Sotaa apatiaa vastaan

Tyrmistyttikö vaalitulos? Varmasti kaikkia vaaleihin tavalla tai toisella osallistuneita pysäytti, ihmetytti ja kirvelsi. Nyt olisi rohkaistuttava katsomaan jytkyn toista puolta. Arki on politisoitunut pyytämättä ympärillämme. Äänestysprosentti kipusi 70:een. Yhtäkkiä ihmiset seuraavat, keskustelevat ja ovat hereillä. Sehän on jo puoli voittoa!

Poliittisen ilmapiirin suurin ongelma on minusta monta vuotta ollut ihmisten voimattomuuden ja vieraantumisen kokemus – millään ei ole mitään väliä, kehitys kehittyy, eikä ihmiset siinä ole rikkoja rokassa. Asenteet ovat olleet passiivisen alistuvat. Siinä kaikenlainen poliittinen puhe, perusteltu tai persuteltu, on kaikunut kuuroille korville. Tämä ongelma on poistunut.

Osaammeko tarttua ajan haasteisiin? Persut kaivavat kyllä oman kuoppansa ohuttakin huokoisemmalla politiikallaan. Meidän on oltava valmiita ja taisteluasemissa, jotta osaamme tarttua tilaisuuksiin ja tehdä politiikkaa – takoa silloin kun rauta on kuumaa. Nyt kun ihmiset kuuntelevat, vihaisinakin, on meidän aikamme toimia. Nyt kun ihmiset jo puhuvat, on meidän oltava mukana keskustelussa tuomassa esiin faktoja ja todellisia vaihtoehtoja.

Jytkyn edessä ei siis sovi vaieta, masentua, hävetä tai painaa päätään. Jytkyn edessä on painettava päälle kaksin verroin. Mikään ei muutu tyhjällä populismilla, vihapuheilla tai kuvitteellisilla uhkilla pelottelulla. Meidän on sen sijaan itse muututtava. On aika astua johtoon, kuten moni toveri laulusta tietää tehdäkin. On aika ottaa aloite – niin perusturvasta, kuin Natosta ja ilmastonmuutoksesta – omiin käsiin. Viedä tietoa, taitoa ja oivalluksia sinne, missä jo puhutaan. Ja karkotettunakin jättää jälkeensä uusien ajatusten muutosvoimainen levottomuus.

Eikä paineta päätä, vaan taistellaan myös oman muutosvoiman luomiseksi. Nyt, jos koska on aika kriittisesti tarkastella omia toimintatapoja – ovatko ne sopivia vallankumoukselliselle puolueelle? Osaammeko toteuttaa keskuudessamme ne uudistukset, jotka haluamme nähdä maailmassa ja politiikassa? Onko meillä rohkeutta luoda uusia toimintatapoja, rakentaa osallistuvuutta ja radikaalia demokratiaa keskuuteemme, vai turvaudummeko yhä vanhoihin, jäykkiin ja vieraannuttaviin työtapoihin? Onko politiikkamme joukkovoimaista, vai vain omaa keskinäistä näpertelyämme? Meistä ei ole muutosvoimaksi, ellemme muuta itseämme – meistä ei ole voimaannuttamaan, ellemme aloita jäsenistöstämme.

On osattava koota yhteen se suuntaa hakeva, määrittymätön tyytymätön muutosvoima, joka yhteiskunnassamme liikkuu ja opittava tekemään todellista yhteistyötä. On uskallettava katsoa ohi vanhojen kaunojen ja perinteisten yhteistyökumppaneiden, kunnes todella ”opimme yhdessä elämään veljinä” ettei meidän tarvitsisi ”yhdessä tuhoutua mielettöminä hulluina.” (M. L. King)

Apatian aika on ohi – muutoksen aika on nyt. Uskallammeko tarttua hetkeen?