Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Israelin suurlähettiläs Zvi Mazel tärveli viikko sitten
Tukholman historiallisen museon näyttelyn avajaisissa vesi- ja ääni-installaation
”Lumikki ja totuuden hulluus”. Teos on punaisessa, verta symboloivassa
vedessä kelluva vene, jossa on itsemurhaiskun tehneen palestiinalaisnaisen
kuva. Sen on tehnyt Ruotsissa asuva juutalainen taiteilija Dror Feiler ja
hänen ruotsalainen vaimonsa.

Mazel väitti teoksen olevan itsemurhaiskijöiden ylistystä
ja kehotus tappaa juutalaisia. Teoksen tärvely kuulemma johtui suuttumuksesta.
Israelin pääministeri Ariel Sharon kiitti Mazelia ”asettumisesta
kasvavaa antisemitismiä vastaan”. Israel uhkasi jäädä
pois Tukholmassa järjestettävästä, kansanmurhien ehkäisyä
käsittelevästä kansainvälisestä konferenssista.

Totuus on tarua ihmeellisempi. Välikohtauksesta kuvattu videonauha
osoittaa, ettei kyse ollut mistään pikaistuksissa tehdystä
tihutyöstä vaan kylmän rauhallisesti suoritetusta provokaatiosta.

Israelin vallanpitäjät sortavat ja tappavat natsityylisin menetelmin
palestiinalaisia , tuhoavat heidän kotejaan ja rakentavat heidän
ympärilleen apartheidmuuria. Maailman vastalauseiden tukahduttamiseksi
Israel apureineen on käynnistänyt kampanjan, jossa kaikenlainen
sen sorto- ja sotapolitiikan arvostelu leimataan juutalaisvastaisuudeksi,
antisemitismiksi. (Vastaavaa kampanjaa käy omalta osaltaan USA: kaikki
sen sotapolitiikan arvostelu on ”amerikkalaisvastaisuutta”.)

Nähtävästi tästä oli kyse myös Tukholman
provokaatiossa. Ruotsin hallituksen linja Palestiina-kysymyksessä ei
miellytä Tel Avivia. Lisäksi kyse saattoi olla myös vastapropagandahyökkäyksestä
Sharonin lahjusskandaalin työntyessä julkisuuteen.

Antisemitismi on vihaa juutalaisia kohtaan siksi, että he ovat juutalaisia.
Mutta Israelia ei arvostella pääasiassa sen takia, että sitä
asuttavat ja johtavat juutalaiset. Myös monet juutalaiset Israelissa
ja muualla ovat nousseet vastustamaan Israelin äärioikeistolaisen
johdon politiikkaa, joka vahingoittaa myös juutalaisten etuja.

Kaiken Israelin arvostelun leimaaminen antisemitismiksi on järjetöntä
ja vahingollista – myös koska se vahingoittaa taistelua antisemitismiä
vastaan. (ES)

George W. Bush kertoi liittovaltion tilaa käsitelleessä puheessaan
uskomattomia valheita hallintonsa talous- ja sosiaalipoliittisista ”saavutuksista”,
mutta jätettäköön ne tässä kommenteitta. Muulle
maailmalle paljon tärkeämpiä ovat ne valheet, joita hän
toisteli ulkopolitiikastaan.

Bush yritti epätoivoisesti kiertää sen tosiasian, että
hänen kaikki aikaisemmat väitteensä Irakin joukkotuhoaseista
ja terroristiyhteyksistä ovat paljastuneet valheiksi.

Niinpä Bush selitti, että amerikkalainen ase-etsintäryhmä
oli havainnut ”tusinoittain joukkotuhoaseita sivuavia ohjelma-aktiviteetteja”.
Mutta ”ohjelma-aktiviteetit” eivät ole aseita, ja tosiasiassa
etsintäryhmän raportti kiisti kaikki keskeiset väitteet,
joita Bush ja hänen apulaisensa olivat esittäneet ennen hyökkäystä.

Bush sanoi, että jos USA ei olisi hyökännyt, ”diktaattorin
joukkotuhoaseohjelmat jatkuisivat tänäkin päivänä”.
Mutta kaikkien käytettävissä olevien tietojen mukaan edes
mitään edistyneitä ohjelmia ei ollut.. Ja mikä tärkeämpää,
Bush ei ollut ennen sotaa väittänyt, että USA:n oli hyökättävä
Irakiin tehdäkseen tyhjiksi Saddamin ohjelmat. Hyökkäyksen
julkilausuttu syy olivat itse aseet, jotka muka muodostivat välittömän
vaaran ja jotka kaiken lisäksi olisivat saattaneet joutua al-Qaidan
haltuun.

Bush selosti laveasti, miksi ”terrorisminvastaista sotaa” täytyy
jatkaa ja miten terroristit jatkavat juonittelua ”Amerikkaa ja sivistynyttä
maailmaa vastaan”. ”Tappaminen on jatkunut Balilla, Jakartassa,
Casablancassa, Riadissa, Mombasassa, Jerusalemissa, Istanbulissa ja Bagdadissa.”
Tällä hän yritti kytkeä yhteen Irakin sodan ja ”terrorisminvastaisen
sodan”. Mutta toisin kuin Bush ja kumppanit ennen sotaa väittivät,
mitään yhteyksiä Irakin ja al-Qaidan välillä ei
ole löytynyt. Bush vain yrittää sotkea yhteen Irakin (kuten
muuten myös Palestiinan) konfliktin ja terrorihyökkäykset
muualla peittääkseen vanhat valheensa.

Nähtävästi Bush tajuaa itsekin olevansa ”todisteidensa”
kanssa pulassa, sillä hän turvautui taas ns. moraaliseen ja humanitaariseen
perusteluun: Saddam oli julma tyranni, josta oli päästävä.
Irakilaiset ovat nyt vapaita. ”Maailma ilman Saddam Husseinin hallintoa
on parempi ja turvallisempi paikka.”

Mutta moraalinen perustelu (sitä paitsi jälkikäteen hätäpäissään
keksitty) ei ole sama kuin moraalinen syy. Mitä tahansa argumentteja
Saddamin kaatamiseksi humanitaarisilla perusteilla onkin saattanut olla,
Bush ei hyökännyt Irakiin niiden vuoksi. Supervallalla ei ole
moraalisia imperatiiveja, sillä on vain taloudellisia ja strategisia
imperatiiveja. Se voi keksiä moraalisen perustelun, mutta tämä
ei tarkoita, että moraalinen perustelu sanelisi sen toimintaa.

Imperialismi voi tietysti tehdä ikään kuin ”oheisvahinkona”
yhden oikeankin teon vääristä syistä. Mutta yleensä
väärät syyt johtavat myös vääriin tuloksiin.
Kuten Irakin tapauksessa kymmenien tuhansien ihmisten tappamiseen ja rampauttamiseen,
heidän elinympäristönsä hävittämiseen, mahdollisen
sisällissodan siemenen kylvämiseen, vihan ja terrorismin kasvualustan
vahvistamiseen ja kansainvälisen elämän käyttäytymisnormien
tuhoamiseen.

Tulosten valossa olisi siis ollut vahvempi moraalinen perustelu olla
hyökkäämättä. (ES)

Yhdysvallat hieroo nyt YK:n kanssa sopimusta siitä, että YK
rientäisi Irakiin auttamaan umpukujassa olevia miehittäjiä.
YK harkitseekin jonkinlaisen tutkimusryhmän lähettämistä
Irakiin selvittämään, voisiko YK elvyttää toimintansa
maassa.

Voimakkaan aseellisen vastarinnan lisäksi miehittäjät
ovat pulassa siksi, että shiiaenemmistön edustajat vaativat Irakin
uuden hallituksen valitsemista mahdollisimman pikaisesti suoritettavilla
yleisillä vaaleilla.

USA ei ole koskaan aikonutkaan pitää lupaustaan palauttaa valta
irakilaisille. Siksi se haluaa prosessia, jossa uusi ”itsenäinen”
hallitus muodostettaisiin miehittäjien ja heidän nukkehallintonsa
tarkkaan valvomien kokousten juntattujen päätösten pohjalta.
Näin muodostettu hallitus olisi edelleen USA:n epäitsenäinen
käsikassara. USA pelkää, että yleiset vaalit toisivat
maahan sille epämieluisan hallituksen, joka vaatisi miehittäjiä
ulos.

YK:n toivotaan nyt taivuttelevan shiiajohtajia miehittäjiä
tyydyttävään ”kompromissiin”. Samalla YK:n halutaan
ryvettävän taas itsensä miehityksen siunaajana ilman, että
sille annettaisiin mitään ratkaisevaa roolia.

Denis Halliday, joka taannoin erosi YK:n Irak-ihmisoikeusvaltuutetun
tehtävistä vastalauseena Irakin vastaisille pakotteille, sanoo
IslamOnline-verkkolehdelle antamassaan haastattelussa, että YK:lle
olisi ”hirveä virhe” palata miehitettyyn Irakiin. ”YK:n
ei pitäisi olla Irakissa, jottei se antaisi laillista asemaa öljyrikkaan
arabimaan valtaamiselle ja miehittämiselle tai edelleen edistäisi
vaikutelmaa, että se on tehnyt yhteistyötä Irakin kansaa
vastaan.”

Halliday toteaa, että tavalliset irakilaiset tuntevat jo muutenkin
joutuneensa YK:n pettämiksi, koska tuhoisat pakotteet toteutettiin
YK:n nimissä ja YK on sallinut Irakin miehittämisen. Hän
muistuttaa, että pääsihteeri Kofi Annan ei ole asettanut
miehityksen lopettamista ehdoksi YK:n paluulle ja että Annan ottaa
ohjeensa USA:n ja muiden pysyvien jäsenten hallitsemalta turvallisuusneuvostolta.
(ES)