Fennovoiman ydinvoimalahankkeen vastustajat osoittivat mieltään torstaiaamuna 1. syyskuuta vesirakennusyhtiö Terramare Oy:n pääkonttorilla Helsingin Lassilassa.
Perintäfirmojen toiminta on kustannustehokasta. Näin perustelee Jyväskylän kaupunki sitä, miksi perintätoimi on ulkoistettu voittoa tahkoavalle bisnekselle.
Suomen ei tule allekirjoittaa kahdenvälistä puolustusyhteistyösopimusta Yhdysvaltojen kanssa, totesi Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja JP Väisänen.
Budjettiriihestä vuotaneiden tietojen perusteella maan hallitus aikoo leikata työttömien korvauksia ja lisätä merkittävästi työttömien velvollisuuksia ottaa työtä vastaa
Kunnallisia yhtiöitä ei saa käyttää asioiden pimittämiseen kuntalaisilta. Niiden on aina pyrittävä avoimeen tiedottamiseen ja kuntalaisten tahdon toteuttamiseen.