Heinäkuun liikunta- ja urheilusadon kertaamisen voisi aloittaa Pokemon Go -pelisovellutuksesta, joka on saanut paikallaan nyhjöttävän nettipeliriippuvaisen nuoren ulos jahtaama
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 71 vuotta siitä kun 6. elokuuta 1945 Yhdysvaltain pommikone pudotti ydinpommit Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin Japanissa.
Tutkija Marjo Liukkonen ja kirjailija Anneli Kanto ovat omilla tavoillaan syvällisesti perehtyneet vuoden 1918 sisällissodan ja vankileirien kauhuihin.
Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan äänestäjien päätös erota Euroopan unionista on hyvänä mallina suomalaisillekin, todetaan SKP:n Lapin piirin ty
Beat-sukupolvi oli 1950- ja 60-luvulla Yhdysvalloissa – erityisesti San Franciscossa ja New Yorkissa – vaikuttanut beatnik-kirjailijoiden, -runoilijoiden ja muiden taiteilijoid
Siilinjärveläinen Susanna Rissanen valittiin Suomen kommunistisen puolueen edustajakokouksessa puolueen puheenjohtajistoon, ja hän valmistui äskettäin yhteiskuntatieteiden mai