Aamulehti uutisoi maanantaina, että Suomen kommunistisen puolueen Tampereen kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen on muodostanut uuden valtuustoryhmän perussuomalaisten ryhmästä e
Helsingin kaupungintalon Virka-galleriassa on 12.2. asti esillä mielenkiintoinen näyttely: TOISINAJATTELIJAT – Poliittisia helsinkiläisnaisia 1920 – 40-luvuilla.
SOS-hallitusta on moitittu siitä, ettei se ota päätöksissään huomioon asiantuntijoita tai minkään maailman dosentteja. Pohjanmaan Kaaderi on eri maata.
Lukijat saivat ympäri maata viime viikon Tiedonantajan myöhässä. Lehti lähti painosta Postin kuljetukseen normaalisti, mutta Posti hukkasi lehdet jossain vaiheessa.
Eläkeläisten toimeentulo on kokonaisuutena kehittynyt myönteisesti, jopa hyvin myönteisesti, todetaan Eläketurvakeskuksen (ETK:n) 16. tammikuuta julkaisemassa tutkimuksessa.