Suomen tutkimuspanostukset ovat romahtaneet kahdessa vuodessa verrattuna kilpailijamaihin, kertoo keskiviikkona julkaistu VTT:n kehittämä Teknologiabarometri.
Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitea, Helsingin- ja Uudenmaan piirijärjestöt sekä DSL:n opintokeskus kunnioittavat Suomenlinnan vankileirillä menehtyneiden toverien muis
Puheet suomalaisesta ympäristöystävällisestä kaivostoiminnasta osoittautuivat pelkiksi korulauseiksi kun Talvivaara kerta toisensa jälkeen rikkoi törkeästi velvoitteitaan,
Kuntavaalit toimitetaan vuonna 2017 ensimmäistä kertaa huhtikuussa. Vuoden 2017 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 9. huhtikuuta. Ennakkoäänestys on kotimaassa 29.3.-4.4.
Maanantaina vietettiin historiallisia avajaisia, kun Suomen ja kenties pohjoismaiden ensimmäinen ammattiliiton perustama työosuuskunta aloitti toimintansa.