Leikkaukset sosiaaliturvaan ja asumistukeen ovat ajaneet yhä useampia lapsiperheitä tilanteeseen, jossa arjesta on tullut jatkuvaa selviytymistä, kerrotaan Lasten ja nuorten kes
Sakset seis! -kampanjana jo talvella tutuksi tullut Suuri kulttuuriadressi luovutettiin päättäjille Helsingissä 5. huhtikuuta. Adressi ehti kerätä 103 006 allekirjoitusta.
Suomiräpin pioneerin Asan – oikealta nimeltään Matti Salon kevät on kulunut pitkälti keikkailun merkeissä useamman eri kokoonpanon voimin, ja osuvaa onkin, että kaveri
ETELÄ-VIETNAMIN VAPAUTUMISEN ja kansallisen yhdistymisen 50-vuotispäivä on historiallinen virstanpylväs, joka symboloi Vietnamin muuttumista sodan runtelemasta kansakunnasta dy
Brasilialaiselle Marcelo Aulerille jäi 25 euron verran käteistä tammikuussa, kun paikallinen oikeusistuin sulki kaikki hänen pankkitilinsä: päätilin, jolle maksetaan hänen
Onko sitten ihme, jos monet yksinkertaiset lukijat ja älykkäämmätkin ihmiset luulevat meistä kommunisteista, jotka neljännesvuosisadan ajan olemme sitkeästi taistelleet kans