Työväen musiikkitapahtuma uudistuu juuriaan kunnioittaen

Työväenmusiikki ja musiikkia työväelle soi Valkeakoskella viime viikonloppuna 44. kerran. Se on komea saavutus festarille kuin festarille, mutta erityisen komeaksi asian tekee, että Valkeakosken festarista ei ole ikinä häivytetty työväenaatetta. Välillä se on tosin jäänyt popmusiikin tähtinimien varjoon, mutta viime ja vallankin tämä vuosi ovat olleet kunnioitettavaa paluuta juurille.

Eikä juurille paluu ole ristiriidassa iskelmän, rokin, jazzin, juurimusiikin, kansanmusiikin, lastenmusiikin, hengellisen musiikin tai muun kulttuuritarjonnan kanssa. Sanoisin jopa niin, että ottaessaan kaikenlaisen musiikin ja muun kulttuurin siipiensä suojaan työväenliike saavuttaa jonkinasteisin kulttuurisen hegemonian. Työkansan musiikillinen ”monikulttuurisuus” luo rikasta festaritarjontaa.

Haaste, ristiriita ja mieletön palo

Sitä työväenkulttuuria tuhdeimmillaan edusti poliittisesta laululiikkestä kertovan Toverit herätkää –kirjan julkaiseminen sekä samanniminen Sinikka Sokan ja Vuokko Hovatan konsertti. ”Espoolaisen porvariskodin kakaraksi” itseään nimittänyt Timo Kalevi Forss ja Into-kustantamo ovat tehneet upean kulttuuriteon saattamalla maailmaan tämän kirjan.

Olen ehtinyt vasta silmäilemään Forssin kirjaa, joka näyttää todella kiehtovalta ja taidolla tehdyltä. Mutta jo julkistamistilaisuudessa käydyssä keskustelussa tuli esiin monia mielenkiintoisia asioita. Haastateltavina olivat Forssin lisäksi laulaja Sinikka Sokka ja pianisti Eero Ojanen. Ehkä mielenkiintoisimman lauseen puki sanoiksi Forss.

– Oma kiinnostukseni poliittiseen laululiikkeeseen johtui juuri sen tiukan kommunistisesta ytimestä. Siihen kuuluva haaste, ristiriita ja mieletön palo. Ilman tätä jyrkkyyttä olisin tuskin kiinnostunut aiheesta ja olisiko koko laululiikettä siinä laajuudessa syntynytkään, Forss pohdiskeli.

Sokka ja Ojanen korostivat laululiikkeen eri toimijoiden kovaa ammattitaitoa, vahvaa sitoutumista asiaan  ja kulttuurirajat ylittävää yhteistyötä.

– Teatterilla oli tosi suuri merkitys. Erityisesti Orvokki-kabareet vaikuttivat ainakin omaan poliittiseen heräämiseeni, samoin Helsingin kaupunginteatterissa pitkään esitetty Berliini järjestyksen kourissa. Ja Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat tietenkin laululiikkeen ydin. Tästä kaikesta syntyi omintakeinen ja koko maailmassa ainutlaatuinen laululiike, Sokka sanoi.

Laululiikkeessä yhdistyivät myös solidaarisuus, etniset vaikutteet, jazz ja kansanmusiikki. Vallankin solidaarisuusliikkeen kautta syntyi yhteistyötä myös sosialidemokraatisen liikkeen kanssa. Eero Ojanen ja Otto Donner avasivat yhteyksiä jazzin suuntaan ja toivat mukaan jazzin huippuammattilaisia.

– Itselleni oli hyvin luontevaa tuoda jazz laululiikkeeseen, samoin runouden säveltäminen ja kansanmusiikki. Kansanmusiikki koettiin ehkä osana rauhankulttuuria.  70-luvun alkupuolella Suomeen tulleet ensimmäiset Chilen pakolaiset rikastuttivat paljon laululiikettä, Ojanen sanoi.

Kirjan julkistamisen ja siitä käydyn keskustelun kruunasi Sinikka Sokan ja Vuokko Hovatan konsertti, joka veti hulppean PUU-salin täyteen kuulijoita. Eeva Koivusalo kapellimestarina ja sovittajana toi tuttuihin lauluihin uutta ryytiä. Vallankin pohjalaistyyliseksi häävalssiksi sovitettu Jevgeni Jevtusenkon runo Ei puolikasta oli riemukasta kuultavaa, jota Sokka suositteli kesän hääpareille.

Artistit ja orkesteri vetivät konsertin sellaisella ammattitaidolla ja tunteen palolla, että yleisö oli todella haltioissaan. Laulajat kukittanut festivaalin toiminnanjohtaja Marianne Haapoja intoutui sanomaan että ”jos joku sanoo ettei Valkeakoskella kuulla työväenmusiikkia, niin menköön vaikka Poriin”.

 Lundberg, Grönfors, Alho, Poijärvi-Kuokkanen, Salo…

Ei tarvinnut mennä Poriin, sillä seuraavana päivänä Kansan Sivistysrahaston 60-vuotisjuhlakonsertissa muutaman vuoden takainen tangokuningas Amadeus Lundberg toi esiin myös työväentaustaisen puolensa. Punaorvon hauta, Ainainen puute ja kurjuus sekä muut vanhan työväenlaulun klassikot soivat Lundbergin luontaisesti upealla äänellä mieleenpainuvalla tavalla.

Romanimusiikin uudemmat ja vanhemmat helmet sekä klassikkotangot Juha Tikan johtaman orkesterin säestyksellä olivat laulun juhlaa. Unto Monosen Kohtalon tangosta tai Jose Belmonton Hurmiosta en liene kuullut komeampia tulkintoja. Valkeakosken suurin areena eli Paperitori oli täynnä yleisöä.

Lundbergin kanssa samassa konsertissa esiintynyt mestarikansanlaulaja Hilja Grönfors toi suomalaisen romanilaulun rikkaan perinteen festarikansan kuultavaksi. Suuret on surujen pellot ja Salon hongat ne huojuu olkoot esimerkkejä perinnön rikkaudesta ja Grönforsin taidosta.

Valkeakosken työväen musiikkitapahtuman tuttuja esiintyjiä olivat Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen. Rehevää ja monipuolista juurimusiikkia esittävä pariskunta on edennyt aivan uudelle ja huikealle tasolle. Poijärven viulu soi suorastaan maagisesti, samoin hänen lauluäänensä, joka on vahvistunut vuosien myötä.

Osansa Valkeakoskella sai myös jazzlaulu, jonka oivallinen tulkki oli Berliinissä asuva Kirsti Alho. Eero Ojasen säestyksellä Alho esitti loistavan sarjan eurooppalaisille kaupungeille omistettuja lauluja. Eikä Valkeakosken festari unohtanut uusia ja vähän vanhempia tulokkaita. Heikki Salon vetämässä Uusien laulujen festivaalissa luotiin pohjaa uusille nimille ja uusille lauluille. Se on hyvä linja.

Valkeakosken vakituisia ja suosittuja esiintyjiä vuodesta toiseen ovat olleet Jonna Pirttijoki, Harri Saksala sekä Reino Bäckström, joka palkittiin tämänvuotisella Kansan Sivistysrahaston palkinnolla. Tapahtumassa julkistettiin työväenlaulun grand old manin Reijo Frankin juhlalevy.

Festarin kirkkaimmat tähdet iskelmä-laulelma-popin puolella lienevät olleet Jenni Vartiainen, Maija Vilkkumaa ja Hauli Bros ja Popeda. Laulelman suuria nimiä Valkeakoskella olivat Dave Lindholm, Timo Kiiskinen, Matti Johannes Koivu, Jarkko Martikainen ja Mercedes Benzo.

Valkeakoskella juhlistettiin myös Olavi Virran 100-vuotismerkkipäivää. Olihan Virralla oma työläistaustansa ja hänen laulunsa ovat takuulla viihdyttäneet ja lohduttaneet lukuisia työläissukupolvia. Muistettakoon, että Virran taustalla usein soittaneen Dallape-orkesterin juuret olivat kisälliryhmä Rajamäen pojissa, jonka suuret nimet Martti Jäppilä ja Valto Tynnilä olivat entisiä punavankeja. Ihmeelliset ovat työväenlaulun tiet.