TA-ARVIO: Ennakkomainettaan parempi Pohjantähti
Väinö Linnan kirjoittaman romaanitrilogian Täällä Pohjantähden alla osat julkaistiin vuosina 1959, 1960 ja 1962. Vuonna 1968 trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta valmistui samanniminen elokuva, jonka ohjasi Edvin Laine. Siitä tuli Suomen kolmanneksi katsotuin elokuva kautta aikain. Myös trilogian kolmannesta osasta tehtiin elokuva Akseli ja Elina vuonna 1970, ohjaajana edelleen Laine.
Linnan trilogia yhdistää yhden suvun, Koskelan suvun, elämän 1880-luvulta 1950-luvulle suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin ja kuohuntavaiheisiin, kuten kieliriitoihin, nationalismiin, sosialismiin, torpparien ja mäkitupalaisten sekä suurtilallisten välisiin suhteisiin, Suomen itsenäistymiseen, kansalais- eli luokkasotaan, lapuanliikkeeseen ja toiseen maailmansotaan etupäässä tavallisten ihmisten kannalta.
Trilogian erityisenä ansiona voidaan pitää sitä, että se toi yleiseen keskusteluun vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat sodan hävinneiden punaisten näkökulmasta. Teos antoi pontta myös vuoden 1918 tapahtumia käsitelleelle historiantutkimukselle.
Kun pari vuotta sitten kerrottiin, että myös Timo Koivusalo aikoo Laineen jalanjäljissä tehdä trilogiasta kaksi pitkää elokuvaa, monet äimistelivät ja naureskelivat. Koivusalon kömpelöhköt Pekko-elokuvat, köykäinen sortokausimusikaali Kaksipäisen kotkan varjossa sekä muutamat muut eivät luvanneet kovin hyvää.
Edvin Laine oli oikeistolainen, mutta pyrki filmiä tehdessään olemaan uskollinen Linnan tekstille, varsinkin kun Linna tuolloin vielä eli. Mutta millä lihaksilla vaativan työn tekisi Koivusalo?
Ensimmäisen elokuvan ensi-illan lähestyessä antamissaan haastatteluissa Koivusalo kuitenkin osoitti miettineensä Pohjantähden sanomaa ja yhteyttä nykyaikaan, ehkä vähän kaavamaisesti mutta kuitenkin.
Kun ihmiseltä otetaan työ pois ja työltä on viety arvo, mukana menee myös ihmisarvo, Koivusalo sanoi. Hän muistutti myös, että elokuvassa käsitellyt asiat eivät ole maailmasta kadonneet. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä aiheuttaa yhä konflikteja, ja voittajien oikeus on yhtä raakaa kuin ennenkin.
Koivusalon Pohjantähti-tulkinta osoittautuikin ennakkomainettaan paremmaksi. On helppo sanoa, että Koivusalo on tehnyt tähän mennessä parhaan elokuvansa. Hänen ohjauksessaan ei ole mitään erityisen omaperäistä, mutta maamme ykköskaartin näyttelijöiden avulla tulos on tyydyttävä.
Koivusalo ei myöskään muutamien kohtausten yli loikkiessaan syyllisty poliittiseen sensurointiin. Kun vertaa tulosta Laineen versioon, lähes kaikki olennainen on tallella. Esimerkiksi Laurilan perheen symbolisesti keskeinen häätökohtaus on jopa huomattavasti Laineen versiota karmaisevampi, koska myös vajaamielinen poika on kuvassa mukana.
Jos taas Koivusalon versioita verrataan Ylessä pyörivään Pohjantähti-kuunnelmaan, niin esimerkiksi kohtaukset vankileirillä ja erityisesti Elma Laurilan osuus ovat kuunnelmassa syvälle luotaavampia kuin elokuvassa, niin hieno näyttelijä kuin Elena Leeve onkin. Kuunnelmassa näille kohtauksille oli annettu painoa ja aikaa. 21 jaksoon mahtuu.
Elokuvaa on moitittu siitä, että Koivusalo on halunnut käyttää koko ajan samoja näyttelijöitä, vaikka henkilöt ikääntyvät tarinassa useita vuosikymmeniä. Totta. Mutta muistetaanpa vain vaikka Laineen version Aarno Sulkanen nuorena Akselina liki kolmenkympin iässä.
Laineen ja Koivusalon versiot sisältävät myös vuoden 1918 sodan alkamisen osalta saman historiallisen heikkouden ja epäselvyyden, mutta se sisältyy jo Linnan romaaniin. Kaikissa jää selvästi kertomatta, että valkoinen osapuoli suunnitteli määrätietoisesti sotaa ja aloitti aseelliset hyökkäykset, ei suinkaan punainen osapuoli.
Koko suurta näyttelijäkatrasta ei ole tässä mahdollisuutta tarkemmin arvioida. Mainittakoon vain Ilkka Koivula keskeisessä osassa Akseli Koskelana, aina pätevä Risto Tuorila isä-Jussina, Vera Kiiskinen Elinana, Heikki Nousiainen räätäli Halmeena, Ritva Jalonen Almana, Esko Roine Otto Kivivuorena (kuten Ylen kuunnelmassakin) sekä Hannu-Pekka Björkman ja Jonna Järnefelt Salpakarin pariskuntana.
Elokuvaa Linnan trilogian kolmannesta osasta voidaan odottaa mielenkiinnolla. Jo senkin vuoksi, että kolmas osa on suotta aiempia osia väheksytympi ja saattaa koetella ohjaajan poliittista objektiivisuutta jopa enemmän kuin ensimmäinen ja toinen osa.
ERKKI SUSI
TA * * * (3/5)
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
