Tissittääkö?
Julkisessa keskustelussa näkyy ryntäys ryntäille. Mauri-myrskyn puhaltaessa yhä vahvana kertoo ruotsalainen tutkimus, että ruotsalaisnuoret kieltäisivät imetyksen julkisissa tiloissa. Eihän siinä, jos haastatellaan 18-20-vuotiaita nuoria, ovat vastaukset oletettavastikin vielä aika ehdottomia – harvalla on vielä tuossa iässä omia lapsia ja sisarustenkin imeväisiästä on useimmissa tapauksissa kulunut melko pitkään.
Mutta hämmästystä herättävät jälleen kerran omat kotimaiset kommentaattorimme, jotka samassa veneessä ruotsalaisnuorten kanssa passittaisivat pienten lasten vanhemmat kotiarestiin vauvan imeväisiän ajaksi. Kuten tavallista, neuvoja satelee. ”Miksi vauvaa ei voi julkisessa tilassa ruokkia pullosta?” ”Mikseivät vanhemmat suunnittele aikataulujaan paremmin?” ”Miksi vetäydytään kahviloihin imettämään, kun voisi mennä muuallekin?” ”Miksi äidit tahtovat esitellä erinomaisuuttaan imettämällä julkisesti?”
Meillä imetetään jo toista kierrosta. Pääosa ajasta kuluukin kotona, mutta aika ajoin on ihan mielekästä käydä vaikkapa ruokakaupassa, puistossa tai kaupungilla ihan vain kävelemässä. En halua muuttua umpihulluksi mökkihöperöksi enempää, kuin on välttämätöntä. Olimme jopa niin röyhkeitä, että kävimme lasten ja puolison kanssa lomamatkalla (gasp!) johon kuului useamman tunnin lento lentokoneessa (omg!). Ja kyllä, ikävästi imetän lastani siellä, missä osumme olemaan, kun lapsen yllättää nälkä.
Olen aina ihmetellyt sitä, kuinka normaalit aikuiset pitävät imetystä niin perin törkeänä. Imetyksen aikana tissistä näkyy muutaman sentin ”siivu”, etenkin nyt paksujen syysvaatteiden alta tai seasta. Eli näkymä on merkittävästi vähäisempi, kuin suuresta osasta ihan normaaleja keveämpiä vaatteita. En ole koskaan nähnyt yhdenkään äidin ”heiluttelevan tissejään kaikkien nähtävillä” enkä ihan ymmärrä miksi tissin vilahtaminen imetyksessä on pahempi, kuin tissien heiluttelu merkittävästi vähemmän tarpeellisissa yhteyksissä, kuten vaikkapa mainoksissa. (Tietysti on jokaisen oman arvomaailman mukainen valinta päättää kumpi on tärkeämpi syy heilutella tissejä – autokorjaamon, aurinkolasien, vaatteiden jne. markkinointi vai nälkäisen vauvan ruokkiminen.)
Miksi sitten ylipäänsä joudutaan ”tissittelemään” kesken julkisissa tiloissa liikkumisen? No minä ainakin olen kahden lapsen jälkeen edelleen niin huono äiti ja taitamaton vanhempi, etten kykene nelikuisen vauvani nälkää aukottomasti ennakoimaan. Näin kylmällä on tervettä itsesuojeluvaistoa yrittää imettää sisällä ja kotosalla ennen lähtöä (kevyet vaatteet = rintatulehdus, kunnon paksut vaatteet = melkoinen operaatio kuoria pois). Kuitenkin aina aika ajoin käy niin, että juuri syönyt vauva ei nukkua posota tyytyväisenä kolmea tuntia, vaan herää puolen tunnin kuluttua nälkäisenä. Äitinä oppii nopeasti, että se, mikä oli totta eilen ja toissa päivänä, ei välttämättä pidä yhtään paikkaansa enää tänään, mutta saattaa päteä jälleen ylihuomenna – vauvat kun eivät ole koneita, vaan kasvavia, muuttuvia pieniä ihmistaimia.
Pullosta meillä ei reissussakaan syötetä siitä yksinkertaisesta syystä, ettei meidän vauva osaa syödä pullosta. Uusi, jännittävä ja vauvan kannalta ylivirikkeellinen tilanne ”ulkomaailmassa” ei muutenkaan ole helpoin ruokailuympäristö. Tilanteeseen on turha lisätä vielä yhtä vaikeustekijää vieraan syömätavan muodossa. (Lisäksi pulloruokinta lisää koliikin riskiä, muovipulloista liukenee myrkyllisiä yhdisteitä, korvikkeet saavat niihin tottumattoman vauvan vatsan sekaisin, rintamaito ei säily tuoreena pullossa mukana kannettuna, pullomaito pitäisi lämmittää jossakin jne.)
Miksi sitten ylipäänsä liikkua imeväisikäisen kanssa ”keräämässä tauteja”? Koska imeväisellä on äitinsä vastustuskyky, kiitos rintaruokinnan. Vastustuskyky on alhaisimmillaan, kun rintaruokinnan lopettaa ja vauva alkaa vasta kehitellä omaa vastustuskykyään. Meillä molempien vauvojen kanssa on liikuttu ihmisten ilmoilla kohtuullisesti, ja ”tautisuus” on tullut muutamana selkeästi havaittavana aaltona – rintaruokkinnan lopettamisen yhteydessä ja hoitoon mennessä sekä hoitopaikkoja vaihdettaessa.
Jos taas koko ”herkkä rintaruokinta-aika” pitäisi viettää kotona – meidän tapauksessa siis vähintään ensimmäiset 6kk, mahdollisesti pidempäänkin kiinteän ohella, tarkoittaisi se aika pitkää, yksinäistä kotona oleilua. Pienten lasten vanhemmat ovat usein yksinäisiä ja kokevat joutuvansa eristyksiin sekä aiemmasta kaveripiiristään, että ylipäänsä muista ihmisistä. Kannattaako yksinäisyyden ja maailmasta erilleen joutumisen kokemuksia tarkoituksella lisätä? Eivätkö pienten lasten vanhemmat ole yksi yhteistä tulevaisuuttamme ajatellen tärkeimmän asian vartijoita? Eivätkö he ansaitsisi rakkautta, kannustusta ja tukea, mieluummin kuin ”kustaisiin yhteiselle murolautaselle” asenteita koventamalla, kuten ystäväni pohti?
Usein kaupungilla liikkuessa vetäydymme yhdessä kahvilaan, vanhempi tyttö pullalle ja nuorempi tissille, ihan vain siksi, että siellä on penkki, johon voi imetyksen ajaksi istua ja yleensä hiljaisempia nurkkauksia, jotka ovat puiston penkkiä suojaisempia ympäristöjä. En ole etsimälläkään löytänyt ikinä mistään yhtään ”imetyshuonetta” ja vessat ovat moiseen tarkoitukseen kerta kaikkiaan huonoja paikkoja – likaisia, ahtaita, pahanhajuisia ja yleensä myös muiden ihmisten käytössä. En tiedä, moniko riemastuisi, jos jonottelisi vessavuoroa imettävän äidin ja vauvan perässä. Siinä kuluu 20 minuuttia heittämällä.
Niin ja syöttäessäni lastani, niin kotona kuin maailmalla, en esittele omaa erinomaisuuttani, vaan ruokin nälkäistä lasta. Yksi tämän nykykeskustelun pelottavimmista piirteistä lienee täysin psykoottisten selitysten esittäminen muiden ihmisten toiminnan motiiveiksi näiltä ihmisiltä itseltään kysymättä ja heidän asemaansa hetkeksikään asettumatta.
Kysymys on pohjimmiltaan aika yksinkertainen. Pitäisikö imettävien äitien todella olla enemmän huolissaan mielensä pahoittavista tuntemattomista vai omasta, nälkäisestä vauvastaan? Minulla ei ainakaan ole vaikeuksia päättää kumpi minulle on tärkeämpi.
