Poliittinen vasemmisto ja eräs Troijan hevonen

Yhteiskunnallisia ja poliittisia teorioita mietiskellessä on taustalla yleensä tuo vanha sanonta, jonka mukaan poliittisten teorioitten lähtökohtana on aina – enemmän tai vähemmän auki kirjoitettuna – käsitys ihmisen lajiominaisuuksista ja hänelle luontaisista toimintamahdollisuuksista. Tämä käsitys määrää sen millainen yhteiskunta katsotaan tavoittelun arvoiseksi.

Tässä suhteessa tuskin voi löytää suurempia eroja kuin mitä on marxilaistaustaisen poliittisen ohjelman ja anglosaksisen liberalistisen teorian välillä.

Tuija Pulkkinen on vertaillut teoksessa Valtio ja vapaus (1989) anglosaksisen liberaalin yhteiskuntateorian piirissä esiintyviä vapauskäsityksiä ja niiden eroja saksalaisen idealistisen filosofian edustamiin käsityksiin. Käsittelen seuraavassa lyhyesti Pulkkisen esittämän vertailun tuloksia ja lisään vertailuun marxilaisen tradition mukaista näkökulmaa – sellaisena kuin sen ymmärrän – lähinnä tekstin Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset pohjalta.

Kapitalistisen maailman ihannetyyppi

Tuija Pulkkinen mainitsee anglosaksisen ajatussuunnan esityksessään Thomas Hobbesin, joka vertasi inhimillistä vapautta fyysisten esineiden vapaaseen liikkeeseen: vapaus toteutuu kun ihminen on liikkeissään vapaa eikä kukaan estä hänen liikkeitään. (Leviathan 1751) John Stuart Mill käsitteli vapauskäsityksiä julkisella poliittisella areenalla (On liberty 1859). Kansalaisyhteiskunta toimii hyvin silloin kun kansalaisvapaudet ovat voimassa. Kansalaisilla on oikeus kuulua poliittisiin puolueisiin, sananvapaus sallitaan ja lehdistö on vapaa. Yksilöllä on oikeus tavoitella taloudellista etua ja mielihyvää ellei estä toisia tekemästä samoin. Valtio on potentiaalinen uhka yksilön vapaudelle.

Kapitalistisen maailman ihannetyyppi oli jo tuolloin valmis. Kansalaisoikeuksia nauttiva, omia etujaan ajava yksilö, autonominen ego, oli kehittyvän kapitalismin kannalta suotava kansalainen.

Hegel ja Kant

Saksalaisessa traditiossa inhimillinen vapaus on sidoksissa ihmisen kykyyn tehdä moraalisia valintoja ja päätöksiä.

Hegelille valtio oli normeja asettava yhteisö – valtio on itseään mietiskelevä olio joka säätää itselleen lakeja. Yksilönä ihminen on vapaa jos hän kykenee unohtamaan omat intressinsä ja asettuu tavoittelemaan valtion – joka on autonominen ja rationaalinen tahto – itseään toteuttavaa tahtoa. Hegelin järjestelmässä kansalaisyhteiskunta on se tila jossa inhimillinen taistelu olemassaolosta tapahtuu ja jossa ihminen käyttää toista ihmistä välineenä. Kansalaisyhteiskunta merkitsee kaikkien sotaa kaikkia vastaan: henkistä ja fyysistä alennustilaa ja keskinäisiä riippuvuussuhteita.

Immanuel Kantin mielestä ihminen elää kahdessa maailmassa: fenomenaalisessa (ilmiöiden) maailmassa jossa ihminen on luonnonlakien alainen kuten muukin luonto. Moraalisena oliona ihminen kuuluu maailmaan, jota Kant kutsuu vapauden valtakunnaksi. Vapaus on sidoksissa moraaliseen elämään ja ihmisessä olevan luonnonolion voittamiseen.

Ihmisen luonto

Karl Marxin yhteiskuntafilosofiasta on väitetty että se pohjautuisi Tuomas Akvinolaisen kehittämään kristillis-aristoteliseen luonnonoikeusoppiin. Luonnolliset päämäärät perustuvat kaikissa ihmisissä piilevään rationaaliseen luontoon. Ihmisen rationaalinen luonto, hänen varsinainen olemuksensa on erotettava hänen itsekkäästä aistillisesta luonnostaan.

Marx suhtautui Hegelin tavoin välinpitämättömästi kansalaisyhteiskunnan ihanteisiin koska ne palvelivat hänen mielestään vain yksilön itsekkäiden pyrkimysten tukemista ja vahvistivat yksilön ja yhteiskunnan välistä ristiriitaa. Sosialismi ja kommunismi ovat ratkaisu yksilön vapautumiselle ja ihmisen aidon olemuksen (lajinolemus – Gattungswesen) toteutumiselle. Yhteisö tai yhteiskunta ovat keskeisessä asemassa, vaikka Marx palaa usein tarpeeseen turvata nimenomaan yksilön kaikinpuolinen kehittyminen.

Näkemyserot anglosaksisen ja saksalaisen vapauskäsitysten välillä olivat näin ollen sovittamattomat. Tällä hetkellä, 150 vuoden kuluttua, on todettava että mitään olennaisesti uutta ei asiayhteydessä näytä tapahtuneen. On todettava myös liberalistisen ihmiskäsityksen tämänhetkinen etulyöntiasema – lukutaidotonkin markkinatalousmaan kansalainen hyväksyy riemumielin henkilökohtaisen eduntavoittelun ja autonomisen egon helpot opit elämänsä sisällöksi.

Hallitseva porvariston ihmiskäsitys

Tällä kohtaa tulee ehkä marxilaisen tradition kannattajien varoa Troijan hevosta: markkinatalousmaan tajuntateollisuuden pauloissa elävä yleisö ei ylipäätään ymmärrä tekstiä, joka tavoittelee läntisen markkinatalousideologin rajat ylittävää merkitysten aluetta. Poliittinen vasemmisto ajautuu näin ollen tarjoamaan yleisölle erilaisia arkielämän toimeentuloon liittyviä tukimuotoja ja tulee samalla vahvistaneeksi liberalistista ajatusta pelkästään taloudellisia etuja tavoittelevista yksilöistä.

Kansalaisyhteiskuntaan liittyvä erittelemätön mielikuvamaailma toimii tätä nykyä kapitalistimaissa Troijan hevosena, jonka suojissa liberaalin porvariston tuottama ihmiskäsitys hallitsee ja suuntaa yhteiskunnallista keskustelua. Profiloituminen irti porvaripuolueista epäonnistuu ja varsinainen yksilön ja yhteiskunnan suhteita käsittelevä argumentaatio tahtoo hyytyä.

Ikävään ja kiusalliselta tuntuvaan liberalistisen yksilökultin julistukseen on sentään ilmaantunut soraääniä varsin yllättävältä taholta. Postmodernin filosofian alueella on jo kolmen vuosikymmenen ajan pyritty murentamaan tuota ’modernin projektin’ tuottamaa illusorista puhuvaa autonomista subjektia. Tuija Pulkkinen mainitsee tältä osin mm. Michel Foucaultin ja Jaques Derridan.

Ihmisenä olemisen ongelma

Mikko Lehtonen kommentoi teoksessa Kyklooppi ja kojootti (1994) venäläisen kielitieteilijän Mihail Bahtinin ryhmän tekstejä joiden valossa yhteisön ja puhuvan (ja toimivan) subjektin rajat ovat äärimmäisen häilyviä. Lehtonen siteeraa Bahtinin ryhmän jäsenen Valentin Volosinovin kannanottoja teoksessa, jonka venäjänkielinen nimi oli Marxismi ja kielen filosofia (1929,1990): Volosinoville subjekti ei ollut autonominen eikä merkitysten yksinomainen lähdekään. Yksilöllinen tietoisuus oli hänelle ”sosiaalisesti ideologinen tosiasia”.

Volosinov: ”Tietoisuus muodostuu ja toimii merkkimateriaalissa, joka on syntynyt organisoituneen yhteisön sosiaalisessa kanssakäymisessä. (—) Jos tietoisuudelta riistetään sen merkkisisältö, ei tietoisuudesta jää mitään jäljelle.”

Mihail Bahtin: ”Objektiaan kohti suunnattu sana astuu dialogisesti levottomaan ja jännityksen täyteiseen vieraiden sanojen, arvostelmien ja painotusten ympäristöön, punoutuu mutkikkaisiin keskinäissuhteisiin ja irtautuu niistä, sulautuu yhteen joidenkin kanssa…”

Bahtinin ryhmän tuottamia teoksia alettiin kääntää läntisille kielille 1970-1980 -luvuilla. Täytynee toivoa että kyseessä on Horkheimerin ja Adornon tarkoittaman valistuksen dialektiikan uusin käänne, jossa suhteettomasti korostunut yksilöllisyys tuottaa vastavoimakseen entistä tarkemmin analysoidun ja älyllisen yhteisöllisyyden. Muutos ehkä palauttaisi poliittisen vasemmiston argumentointiin sille perinteisesti kuuluneen liittymäkohdan korkeakulttuurin alueelle.

Ihmisenä olemisen ongelma tai ns. eksistentiaalinen ongelma on keskustelunaihe, jossa marxilaisella traditiolla on kunnianarvoisa ja yhä ajankohtainen perinne.