Kun yhdysvaltalaiset ja Naton sotilaat ja sotakalusto (hävittäjälentokoneet, panssariajoneuvot, maihinnousuveneet) tulevat Suomen maaperälle ja aluevesille, on syytä puhua asi
Kansalaisaloite, jonka tavoitteena on saada peruskouluihin kaikille yhteinen katsomusaine nykyisen elämänkatsomustiedon ja oman uskonnon opetuksen tilalle keräsi 13 469 kannatta
Suomen Lukiolaisten Liitto hämmästelee hallituksen julkistaman, kuntien tehtävien vähentämiseen tähtäävän toimenpideohjelman oppilaitoksia koskevia kirjauksia.
SKP:n piirit ja osastot järjestävät tammi- ja helmikuussa puolueen tovereille tarkoitettuja keskusteluja kesäkuun edustajakokousasioista – eli kaikesta siitä politiikasta, j
Euroopan vasemmiston kulttuuripoliittinen aloite Culture Against Austerity (Kulttuurilla kurjistamista vastaan) yhdisti helmikuun alussa Brysselissä radikaalia kulttuuria ja polit
Puolueisiin sitoutumaton Suomen Senioriliike ryhtyi keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen työeläkeindeksin palauttamiseksi palkkatasoindeksiksi viime syyskuussa.