Eurooppalainen tutkivien journalistien verkosto on julkaissut selvityksen, jonka mukaan Naton hankinta- ja tukivirasto NSPA (NATO Support and Procurement Agency) on ollut osallisen
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto (MTK) kertoo, että akkukontit, joita nähdään enenevässä määrin pitkin suomalaista maisemaa, varastoivat sähköä silloin, kun t
Venezuelan yksi värikkäimmistä oppositiohahmoista Leopoldo López on antanut espanjalaiselle uutistoimisto EFE:lle haastattelun, joka on herättänyt laajaa huomiota Latinalaise
Lauantaina 25. lokakuuta klo 16 Helsingin Kansalaistori täyttyy rauhan puolesta kokoontuvista kansalaisista, kun järjestetään tapahtuma nimeltä Tunti rauhalle.
Kun valtion metsä silputaan selluksi, kuka hyötyy ja kuka menettää? Kesäkuussa 2025 Kainuun Kaupinvaarassa hakattiin luonnonmetsä, jonka monimuotoisuus oli tunnettu tutkijoil
Varoitus: Tähän tekstiin on kätketty piiloviestiLoppuvuosi on juhlien aikaa. On joka vuosi aikaisemmin alkavaa halloweenia, on pyhäinpäivää, kekriä, joulua.