sen vuoksi, että niiden Irakin vastaisen hyökkäyksen
tueksi esittämät perustelut ja todisteet ovat osoittautuneet valheiksi.

Suomen valtamedian vaisuuden toki ymmärtää. Sehän
toisti lähes kritiikittömästi USA:n ja Britannian johdon
väitteitä silloin kun ne olisi pitänyt kyseenalaistaa eli
sotaan valmistauduttaessa. Samoin teki koko USA:n valtamedia ja pääosa
Britannian valtamediasta. Samaan aikaan vaihtoehtoisessa mediassa, myös
tässä lehdessä, kyseenalaistettiin ja osoitettiin perättömiksi
sodanvalmistelijoiden väitteet yksi toisensa perään. Faktaa
olisi ollut yllin kyllin käytettävissä jo ennen sotaa, mutta
valtamediassa se pimitettiin.

Nyt USA:n ja Britannian valtamedia on myöhäsyntyisesti ”herännyt”.
Kohu on kova ja maiden johtajilta tiukataan totuutta. Uskottavin selitys
tälle ”heräämiselle” lienee se, että liittouman
Irak-operaatio on sujunut vastoin odotuksia ja johtajien etukäteisvakuutuksia.

Kyse ei ole vain liittouman pääperustelun romahtamisesta: Irakin
väitetyistä joukkotuhoaseista ei ole löytynyt jälkeäkään.
Myös uskottelut, että sota ja miehitys on helppo ja että
irakilaiset ottavat riemuiten vastaan ”vapauttajansa”, ovat osoittautuneet
valheiksi.

Tuhottu, raiskattu ja ryöstetty Irak on edelleen kaaoksessa. Miehittäjiä
vaaditaan ulos maasta. Miehittäjät syyllistyvät päivittäin
raakuuksiin ja verilöylyihin. Ja itse asiassa sota, urbaani sissisota
miehittäjiä vastaan, on vasta alkamassa. Liittouman sotilaita
kuolee joka päivä. Eräiden huhujen mukaan jo yli kaksi tuhatta
amerikkalaissotilasta olisi paennut maasta.

Tämä kaikki on muuttanut USA:n ja Britannian yleistä mielipidettä
ja vaikuttanut myös valtamediaan.

Sekä USA:n ja Britannian johto että valtamedia ovat pyrkineet
tiukasti rajaamaan ja ”tohtoroimaan” paisunutta skandaalia.

Ensiksikin, huomio on rajattu vain kahteen asiaan: USA:ssa Bushin liittovaltion
tilaa koskeneessa puheessa esitettyyn väitteeseen Irakin yrityksistä
ostaa uraania Nigeristä, Britanniassa Blairin hallituksen muistiossa
esitettyyn väitteeseen Irakin kyvystä hyökätä maata
vastaan joukkotuhoasein 45 minuutin varoitusajalla. Ensin mainitun väitteen
sekä vaihtoehtomedia että kansainvälisen atomienergiajärjestön
johtaja osoittivat jo paljon ennen sotaa perustuvan väärennettyihin
asiakirjoihin. Jälkimmäistä väitettä jokainen vakavasti
otettava tutkija piti alun alkaen naurettavana. Mutta vasta nyt kaiken tappamisen
ja tuhoamisen jälkeen valtamedia uskalsi käydä käsiksi
näihin valheisiin. Samalla huomion ulkopuolelle on jätetty se,
että kaikki muutkin Bushin ja Blairin hallintojen väitteet ja
”todisteet” olivat valheita ja sellaisiksi osoitettavissa.

Toiseksi, tahallinen valehtelu noissa kahdessa asiassa on yritetty selittää
”tiedusteluvirheiksi”, ”liioitteluksi” ja ”hyvässä
uskossa” virallisiin asiakirjoihin liitetyiksi todisteiksi. Ja vastuu
perättömistä väitteistä on yritetty vierittää
korkeimmalta taholta alaisten niskaan.

Kolmanneksi, Britanniassa on tehty eräänlaiset ”Suomen
Irakgatet” eli pyritty suuntaamaan huomio itse asiasta, hallituksen
valheesta, siihen, kuka on syyllinen valheen vuotamiseen ja paljastamiseen
julkisuudessa. Tämä ajojahdin uhriksi joutui Britannian johtava
aseasiantuntija David Kelly, joka joko teki ankarassa paineessa itsemurhan
tai murhattiin. Jälkimmäinen ei ole poissuljettu. Jahti kohdistuu
myös BBC:n toimittajaan Andrew Gilliganiin ja viime kädessä
koko yleisradioyhtiöön.

Yhtä kaikki vastuu valheista ja maidensa johtamisesta valheilla
sotaan on Bushin, Blairin ja heidän hallitustensa, ei kenenkään
muun. Bushin hallinto halusi sotaa, valmistautui siihen pitkään
ja määrätietoisesti sekä tehtaili sellaisia ”todisteita”,
jotka tukivat hyökkäystä. Ja Blairin hallinto seurasi esimerkkiä.

Skandaalin rajausyrityksistä huolimatta sekä Bushin että
varsinkin Blairin tilanne on tukala. Kummankin uskottavuus- ja kannatuslukemat
ovat pudonneet.

Skandaalin opetus on myös se, että moniin valheisiin perustuvaa
politiikkaa on vaikeaa tai mahdotonta viedä läpi ilman, että
ainakin jokin valheista paljastuu.

Nyt on tärkeää paljastaa vielä uudelleen kaikki valheet,
joilla suuren luokan kansainvälistä rikosta perusteltiin – ja
tietenkin myös rikoksen todelliset syyt. (ES)

Jos Yhdysvaltain armeija todellakin surmasi Saddam Husseinin pojat Udain
ja Qusain eikä kahta heidän monista kaksoisolennoistaan Mosulissa
22. heinäkuuta, tapaus ei olisi voinut tulla presidentti George W.
Bushin kannalta sopivampaan aikaan.

Bush ja Pentagon tarvitsivat tätä poliittista teloitusta –
siitähän tosiasiassa oli kysymys – sotapropagandaan, menestyspropagandaan
tilanteessa, jolloin irakilaisten aseistettu vastarinta on saattanut miehittäjät
yhä ahtaammalle. Eli kuten Bush vakuutteli, ”heidän kuolemansa
osoittaa, että entinen Irakin hallinto ei palaa”.

Median ja amerikkalaisen yleisön huomion kiinnittyminen tähän
”sotamenestykseen” suuntasi ainakin hetkeksi huomion pois liittouman
sotarikoksista, joukkotuhoasevalheita koskevasta skandaalista sekä
syyskuun 11. päivän terrori-iskuja koskevasta sensuroidusta raportista.
”Kahden pojan kuolemaa tervehdittiin juhlien Washingtonissa, missä
presidentti George Bush on ollut kasvavan poliittisen paineen alla”,
kirjoitti Washington Post.

Juhlinta huipentui maailmalla inhoa herättäneeseen ruumiiden
julkiseen häpäisyyn aitoon raakalaistyyliin.

Virallinen versio Mosulin tapahtumista on täynnä ristiriitoja
ja kummallisuuksia. Kuten: Miksi ihmeessä Udai ja Qusai ottivat turvallisuusriskin
olemalla yhdessä? Miksi he olivat Mosulissa lähellä heille
erityisen vaarallista kurdialuetta? Miksi he majailivat talossa, jota USA:n
joukot olivat aikaisemmin käyttäneet ja jonka isäntä
tunnetusti kantoi kaunaa heitä kohtaan? Miksi he eivät tulleet
epäluuloisiksi, kun isäntä vei viikkoa aikaisemmin huonekalut
ja hyökkäyspäivän aamuna perheensä pois talosta?
Miksi ohjuksin ja helikopterein varustetun kahden sadan miehen joukko-osaston
taistelu kolmea kevyesti aseistettua miestä ja 14-vuotiasta poikaa
vastaan kesti kokonaista kuusi tuntia? Ja niin edelleen.

Entä miksi armeija ei ottanut Udaita ja Qusaita vangeiksi elävinä
esimerkiksi väsytyspiirityksellä tai käyttämällä
kyynelkaasua? Juuri Saddamin poikienhan jos keiden olisi luullut tietävän,
missä turhaan etsityt joukkotuhoaseet ovat ja missä ”isi”
piileksii. Tämä on kai turha kysymys. Heidät haluttiin nimenomaan
tappaa. Elävinä he olisivat olleet enemmän kuin kiusallisia.
Myös Saddam halutaan USA:n virallisen ilmoituksen mukaan kuolleena,
ei elävänä.

USA laskee pahasti väärin, jos se kuvittelee, että Saddamin
poikien tappaminen tyrehdyttää miehityksen vastaisen taistelun.
Saddamin pojista ja viimeisenä taistelleesta 14-vuotiaasta pojanpojasta
Mustafasta on jo tullut marttyyreita ja esikuvia monille. Ja virallinen
propaganda, jonka mukaan taistelua käyvät vain vanhan hallinnon
jäänteet, perustuu toiveajatteluun. Aseellisessa vastarintataistelussa
on vahvojen todisteiden mukaan mukana useita toisistaan riippumattomia ryhmiä.
(ES)