Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Nato-propaganda jatkuu herkeämättä Suomessa. Joskus tuntuu
jopa siltä, ettei pidetä aina niin tärkeänä sitä
mitä sanotaan, pääasia, että maamme Nato-jäsenyys
on lähes päivittäin julkisuudessa esillä. Ehkä
tässä luotetaan vanhaan viisauteen, jonka mukaan vesi kovertaa
kallion, ei väkisin vaan tiheään tippumalla. Se kallio on
tietysti Nato-kielteinen Suomen kansa.

Hiljattain julkistettiin suurella kohulla ja tutkimuksena esitellen Nato-lobbari
Tuomas Forsbergin ”Nato-kirja”. Viimeisen viikon antia ovat olleet
muun muassa EU:n sotilaskomitean puheenjohtajan Gustav Hägglundin järkeily
EU:n ja Naton yhdistämisestä sekä puolustusministeriön
osastopäällikön Pauli Järvenpään välittämä
”keittiöuutinen”, jonka mukaan Naton päämajassa
on pohdittu myös mahdollisuutta tarjota Suomelle liitännäisjäsenyyttä.
Samaan aikaan Helsingin Sanomien kolumnistit ovat jatkaneet sinnikästä
”valistustyötään”, tuoreimpana (?) Olli Kivisen
kolumni ”Vaikutusvaltavaje” 25. huhtikuuta.

Kivisen otsikon tarkoittamaa teemaa kannattaa kommentoida. Sitä
ennen täytyy kuitenkin ihmetellä Kivisen muun logiikan ontuvuutta.
Yhtäältä hän todistelee, että Nato on muuttumassa
sotilasliitosta ”laaja-alaiseksi turvallisuuselimeksi” ja ”Euroopan
turvallisuusarkkitehtuurin keskeiseksi neuvottelupöydäksi”,
jonka yhteyteen Venäjääkin ollaan vetämässä.
Toisaalta hän korostaa Nato-jäsenyyttä ajaessaan Naton sotilasliittoluonnetta
erotukseksi EU:sta, väläyttelee sotilaallisia uhkakuvia ja harrastaa
vastakkainasettelua puhuen Natosta ”meidän viiteryhmämme
liittona” – vastakohtana mille ”viiteryhmälle”, sitä
hän ei sano. Yhtäältä hän myöntää,
ettei Suomella ja muilla liittoutumattomilla mailla ole turvallisuusvajetta,
toisaalta hän syyttelee niitä ”vapaamatkustajiksi” ja
vaatii niitä ottamaan ”henkivakuutuksen” liittymällä
Naton jäseniksi.

Edellä kuvattu asioiden epälooginen sekoittaminen on pohjana
Kivisen todistelulle liittoutumattomien maiden ”vaikutusvaltavajeesta”,
josta muka päästään vain liittymällä Naton
jäseneksi.

Jos katsotaan Natoa sellaisena kuin se todellisuudessa on, voidaan helposti
nähdä, ettei Nato-jäsenyys avaa mitään väylää
vaikuttamiselle. Natossa olennaisista asioista päättää
USA, eikä pienten jäsenmaiden mielipiteellä ole merkitystä
– ei vähän suurempienkaan; Saksakin sai Mauno Koiviston mukaan
parikymmentä minuuttia aikaa yhtyä Jugoslavian vastaiseen pommitussotaan.
Jäsenyyden ”saaminen merkitsee alistumista pikemminkin kuin vaikutusvallan
kasvua. Jäsenyys koetaan etuna, josta maksetaan mukautumalla sekä
luopumalla vaikutusvaateista”, kuten erikoistutkija Pertti Joenniemi
(HS 7.5.) huomautti.

Jos taas hetken otettaisiin vakavasti Kivisen maalailu Natosta uudenlaisena
turvallisuusjärjestönä, niin laaja-alaisissa turvallisuusasioissa
Naton ulkopuoliset maat ovat paljon varteenotettavampia, vaikutusvaltaisempia
ja hyödyllisempiä kuin Naton jäsenmaat – myös oletetun
Naton näkökulmasta. Normaalina Nato-maana Suomikin menettäisi
erityislaatunsa ja sen vaikutusmahdollisuudet vähenisivät. Se
joutuisi niiden maiden joukkoon, joiden on lunastettava jäsenyydestä
koituvat ”edut” pysymällä hiljaa rivissä. Ja lypsämällä
kansalta yhä lisää miljardeja Nato-standardin vaatimaan asevarusteluun.
(ES)

Osana Suomessa jatkuvaa Nato-propagandaa myös Naton historiaa kaunistellaan.
Helsingin Sanomien palstoilla Naton historian puhtaaksipesua yritti entinen
Suomen Nato-lähettiläs Leif Blomqvist 21. huhtikuuta.

Blomqvistin mukaan Neuvostoliitto pyrki toisen maailmansodan jälkeen
koko ajan ideologisesti ja sotilaallisesti laajentumaan länteen ja
uhkasi myös Suomea miehityksellä. ”Neuvostoliiton ja Varsovan
liiton vastapainoksi luotu” Nato ja USA:n ydinsateenvarjo estivät
sekä suursodan syttymisen että Neuvostoliiton ”vyörymisen
Länsi-Eurooppaan”. ”Suomi oli tästä eniten hyötyneitä
maita.” Siksi suomalaisten kielteinen kuva Natosta on ”epäterve
ilmiö”, Blomqvist selitti.

Kaikkien Blomqvistin satujen oikominen vaatisi pitkän vastineen.
Puututaan tässä vain kylmän sodan alkuun.

Kun puhutaan tuon ajan Neuvostoliitosta, puhutaan valtiosta, joka oli
juuri menettänyt 20 miljoonaa ihmistä ja jonka läntiset osat
olivat raunioina. Tuota valtiota – ja itse asiassa Länsi-Euroopan edistyksellisiä
muutoksia ja kansallisia vapautusliikkeitä – vastaan länsi aloitti
kylmän sodan jo Hiroshimassa 1945, sen jälkeen Fultonissa 1946,
Trumanin opilla 1947, liittämällä Kreikka ja Turkki USA:n
sotilaalliseen etupiiriin, Marshall-suunnitelmalla, kaatamalla Länsi-Euroopan
vasemmistohallitukset, suunnittelemalla ydinasemonopolinsa turvin kolmatta
maailmansotaa, alkamalla jälleenaseistaa Saksaa, jne.

Näissä aggressiivisissa tarkoituksissa perustettiin 1949 YK:n
peruskirjaa loukaten Nato. Sitä ei ”luotu Varsovan liiton vastapainoksi”,
sillä tämä liitto muodostettiin vasta 14.5.1955.vastatoimena
edellisenä päivänä julkistetulle Länsi-Saksan liittämiselle
Natoon.

Suursodan syttymisen estivät lännen ydinasemonopolin murtuminen,
Neuvostoliiton nopea jälleenrakennus ja maailmanlaajuiset voimasuhteiden
muutokset.

Naton historiaa kaunistellaan luottaen ihmisten tietämättömyyteen
ja siihen, ettei Naton vanha vastapuoli ole enää esittämässä
vastaväitteitä. (ES)

Suomen nettomaksut EU:lle kasvavat tulevina vuosina selvästi unionin
itälaajentumisen vuoksi.

Vastoin virallisia väittämiä Suomi on jäsenyytensä
alusta asti ollut nettomaksaja. Mutta mikäli itälaajentuminen
toteutuu suunnitellussa aikataulussa eli 2004, Suomen nettomaksuosuus nousee
neljässä vuodessa 110-260 miljoonaa euroa suuremmaksi kuin
nyt. Vuonna 2006 Suomi saattaisi joutua maksamaan EU:lle lähes 500
miljoonaa euroa enemmän kuin saisi tukina takaisin. Vuoteen 20013 mennessä
Suomen vuotuinen nettomaksu kasvaa noin 600-850 miljoonaan euroon. Jos
rahoitusjärjestelmiä ei muuteta nykyisestä, Suomi saattaa
pahimmassa tapauksessa maksaa EU:lle yli miljardi euroa enemmän kuin
se siltä saa kymmenen vuoden kuluttua.

Sitä paitsi nämä ovat valtiovarainministeriön ennakkolaskelmia.
VM:llä on ollut taipumusta laskea alakanttiin.

VM lohduttelee suomalaisia sillä, että laajentuminen vauhdittaa
talouskasvua, verotulot kasvavat ja prosessi maksaa itse itsensä jollakin
aikavälillä. Käykö näin, on uskon varassa.

Nettomaksutaakan jatkuvaa kasvua perustellaan myös solidaarisuudella
EU:n tulevien köyhien jäsenmaiden kansoja kohtaan sekä rauhan
lujittamisella ja konflikteista vapaan demokratian ja hyvinvoinnin alueen
laajentamisella. Tästä näkökulmasta maksutaakan kauhistelu
leimataan herkästi itsekkyydeksi ja ahdaskatseiseksi nationalismiksi.

Kunpa noin ruusuisesti olisikin. Mutta valitettavasti laajentuva EU ei
merkitse tervettä markkinataloutta, vaan monopolitaloutta, jossa sekä
poliittinen että taloudellinen valta keskitetään yksityisille
suuryhtiöille ja Brysseliin, jossa uudet jäsenmaat ja niiden talous
alistetaan uudenlaiseen siirtomaasysteemiin, jossa näiden maiden kansallisvarallisuus
siirretään ylikansallisten yhtiöiden käsiin ja jossa
kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ja elämisen perusedellytykset on
laajassa mitassa riistetty. EU:n uuden itäalueen kapitalistisessa komentotaloudessa
pääoma on vapaa, mutta kansallinen talous, kansallinen päätösvalta,
työvoima ja pienyrittäjät ovat alistettuja.

Tällaisen systeemin pystyttämiseksi suomalaistenkin kukkaroita
halutaan kaivaa yhä syvemmältä. (ES)