Käyttäjätunnus tai sähköpostiosoite
Salasana
Muista minut
Salasana unohtunut
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n hallitus päätti torstaina, että liitto osallistuu SAK:n #Äänityöttömälle mielenilmaisuun poliittisena mielenilmaisuna.
Jo yli puolet kansasta on kääntynyt hallituksen hyväksymää työttömien kyykytyslakia vastaan.
Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL:n liittohallitus päätti viikolla, että se osallistuu perjantaina 2.
Yhdysvaltain ja Kanadan alkuperäiskansojen elokuva nousee valokeilaan, kun Inarin Skábmagovat-festivaali alkaa tänään.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) lupaa Suomen valmistautuvan lähikuukausina Portugalin verosopimuksen irtisanomiseen.
Helsingissä solmittiin 20. tammikuuta vuonna 1992 Suomen ja Venäjän sopimus suhteiden perusteista (ns. Perussopimus).
Maan Ystävät –järjestö on huolestunut kuultuaan uutisen venäläisiin ympäristöaktivisteihin kohdistetusta väkivallanteosta.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL päätti toimeenpanna Helsingin yliopiston tila- ja kiinteistöpalveluita koskevan työtaistelun keskiviikkona.
Yli kolmasosalla lukiolaisnuorista tai heidän perheistään on taloudellisia vaikeuksia opintojen kustannuksista selviämisessä.
Ammattiliitto Pro on avannut tänään räätälöidyn työnvälityspalvelun, Pro Työpaikkatutkan jäsenilleen.
Akavalainen 70 000 jäsenen Insinööriliitto aikoo osallistua SAK:n järjestämään mielenilmaisuun aktiivimallia vastaan 2. helmikuuta.
Rauhanjärjestöt Rauhanliitto ja Sadankomitea tekivät tiistaina kantelun valtioneuvoston oikeuskanslerille.