Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Yhä selvemmäksi on käynyt, että ns. edustuksellinen
demokratia ei nykyisellään toimi tai — toisin päin sanottuna
— se on taipuvainen toimimaan demokratiaa ja kansalaisten etuja vastaan.
”Suomalaista politiikkaa leimaa syvenevä kuilu kansalaisten ja
päätöksenteon välillä. Se on myös kuilu yhtäältä
markkinoiden ohjaamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan tarpeiden ja toisaalta
pääoman edessä antautuneen politiikan välillä.”…
”Parlamentaarinen demokratia on typistynyt yhä enemmän vain
kulissiksi rahan ja suuryhtiöiden vallalle.” (SKP:n edustajakokousteesit)

Tarvitaan siis vahvempi vastavoima ja vaihtoehto uusliberalismille ja
oikeistokomennolle. Tarvitaan vahva SKP ja tarvitaan nykyistä huomattavasti
laajempi kansalaisliikkeiden ja joukkotoiminnan verkosto. SKP kutsuu sitä
teeseissään ”kansanvallan, oikeudenmukaisuuden ja humanismin
liitoksi”.

Sen yhdistäviä strategisia lähtökohtia ja tavoitteita
voisivat olla talouden kehittäminen ihmisten tarpeita eikä pörssikurssien
ja voittojen kasvattamista varten, siirtyminen rahan vallasta kansan valtaan,
Suomen pitäminen erossa Natosta ja EU:n militarisoimisesta sekä
talouden ekologinen rakennemuutos. Kansainvälisessä yhteydessä
nämä pitävät sisällään toiminnan uusliberalistista
globalisaatiota vastaan oikeudenmukaisemman maailmanjärjestyksen puolesta.

Suomessa on vahvat kansalais- ja joukkotoiminnan perinteet, ja monet
vakiintyneet kansalaisjärjestöt toimivat vaikeuksista huolimatta
edelleen. Melko hiljattain on syntynyt uusia kansalaisliikkeitä, kuten
liike valtionyhtiöiden yksityistämistä vastaan, WTO-kriittinen
liike sekä Attac-verkosto. Perustaa monimuotoiselle yhteistoiminnan
ja vaikuttamisen verkostolle on siis jo olemassa.

Jo olemassaolevaa kansalaistoimintaa on tietenkin jatkettava ja voimistettava.
Samalla on suunnattava katseet kahteen tärkeään kohteeseen:
miten kehittää kansalaistoimintaa paikallisissa ja alueellisissa
asioissa, mistä toki on jo myönteisiä esimerkkejä, ja
miten nostattaa liikettä terveydenhuollon ja julkisten palvelujen sekä
sivistyksen ja koulutuksen puolesta niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti.

Nämä kohteet koskettavat todella laajasti palkansaajia, lapsiperheitä,
julkisten palvelujen tarvitsijoita ja työntekijöitä, opiskelijoita,
opettajia, kirjasto- ja yliopistoväkeä. Satoja tuhansia ihmisiä,
joita mikään olemassaolevista vaatimusliikkeistä ei ole sytyttänyt
ja jotka kokevat nyt kamppailevansa yksin vaikeuksiensa keskellä.

On ollut paikallisia kamppailuja terveys-, koulu-, posti- ym. palvelujen
puolesta. On ollut mummojen liike vanhustenhoidon puolesta. On ollut opiskelijoiden
ja opettajien mielenosoituksia. On ollut kamppailua Lapinlahden sairaalan
puolesta. Käynnissä oleva yksityistämisen vastainen kamppailu
sivuaa läheisesti edellä mainittuja asioita. Mutta valtakunnallisella
kampanjalla terveydenhuollon ja julkisten palvelujen, sivistyksen ja koulutuksen
puolesta olisi nyt sosiaalinen tilaus.

Se voisi olla kaksihaarainenkin liike, jolla olisi kuitenkin keskinäinen
yhteys ja yhdistävä tunnus hyvinvoinnin ja sivistyksen puolesta,
ihmisarvoisen yhteiskunnan puolesta.

Ketkä ryhtyisivät kokoamaan arvovaltaisista tutkijoista, taiteilijoista,
ay- ja kansalaisaktiiveista koostuvaa aloiteryhmää tällaisen
kampanjan käynnistämiseksi? (ES)

Keskustelu suurella kohulla julkaistusta Kommunismin mustasta kirjasta
on lopahtanut. Helsingin Sanomat on sulkenut aihetta käsitelleen keskustelupalstansa.
Aihe on jäänyt joidenkin lehtien loanheittäjien satunnaiseksi
rääpimiseksi. Vain Tiedonantaja on jatkanut kirjan ruotimista.

Pitäisikö kommunistien olla keskustelun lopettamisesta iloisia?
Onhan tuskallinen kohu laantunut ja voidaan keskittyä muihin asioihin.

Ei. Sillä varsinainen sisällöllinen keskustelu Mustasta
kirjasta ei ehtinyt oikeastaan kunnolla alkaakaan. Julkisuuteen vain lyötiin
kovalla kohinalla Mustan kirjan väittämät ja uhriluvut, jotka
julistettiin totuuksiksi.

Muutama kirjan metodia kriittisesti tarkastellut puheenvuoro ei syntynyttä
vaikutelmaa paljon muuttanut. Varsinkaan kun arvovaltaisissa kriittisissä
puheenvuoroissakin hyväksyttiin kirjan vyöryttämät uhriluvut
tyyliin ”uhrimääristä on turha keskustella” ja
”ruumiita on turha vertailla”. Näin itse asiassa julistettiin
sopimattomaksi ja suljettiin pois konkreettinen sisällöllinen
keskustelu kirjasta, vaikka juuri se vasta olisi paljastanut myös kirjan
lähtökohtien ja metodin kelvottomuuden. Tietämättömyyttä,
laiskuutta vai tarkoitushakuisuutta?

Yksi syy keskustelun lopettamiseen oli varmaankin se, että kirjasta
saatiin revityksi juuri se hyöty kuin haluttiinkin. Toisena syynä
saattoi olla tietoisuus siitä, että keskustelu ei sujunutkaan
oletetun yksimielisesti ja että se jatkuessaan olisi joko romuttanut
myytin Mustan kirjan totuudellisuudesta tai pakottanut kriitikkojen kirjoittamien
juttujen raakaan sensurointiin.

Tällä tavalla meillä Suomessa keskustellaan aiheesta,
joka aluksi julistettiin menneisyyden ja myös Suomen kansakunnan kannalta
”välttämättömäksi tilinteoksi”!

SKP:n historiatoimikunta ja DSL:n opintokeskus joka tapauksessa järjestävät
Musta kirja -keskustelun 13. helmikuuta. Ja Tiedonantaja joka tapauksessa
jatkaa Mustan kirjan kritiikkiä. Jos valtamedian varassa elävät
ihmiset eivät lue Tiedonantajaa, vasta tuleva historiankirjoitus ehkä
paljastaa, millainen häpeällinen episodi oli ”suuri suomalainen
Musta kirja -keskustelu” vuosien 2000–2001 vaihteessa. (ES)

Itävallan sinimusta hallitus on laatinut uuden turvallisuusopin,
joka tähtää maan irrottamiseen puolueettomuudesta ja lähentämiseen
Natoon, vaikka Nato-jäsenyyttä ei vielä asetetakaan tavoitteeksi.
Tähän saakka Itävallan turvallisuusoppi on lähtenyt
puolueettomuusasemasta ja pyrkimyksestä pitää maa aseellisten
konfliktien ulkopuolella. Uusi oppi suuntautuu siihen, että sotilaallista
”kykyä aseelliseen interventioon” kehitetään EU:n
ja Naton puitteissa.

Venäjän Itävallan-suurlähettiläs reagoi lehtihaastattelussa
uuteen turvallisuusdoktriiniin muistuttamalla, että Venäjä
edellyttää Itävallan pysyvän puolueettomana ja pitäisi
kaikkia yrityksiä liittyä Natoon kansainvälisen oikeuden
vastaisina. Venäjän mielestä Itävallan on oltava pysyvästi
puolueeton. Itävallan puolueettomuus perustuu kansainväliseen
sopimukseen eikä maa voi yksipuolisesti muuttaa asemaansa.

Helsingin Sanomat (30.1.01) älähti suurlähettilään
haastattelusta otsikolla ”Pukki kaalimaan vartijana”. Lehden mukaan
puolueettomuudesta luopuminen ja mahdollinen Natoon liittyminen on Itävallan
”sisäinen asia”. ”Moskovassa olisi korkea aika tajuta,
että menneisyyteen takertuminen aiheuttaa sille vain hallaa.”

HS:n älähdyksessä on Suomi-aspekti. Onhan Suomenkin liittymistä
Natoon taas viime aikoina pidetty esillä ja onhan Itävallan, Ruotsin
ja Suomen turvallisuuspoliitisten ratkaisujen koordinoinnista liikkunut
tietoja. HS tietää varsin hyvin, ettei enempää Itävallan
kuin Suomenkaan mahdollinen Natoon liittyminen tietenkään ole
vain niiden ”sisäinen asia”. (ES)