Työntekijän asema jälleen uhattuna

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 8 / 27.2.2009

Tuskin kukaan enää kiistää, etteikö työelämässä olla siirrytty parin viime vuosikymmenen aikana kohti epävarmempia aikoja. Pätkä- ja silpputyösuhteet ovat lisääntyneet, ja vuokratyötä välittävien yritysten määrä ja suosio on kasvanut usealla alalla. Valtio ja kunnatkaan eivät työnantajina takaa koko työuran mittaista varmaa leipää.

Mutta onko tilanne sittenkään niin uusi kuin monesti annetaan ymmärtää? Tutkija ja ay-aktiivi Anu Suorannan mukaan ei. Hän väitteli tohtoriksi 20. helmikuuta Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa otsikolla Halvennettu työ. Pätkätyö ja sukupuoli sopimusyhteiskuntaa edeltävissä työmarkkinakäytännöissä.

Väitöskirjassaan Suoranta on tutkinut 1920- ja 1930-lukujen työmarkkinoita erityisesti naisvaltaisen tekstiiliteollisuuden osalta. Hän pyrkii osoittamaan, että monet nykyään ”uusliberalistisiksi” mielletyt työelämän käytännöt olivat sangen yleisiä esimerkiksi juuri hänen tutkimallaan maailmansotien välisellä ajanjaksolla. Kehitys ei ole koskaan ollut yksiselitteisesti yhdensuuntaista liikettä. Meille arkielämästä tuttuja pätkätyöyhteiskunnan piirteitä on ollut olemassa jo aiemmin.

– Ajatuksena on syventää ymmärrystämme nykyisestä työelämän muutoksesta ja käsitystämme siitä, mikä siinä on vanhaa ja mikä uutta, toteaa Suoranta.

Hän haluaa kyseenalaistaa ajatuksen, että vakaasta työelämästä ollaan globalisaation myötä siirtymässä uuteen ja ennennäkemättömään epävakauteen.

– Kun työelämää tarkastellaan pidemmällä aikavälillä, niin nykyinen katkonaisten työsuhteiden yleisyys ja työn tarjonnan ja tekemisen tapa eivät näyttäydy uusina, vaan kenties paremminkin lukuisten naisten osalta toistuvana työsuhteiden järjestämisen ja tekemisen tapana.

Anu Suoranta kertoo, miten tutkimuksen työnimenä oli pitkään ajatus: ”tulevaisuus oli ennen meitä.”

– On huolestuttavaa havaita, että 1920-1930-lukujen maailma ja nykytodellisuus ovat niin lähellä toisiaan, koska se ei ollut työntekijän kannalta mikään hyvä maailma. Hyvinvointivaltion kultakaudella oltiin menossa hyvään suuntaan, vaikka kaikki ei ollutkaan hyvin ja erinomaista. Oli olemassa jarruja, jotka hiljensivät yritysmaailman rattaita. Nyt pyörät pyörivät vapaasti, ja kaikki ulosmitataan välittömästi. Jos tuotanto takkuilee vähänkin, niin pistetään ihmiset heti pihalle. Ei ole malttia odottaa ja miettiä, kenelle riskit kuuluvat, sanoo Suoranta.

Oikeiston kovat arvot ovat selkeitä

Työnantajan intresseissä on aina ollut pitää työelämän aloite pois ammattiyhdistysliikkeeltä. Anu Suorannan mukaan 1920-1930-lukujen ja nykyajan työelämälle on yhteistä tapa, millä työnantaja yrittää mitätöidä työntekijöiden asemaa neuvotteluosapuolena.

– Työnantajapuoli pyrkii kiistämään, että työntekijöillä ylipäätään olisi asiaa sopimusneuvotteluihin tai osallistua työelämän kehittämiseen. Se näkyy heikomman edunvalvonnan aloilla jo nyt. On olemassa suuri määrä ihmisiä, jotka luulevat, että he jollakin tavalla tarvitsevat työnantajaa. Tätä kautta työelämä ei voi mennä mihinkään muuhun kuin työnantajan haluamaan suuntaan, huomauttaa Suoranta.

Hän puhuu niin sanotusta eksistenssiminimistä, jolla hän tarkoittaa toimeentulon tasoa, jolla ihminen pysyy juuri ja juuri toimintakykyisenä työläisenä. Ei työnantajan etuihin kuulu antaa työntekijälle mitään sen enempää.

Oikeiston toitotus siitä, miten ”vastakkainasettelujen aika on ohi” tai Sauli Niinistön markkinointi ”työväen presidenttinä” voidaan tästä näkökulmasta nähdä luokkataistelun taktiikkana, jolla pyritään vaikuttamaan ihmisten mielikuviin. Kyse on Anu Suorannan mielestä perustavaa laatua olevista asioista.

– Aina kun joku puhuu ”kansallisesta kilpailukyvystä”, kannattaa kysyä, kuka on se me? Sama pätee työelämän ja vaikkapa talouden syklien suhteen. Ketä lama tai nousukausi koskettaa? pohtii Suoranta.

– Olemme tottuneet siihen, että työntekijällä on joku asema, paikka, mistä voi sanoa ja ottaa kantaa. Ei se ole mikään itsestään selvyys. Joku toinen voi olla sitä mieltä, että mitä se työntekijälle kuuluu, sanoo Suoranta.

Oikeiston kovat, yksilökeskeiset arvot ovat selkeitä. Suoranta pohtiikin, että vasemmiston paljon puhuttu kriisi saattaa olla juuri siinä, ettei se kykene tuomaan omaa arvomaailmaansa tarpeeksi hyvin esille. …

MARKO KORVELA